tiistai 29. joulukuuta 2009

Mummila


Pian en pääse sinne missä minun mummini on aina asunut. Tai siis asunut niin kauan kuin osaan muistaa. Joulupäivänä olin haikealla mielellä, tämä oli viimeinen kerta kun joulua mummin kotona vietämme. Tuli olo että nyt täytyy ikuistaa tuo paikka, kuvia sieltä ei juurikaan ole. Mutta miten ikustaa se tuoksu? Se miltä mummin matot tuntuvat ja nojatuolien karheus? Miten kaikilla tavaroilla on ollut oma paikkansa jo vuosikymmeniä.

Itse hän on sanonut tämän olleen viimeinen joulunsa. En halua uskoa vaan luotan mummin olevan vielä täällä ensi vuonnakin. Eri kodissa vaan. Toisaalta tiedän mummin myös toivovan pääsevänsä pois, miksi en siis toivoisi sitä hänen kanssaan? Tämä oli ensimmäinen joulu kun mummi antoi periksi ja meni maate jo vieraiden aikana.

Äiti kysyi haluanko jotain mummin tavaroista. Uusi koti on huomattavasti pienempi eikä mummi saa kaikkea mukaansa. En osannut vastata mitään. Kieltämättä olen asiaa joskus ajatellut, tietäen tämän tilanteen tulevan eteen, mutta mielestäni minulla ei ole oikeutta niistä mitään pyytää. Mietityttää tajuavatko kaikki asianomaiset tämän. Laitetaanko tavarat tylysti jakoon jo mummin vielä eläessä, ei kai kukaan ala riitelemään?

Miltä tuntuisi jättää kotinsa?

Harjoittelua




Olen ehtinyt lukemaan jo puolet joululahjakirjasta, aika yllättävää. Jäin siihen heti koukkuun. Täytyy varmasti tutustua muihinkin Hämeen-Anttilan teoksiin, Suden vuosi tosin ei kiinnosta. En tykännyt elokuvasta yhtään.

Sain uuden kamerankin enkä oikein osaa sitä vielä käyttää. Se ei selvästikään ota kuvia samalla tavalla kuten vanha. Voi että kun joskus ehtisi paremmin tutustua valokuvaukseen. Ehkä kymmenen vuoden päästä, heh.

Olen syönyt ällöttävän paljon suklaata. Tuo lausekin jo ällöttää. Olen tainnut ihan elää suklaalla muutaman päivän. Pakko kai tuhota ne kummittelemasta kaapista että pääsee aloittamaan uuden vuoden puhtaalta pöydältä. Jumppasin sentään eilen illalla, televisiosta nauhoitetun BodyJam -tunnin avulla. Se oli hauskaa, ja hiki tuli. Nyt alkaa kiinteyttäminen. Ilmottauduin myös pilateskurssille ja en malttaisi odottaa sen alkamista. Se on varmasti juuri sitä mitä nyt tarvitsen. Niskat, hartiat, yläselkä ja takareidet on aivan takalukossa imettämisestä, yövalvomisista ja vauvan kantamisesta.

lauantai 26. joulukuuta 2009

Ennen loulua







Joulu ja sen valmistelu on todella erilaista intoa puhkuvan lapsen kanssa. Aatonaattona koriteltiin kotia, poika sai minikuusen omaan huoneeseensa ja oli niin onnellinen siitä. Välillä hän vaan istui tuolilla ja omien sanojensa mukaan "ihasteli kuusta". Viimeisenä juuri ennen nukahtamista sängyssä, hän hymy huulillaan totesi: "Ihanaa kun on loulu...." Jännitys kalenteriluukkuineen sekä pukin odotuksineen tarttuu itsellekin.

Tänä vuonna tein supersatsin herkkumysliä ystäville ja sukulaisille lahjaksi. Samalla valmistui bataattilaatikko sekä uusi kokeilu, pipari-halvajäädyke, ohje täältä. Kummastakin tuli suussasulavaa. Muuten en juuri joutunut ahertamaan, pääsimme äidin herkkuja notkuvaan valmiiseen joulupöytään. Paitsi perinteinen rosollin pilkkominen yömyöhään tietysti kuului mulle.

perjantai 18. joulukuuta 2009

Pakkasaamuna paleltaa





Tämä viikko on mennyt sisätiloissa kun on vähän vilpeetä. Tylsää! Lisäksi olemme kaikki vähän kröhäisiä. Viime yönä heräsin vilunväreisiin, onneksi nyt aamulla on parempi olo.

Nytkin on mittarissa -18 astetta joten sisälle on jäätävä. Olen yrittänyt taiteilla vauvaa nukkumaan päiväunet sisällä, milloin huijannut pukemalla kevyen haalarin sisälle, milloin heilutellut vaunuissa makuuhuoneessa. Parina päivänä olen hetkeksi lykännyt parvekkeelle lämpömittari seuranaan. Vaunuissa on noin 10 astetta lämpimämpää kun laittaa harson aukon eteen. Pikku O köllii tuossa vieressä lattialla, piti laittaa talja päälle kun jopa kerrostaloasunnon lattialla tuntuu nyt vetoa.

On saatu kortit postiin, käyty ensimmäistä kertaa perhekerhossa, treffattu muita kohtalotovereita. T on yökyläillyt mummilassa ja ollut isoäidin koulun joulujuhlassa.

Jouluostokset on saatu päätökseen ja samalla on tuskailtu ja keskusteltu useaan otteeseen miehen kanssa tulevasta joululahjatavarapakkokulutusleluähkystä. Ensi vuonna aion ohjeistaa lähisukua että vastaanotamme vain yhden lahjan per lapsi. Menee muuten aivan älyttömäksi tämä touhu joulun kanssa. Tämän loppuvuoden juhlan, joka on lempijuhlani, päätarkoitus tuntuu unohtuvan. Minä en halua opettaa 3-vuotiasta lastani ruksailemaan lelukatalogista muoviroinia. Varmasti hän sen joskus tekee, mutta minä en siihen rohkaise.

Huoh. Seuraavaksi keskityn vaan joulun mukaviin asioihin, kuten ruokaan!

Piparimaja




Minä olen rakentaja,
minulla on pikku maja.
Äsken rakensin sen tähän -
vaan vino se on, ihan vähän.
Kun pihan päästä
pakkassäästä
puhurina puhallan, (puuuuuh!)
niin maja kumoon kupsahtaa,
nenällensä tupsahtaa -
kuinkas sitten pannaan suu?
(Puuuuh!!!)

loru mukaeltu talviseksi Peukaloputti ja Luumupuu -kirjasta (suomeksi riimitellyt Kaarina Helakisa)

perjantai 11. joulukuuta 2009

Jouluvalmisteluja



Meidän pikku O sai nimen sunnuntaina, itsenäisyyspäivänä. Tämä vuodenaika toi ihan uudenlaista tunnelmaa juhliin kun sai sytytellä kynttilöitä ja tervapatoja ja liput liehuivat saloissa. Meidän perheessä ei olekaan juuri järjestetty isompia juhlia talvella. Ylioppilas-, rippi- ja syntymäpäiväjuhlat sekä edelliset ristiäiset ovat osuneet kesälle ja olleet luonteeltaan ihan erilaisia. Kauniita ja ajatuksella hankittuja lahjoja saimme pikkumiehelle.


Kyllä oli suuri apu siitä että saimme pitää juhlat vanhempieni luona eikä tarvinnut alkaa puunaamaan paikkoja täällä kotona. Kaaos on päässyt vallalle mutta yritän ummistaa silmäni siltä ja järkätä paikat jonkinmoiseen ojennukseen edes jouluksi. Pikkuhiljaa lisäilen koristeita sinne tänne, piparit ja piparkakkutalon osat leivottiin eilen, pari lahjaakin on jopa jo hankittuna. Joulukortit pian kuorissaan.

Tämä(kin) viikko on mennyt ihan huomaamatta ja taas ollaan perjantaissa. Huomenna aamulla saan nukkua! Pari päivää meni ravatessa taas neuvolassa ja lastepolillakin. Virallisesti nyt lääkärikin on todennut vauvalla koliikin, suureksi onneksi ei muuta.

edit.
yllä näkyvä teos: "Ingel"/M. Balbat
alla näkyvä kuva: Outi Kirves

lauantai 5. joulukuuta 2009

Tähti!


Ihan näköinen siitä tuli. Vähän ruttuinen, mutta onkos tuon väliä, eilisistä uutisista kun on tehty. Tuo tuommoinen sopii juuri arkiseen keittiöön. Kimalteen perään en ole ikinä ollut.

Viides sakara oli kyllä haastava kiinnitettävä, ei kestä lähempää tutkiskelua. Seuraavan haluan tehdä jostain kauniista ja kiiltävästä, tukevammasta paperista.

Tähtitehdas!

perjantai 4. joulukuuta 2009

Saippuaa ja paperisilppua




Olen unohtanut kirjoittaa kahdesta asiasta viimeiseltä kuukaudelta. Kädentaidot -messuilla kävin, ajattelin mennäkö lainkaan ensi vuonna. Jotenkin siellä on aina sitä samaa. Vain muutama uusi kiinnostava asia jäi mieleen ja innosti. Yksi niistä nämä herkullisen tuoksuiset käsintehdyt saippuat. Valitsin tuon jossa oli espresso, violet ja candy. Ihan tekisi mieli haukata. Myös hassunmallisen saippuatelineen ostin mukaan.

Toinen tärkeä asia oli rakkaan ystävän häät marraskuun puolessa välissä. Onneksi pääsimme mukaan vaikkakin esikoinen joutui jäämään kotiin sairastamaan ja missasin hauskoja asioita, kuten osan morsiamen isän puheesta, ollessani vauvaa imettämässä tai muuten vaan hyssyttelemässä. Ruoka ja seura oli mahtavaa, tunnelma oli lämminhenkinen ja rento. Morsian todella kaunis ja vihkiminen liikuttava. Onnea vielä tiedät kyllä kuka!

************************************************************************

Tällä viikolla shoppailin kirppikseltä laukun, huivin ja topin. Kyseisessä pöydässä olevat tavarat olivat niin käyttämättömän näköisiä ja niitä oli paljon että aloin epäillä ostavani varastettua kamaa.

Aamupäivällä askarreltiin hetken mielijohteesta pojan odotellessa pappalaan pääsyä. Tähtiä noista on tulossa, katsotaan tuleeko. Tajusin että kolmevuotiaalle ei tarvita ihmeellisempää askartelurekvisiittaa kuin sakset ja sanomalehti. Leikkaustaidotkin on vielä mitä on, täytyy vähän katsoa ettei tule haavereita, mutta jokaisesta silpusta jonka paperista sai irti, tulikin jotain mahtavaa. "Äiti, kato tästä tuli hieno lintu! Kato tässä on vesijohto! Hei, mää leikkasin jalan!"

Vauvojen kuudes aisti



Pikkuvauvat ovat kyllä mestareita aistimaan milloin äiti on ruokapöydässä tai juuri saanut rennon asennon sohvalla, hyvä naistenlehti kädessään valmiina siemaisemaan iltapäiväkahvin pullan kera. Tai sitten ovat lukeneet Murphyn lain tarkasti. Tilanteita elävästä elämästä:

* Juuri sillä sekunnilla kun 3-vuotias kaataa täyden maitolasin keittiön pöydälle ja tuoreelle Kaksplus-lehdelle, vauva parahtaa hillittömään itkuun parvekkeella ja munakello soi, valmiit leivonnaiset pitäisi nostaa pois uunista. Hmmm priorisointia.....äkkiä jo lattialle valuvaa maitoa pyyhkimään, toisella kädellä pelti uunista ja juoksuksi kohti parveketta (samalla huutaen esikoiselle jotta ei alkaisi kivaan lätäkköleikkiin maidolla). Tietysti tässä tilanteessa positiivista on se ettei läppäri sattunut olemaan pöydällä.

* Seuraavaksi nälkäistä vauvaa imettämään. Huoh, kaikki hyvin ja rauhallista hetken...kunnes kuuluu: "PYYYYYHKIMÄÄÄÄÄÄÄÄN!" Jaahas, organisointia. En voi nyt irroittaa vauvaa tai tuli on irti, joten käsken pikkupoikaa vaan tylysti nostamaan housut ylös, vetämään vessan ja pesemään kädet. Pyyhitään ja pestään sitten kohta.

* Pari viikkoa aikaisemmin. Kuumeinen 3-vuotias ei jaksaisi syödä, yritän syöttää häntä ja kannustan maistamaan edes pari lusikallista. Yhtäkkiä kaveri oksentaa kaaressa lattialle ja samalla hetkellä parvekkeelta kuuluu taas vaativa huuto. Puhelin soi, jätän sen omaan arvoonsa ja yritän vaan sekoilla ympäriinsä nostaen pelästyneen, itkevän oksentajan äkkiä inhojen ysköksien yli pesun kautta toiseen huoneeseen. Missä helkkarissa meidän ämpärikin on?? Keittiön ovi kiinni, haju ja siivottavat jääköön sinne, käsien pesua, housujen vaihtoa, äkkiä karjuva imeväinen ulkovaatteista pois ja rinnalle (esikoinen huutaa edelleen paniikissa äitiä omassa sängyssään). Imetys onnistuu kävellenkin näköjään. Istun potilaan sängyn reunalle toisella kädellä silittäen poskea, toisella kannatellen syövää pikkuveljeä.

Jos kotiäitiys ei kehitä organisointikykyä, johtamistaitoa ja ongelmanratkaisukykyä, niin ei sitten mikään. Kuulostaa miten pahalta tahansa, mainitsenpa myös ettei tästä ihan yhtä sujuvasti putkiaivoilla selviäisi. Mummini sanoin: "ei oo tekemisen puutetta".

Aamulehti julkaisee torstaisin Moro-liitteessään paikallisten vauvauutisia. Eilen luin niitä taas silmät selälläni. Yhteenkin perheeseen oli 4-, 3-, 2-v sekä 1 v 7kk sisaruksille syntynyt pikkusisarus. Tuossahan ei voi edes olla kaksosia! Että ei tässä mulla mitään, meillähän on vaan yhdellä vaipat ja isompikin osaa jo laittaa digiboksin päälle. Meillä ei ole koiraa eikä kissaa ja pesukoneet on nykyään keksitty.

tiistai 1. joulukuuta 2009






Täällä on leivottu pakkanen pullolleen. Perussuklaamuffinseja, mauttomia, ei voi tarjota ristiäisissä. Kökkäreiksi jääneitä Pätkis-muffinseja, ei voi tarjota ristiäisissä. Tänään tai huomenna kolmas kokeiluerä. Pullat sentään joten kuten onnistuivat. Onneksi äiti tekee sen kakun, tulisi ihan järkyttävä stressi mulle siitä.

Pimeyskin on nyt nyt kyllä järkyttävää. Eilen katsoin: "ulkona on jopa siedettävän näköinen keli, mennään äkkiä pihalle". Olimme puistossa 5 minuuttia ja sade alkoi. Sain laitettua valot parvekkeelle.

Tänään mennään toistamiseen vyöhyketerapiaan karhunpojan kanssa. Pikkuinen nautti hieronnasta viimeksi niin kovasti että äidillekin tuli katselemisesta raukea olo. Hoidon jälkeinen ilta oli uskomattoman rauhallinen, nyytti nukkui vaan. Seuraavat illat onkin huudettu taas. Olen miettinyt ennakoiko hankala raskausaika tätä ja ennakoiko tämä koliikki hankaluutta myös myöhemmällä iällä? En oikein voi uskoa mutta toisaalta kaikki on mennyt niin toisin kuin esikoisen kanssa että jonkinlaista luonne-eroa on odotettavissa. Täytyy ajatella että nämä hankaluudet vaan vahvistavat perhettämme ja suhdettamme tähän pikkuiseen poikaan.