torstai 30. heinäkuuta 2009

Puikot ojossa

Jee! Posti toi kivan paketin! Järkkäilijä pääse lempipuuhaansa.


Olen jo vuoden verran aikonut tehdä puikoille säilytyspussia. Vaan eipä ole ompelukone löytänyt tietään pöydälle, kiva kangas ei ole kulkeutunut meille, puikot sen kun lojuu ympäriinsä ja jotenkin noiden taskujen pähkäily oli liikaa tälle. Päätin sitten tilata Etsyn kautta häneltä tämän nätin pussin. Ei se nyt niin kallis ollut. Ja rajansa saamattomuudellakin. Tosi nopeasti tuli, neljässä päivässä USAsta. Ja juuri sitä mitä tilasinkin.

Bambupuikkoja tekisi mieli kovasti kokeilla kun niitä himoneulojat niin ylistävät. Mutta kun näin suuren valikoiman olen mummiltani perinyt, en millään haluaisi näitä puikkoja poiskaan laittaa. Niissä on tunnearvoa ja ehkä vähän mummin taitoakin tarttunut? Mummi neuloi aikoinaan sukat illassa ja neulominen oli hänen rakas harrastuksensa. Kymmenisen vuotta sitten reuma kuitenkin vei voimat, myös silmät alkoivat pettää joten neulominen oli jätettävä. Kaapissa taitaa olla vieläkin korkkaamattomia sukkia mummin jäljiltä. Osaan äitini on tehnyt uudet kärjet hajonneiden tilalle säästäen mummin varret.

Useinkaan en saa langasta tyydyttävää lopputulosta aikaiseksi, mutta eipähän ole ainakaan välineistä kiinni. Kyllä minäkin vielä joskus osaan. Täytyy vaan yrittää ja innostua. Ja innostunkin - niin purettuja kuin uusiakin lankoja tursuilee kaapista. Minkäslaisen pussukan niille sitten kehittäisi?




Luonnon herkkuja. Mustikat tosin viimevuotisia, nyt täytyy ne syödä pakastimesta pois että saa uusia tilalle! Siis piirakoita!

tiistai 28. heinäkuuta 2009

Ihanoita kukkeja



Sain pojaltani "ihanoita kukkeja" hoitopäivän jälkeen. Kun kysyin liikuttuneena: "mitäs kukkia nämä ovat?" (tarkoittaen mistä hyvästä ne saan), vastaus oli: "päivänkakkaroita!". Mitä sitä kyselemään miksi joku tuo kukkia. Voihan niitä tuoda ilman syytäkin. Tietysti!

Monissa blogeissa riehunut neulomismania - nimittäin tiskirätin- tarttui sitten minuunkin. Pakkohan sitä on kokeilla toimiiko, kun niin kehuvat. Mutta nyt liikutaan jo vähän sillä alueella että enpäs tiedä kehtaanko kertoa kenellekään, saati sitten käyttää julkisesti itse tehtyä rättiä. On tää jo semmosta viherpiipertelyä. Mutta toisaalta, mitäs sitä häpeilemäänkään.

Poika kyseli kiinnostuneena mitä neulon. Vastasin että tiskirättiä eikä hän ihmetellyt lainkaan, totesi vaan: "näyttää aika villaiselta" ja että hänelläkään ei muuten ole rättiä omissa leikeissään. Lupasin tehdä toisenkin rätin, vähän pienemmille tiskeille.

Lähipäivinä on taas kolmevuotiaan suusta tullut jos jonkin moista kysymystä ja totuutta. Tuleva pikkusisaruskin mietityttää kovasti:
"Miten äiti se vauva meni sinne masuun?"
"Meneekö sun paita sitten rikki kun se vauva syntyy?"
"Sen vauvan nimeksi tulee Nipsi tai Sipsi"
"Voinko määkin antaa sille mun linnoista maitoo?"
"Miksi tämän jälkiruoan nimi on suklaamössö?"

Niin. No en ihan aatellut tuota Sipsiä antaa nimeksi. Ja kyseessä oli suklaamousse.

Hauholla







Vietimme päivän enoni ja hänen vaimonsa mökillä. Jonain päivänä minullakin on pikku mökki. Järvimaisema, sauna rannassa, puucee ja tilaa myös vieraille. Piha täynnä mustikkaa ja metsämansikkaa. Vaan miksi niissä haaveissa ei ikinä hyttyset inise?

Kävimme myös katsomassa läheistä Vihavuosi -koskea jossa on ennen pidetty sahaa.

Kotiin palasimme väsyneinä, suut sinisinä ja nilkat pistoksilla.

perjantai 24. heinäkuuta 2009

Hidastettu




Nyt saisi ihan lääkärin luvalla lötväillä. Siltikin on jatkuva tunne että pitäisi sitä ja tätä, olenpa saamaton laiska ja huono äiti kun lapsi on hoidossa ja itse täällä kotona olen vaan. Tuo mansikkakin piti siirtää kauniinpaan ruukkuun, se kansituoli on edelleen laittamatta, olisi kaikkea ompeluhommaa ja pakastinkin pitäisi inventoida sulattamisesta puhumattakaan. Ainakin siellä on nyt ne melkein 10 kg mansikoita.

Ehkä tähän tottuu parin viikon jälkeen. Vaikka kesä menee vauhdilla, menen itse kuin hidastetussa filmissä. Jos en muista niin pian kroppa muistuttaa.


Ulkona näyttää muuten jo ahdistavan loppukesäiseltä. Illat alkaa pimetä.

lauantai 18. heinäkuuta 2009

Havaintoja Suomesta










Kolmessa päivässä Tampereen ehtii esitellä hyvin, ainakin juuri ne paikat mitkä haluaa esitellä. Ja välissä ehti ihan rentoutuakin, istua vaan ja jutella. Näimme ja koimme kaiken tämän:
- aamukahvi Tammelan torilla
- Tuomiokirkko
- Tammerkoski ympäristöineen
- Pyynikin näkötorni ja tottakai munkki
- lohen savustus, uudet perunat ja muurinpohjalätyt pihalla
- saunominen Rauhaniemessä
- Amurin työläiskortteli (tätä vieras itse ehdotti lukiessaan esitettä), jauhelihakeittoa ja karjalanpiirakoita Amurin Helmessä
- Kauppahalli
- Laukontori
- sipuli- eli Ortodoksikirkko
- paljon oleskelua lasten leikkipuistoissa

Ulkomaalaisen havaintoja Suomesta:
- kaikkien ovien edessä on harjat kenkien putsausta varten
- ikkunan uskaltaa jättää auki kotoa lähtiessä, samoin pyykit uskaltaa kuivata ulkona narulla
- suomalaiset ovat hulluja löylynheittäjiä
- kaikki lapset ovat vaaleatukkaisia (enemmän tai vähemmän)
- kielessä ei ole yhtäkään arvattavissa olevaa sanaa
- autot liitetään kaapelilla tolppaan talvella
- tänne olisi mahtavaa muuttaa upean luonnon takia ellei olisi sitä kylmää talvea

Omia havaintojani:
- kaikkien ovien edessä on rappurallit ja harjat
- Rauhaniemeen on päästävä toistekin saunomaan
- suomalaiset ovat hulluja löylynheittäjiä
- meillä on mielettömän puhdas ja kaunis luonto
- en tiennyt mikä kardemumma on englanniksi enkä kuinka korkealla olemme merenpinnasta
- tiesin suurinpiirtein kuinka monta tuhatta (187) järveä Suomessa on, mieheni veikkasi kolmeatuhatta

Kaukana mutta lähellä


Opiskelukaverini, Pariisin kämppikseni, hollantilaistunut makedonialaisystäväni tuli vihdoin seitsemän vuoden jälkeen Suomeen.

Olen iloinen että voimme todella olla läheisiä ystäviä vaikka tapaamiset ovat harvassa ja välimatkaa on montako tuhatta kilometriä. Ja että ei me juuri olla onneksi muututtu! Kulttuuri- ja luonne-eroista huolimatta tunnemme toisemme perinpohjin.

Viime vuosi oli erikoinen. Ehdimme treffata jopa kolme kertaa, ystävien häissä ja muutenkin. Edellisvuosina tapaamisia on ollut vaihtosyksyn jälkeen muutamia.

Pientä kommunikaatiohankaluutta aiheutti jatkuva tulkkaaminen 3-vuotiaan suomalaispojan ja makedonialaisnaisen välillä, mutta toisaalta kemiat ja kehonkieli osuivat yhteen. Kumpikin sulatti toisen sydämen viidessä minuutissa.

Riikkanpäivänä



On tehtävä mansikkakakku. Tänä vuonna se oli mitäkaapistalöytyy -pikakakku, viime vuonna Britakakku, sitä edellisenä kai joku kääretortun tapainen.

Loman viimeisiä päiviä vietellään, onneksi tuli aurinkoa keskieurooppalaiselle vieraallemme. Keskiviikkona katsotaan jatkuuko lomani sairasloman merkeissä.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Tuntuu, maistuu, kuuluu, tuoksuu


Ilonalta löysin tällaisen aistilistauksen ja täytin sen omillani:

1. Pehmeintä maailmassa...Vauvan ja pikkulapsen iho

2. Liian makeaa…Kinuskikakku

3. Mieluisin ääni…Oman lapsen hillitön hekotus

4. Järkyttävin haju…Pinttynyt pissa likaisessa vessassa

5. Himoittavan hyvää…Tuore marjapiirakka tai sämpylät

6. Tuoksuu hyvälle...Ulkona kuivatut puhtaat lakanat

7. Oudoin hajumieltymyksesi...En todella keksi...tuore multa (mutta ei kai se ole niin outo)

8. Lapsuusajan hajumuisto...Ukin kesämökin sauna

9. Kutittaa...Jos joku koskee käsivartta liian läheltä kainaloa

10. Riipii korvia...Kovaäänisen lapsen kimeä komotus, taustalla miljoona soivaa lelua ja rämisevää laitetta

11. Etova maku...Raudan maku

12. Pelottava ääni...Mikä tahansa kolahdus kun on yksin kotona illalla

13. Kylmää vai kuumaa...Olen tottunut kylmiin jalkoihin ja käsiin. Ahdistaa jos ne on kuumat.

14. Iljettää koskea...Käärmeeseen (en ole ikinä koskenut)

15. Tuntuu hyvältä kädessä...Toisen käsi

maanantai 6. heinäkuuta 2009



Meillä luetaan paljon lapselle. Ja hän haluaa lukea uudestaan ja uudestaan. Varmasti kuuntelisi vaikka koko päivän jos lukisimme lisää ja lisää. Jokapäiväisiin rutiineihimme kuuluu päiväsatu (ennen päiväunia) ja ainakin pari iltasatua ja monta kirjaa siinä välissä. Joskus pieni lueskelee ihan itsekseenkin.

Tämän hetken suosikkeja ovat Janoschin kirjat Tule terveeksi pikku Tiikeri, Pieni Panama-kirja ja muut.


Kirjoja on kertynyt jo valtava määrä kolmevuotiaalle. Välillä minulle iskee järjestelypakko, saan jotain omituista mielihyvää kun kirjat ovat järjestettynä joko koon, kirjailijan tai värin mukaan. Yritän myös välillä salaa laittaa osan kirjoista pois, niitä vauvamaisempia. Kerta kaikkiaan kaikkea ei voi säilyttää. Vaikka onhan noista suuri osa kirjastosta.

Kirjasto on mielestäni ollut aina ihana paikka. Sieltä voi löytää vaikka mitä ja rauhassa uppoutua omiin ajatuksiinsa. Siellä on niin paljon kirjoja! Kirjasto tuoksuukin hyvälle. Lapsena kävimme kirjastossa isän kanssa viikottain. Näköjään olen onnistunut siirtämään luku- ja kirjastoihastuksen lapselleni, hänkin hihkuen aina lähtee hakemaan uusia kirjoja. Olen siitä tosi iloinen.

lauantai 4. heinäkuuta 2009

Katoavia sanoja




Olen viime aikoina törmännyt sanoihin joista tajuan ettei niitä käytetä meidän kielessämme enää. 3-vuotias ihmettelee mistä ihmeestä isoisä puhuu mainitessaan karamellit tai tikkunekut. Eräässä kirjassa tyttö söi pikkuleipiä. "Mitä ne ovat?" "Keksejä".

Mitä ilmeisimmin poikani ei tule käyttämään lankapuhelinta (ennen se oli vaan puhelin), videonauhuria tai kasettisoitinta (paitsi isoäidillä kuunnellessaan meidän vanhoja satukasetteja).

Äitini pyysi miestäni tuomaan kaupasta tullessaan hiivaleipää. Mies harhaili leipäosastolla etsien "hiivaleipä" -kylttiä, otti sitten jonkun riävän mukaansa ja kysyi minulta mitä se hiivaleipä oikein on. En osannut sanoa. Kaikissahan leivissä on hiivaa. Äitiäni huvitti kysymys, hiivaleipähän tarkoittaa melkein mitä tahansa vaaleata leipää! Jos tummasta leivästä on kyse, vanhempani eivät ikinä syö ruisleipää vaan hapanleipää.

Ruoan jälkeen tarjoan pojalleni aina purkkaa. Hän korjaa minua: "Se on purukumi, ei purkka!"

Uskoisin kuitenkin että tietyt asiat säilyvät ikuisesti. Mummini viljelee vanhoja sanontoja tiuhaan, ja koska kertaus on opintojen äiti, huomaan itsekin nyt jo kolmekymppisenä käyttäväni niitä. Jos en sano ääneen niin takaraivosta ne ainakin tulevat ajatuksiin tietyissä tilanteissa. Varmasti parinkymmenen vuoden päästä hoen minäkin niitä ääneen ja siten siirrän taas seuraavien sukupolvien takaraivoon.
"Mihinkäs mää tän ny panen, sano likka kun lapsen sai." kuuluu sanoa kun vaikka saa kukkakimpun.
"Mahtuu kun nopeeta kaataa" sanotaan jos joku epäilee mahtuuko vaikka kaikki ruoka johonkin astiaan.
"Kyllä tuore nahka venyy" voi vedota jos joku yrittää kieltäytyä kolmannesta pullasta.
"Täsmällisyys on kuninkaiden kohteliaisuus" -ei saa myöhästyä sovituista ajoista.