sunnuntai 29. elokuuta 2010

Olipa päivä




Aamulla heräsin
kuten muinakin aamuina, isomman pojan huoneesta lattialta patjalta. Poika kysyi noin klo 7 "saako äiti jo herätä?". Käskin hänet viereeni vielä hetkeksi makoilemaan mutta hetken siinä pyörittyään ei kuulemma jaksanut enää nukkua. Koska oli viikonloppu ja muut vielä toisessa huoneessa unessa, ohjeistin puhumaan kuiskaamalla ja panin pojan lukemaan kirjoja kunnes lastenohjelmat alkaisivat klo 8. Sain torkkua vielä 45 minuuttia kunnes nuorempi touhottaja heräsi, miehellä oli tänään nukkumisvuoro, hän kantoi nuoremman minulle sohvalle ja palasi nukkumaan. Vaihdoin samantien kakkavaipan.

Matkalla työpaikalleni
en yleensä ehdi juuri kuin istahtaa kyytiin autoon ja nousta pois koska matka on niin lyhyt. Juuri nyt matka on vielä lyhyempi sillä olen kotiäiti ja työni on siis kotona ja kotini on työni. Usein tunnen olevani lomalla, toisinaan raatavani saamatta juuri kiitosta. Kun palaan "oikeisiin" töihin, aion kulkea sinne pyörällä silloin kun ei ole lunta. Voisin joskus kävellä tai juostakin, matkaa on vain 4 kilometriä.

Päivässä minut pysäytti
näyttelyt Vapriikissa jonne suuntasimme puolen päivän aikaan sateisena lauantaina. Sain rauhassa tutustua Karhun vuosi -näyttelyyn poikien siirryttyä isänsä kanssa Leikin aika -näyttelyyn. Opin paljon uutta karhuun liittyvistä myyteistä, kulttuurista ja historiasta. Ihmettelin vähän japanilaisia jotka ilman lupaa ottivat kuvan lapsestamme. En saanut suutani auki sanoakseni jotakin.

Lounasaikaan
päätimme myös syödä Vapriikissa jossa olikin tänään hyvä lista. Pojalle otimme paistettua nieriää ja perunoita. Erityisesti salaattipöydän vesimelonit ilahduttivat pikkulounastajaa. Itse söin tattikeittoa. Jälkkäriksi lounaaseen kuului vielä omanapaistos vaniljakastikkeella. Mies kitsasteli. Katui nähdessään annoksemme jotka maksoivat lopulta ehkä euron enemmän kuin hänen sämpylänsä ja kahvinsa. Pienin söi purkista ja lirkutteli vieruspöytäläisille. Mietin kuinka helppoa meidän lasten kanssa on syödä ulkona.

Ilahduin,
kun huomasin miten innoissaan isompi poika oli näyttelyistä, siis myös niistä jotka kertoivat innovaatioista, kenkätehtaasta sekä karhuista, ei vain siitä lapsille suunnatusta lelunäyttelystä. Olen todella iloinen että lapset jaksoivat kierrellä museossa kolme tuntia eivätkä kiukutelleet kertaakaan. Karhunäyttelyn osana oli lapsille rakennettu karhunpesä. Nauratti vähän kun kuulin nurkan takaa miehen huhuilevan pikkuisempaa pentuamme joka mönki pesässä. Pojalla kun on karhun nimi. Illalla isompi poika vielä kertoi miten kiva päivä oli ollut.

Söin tänään hyviä
itsepaistettuja ahvenfileitä. Kallista mutta tosi hyvää, meillä ei usein sellaista herkkua ole. Söin myös älyttömän hyvää lime-marenkitorttua Stockalla. Mies vähän huomautteli miten paljon makeita päivän mittaan söin. Siksi lähdinkin vielä iltakahdeksalta juoksulenkille.

Opin elämältä ja oivalsin,
että tämä on juuri sitä mikä tekee onnelliseksi. Nämä tällaiset päivät.

Päivän kohokohta
oli hyvä olo nähdyistä ja yhdessä koetuista asioista. Sen kruunasi hyvin rullannut lenkki kaatosateessa lasten nukkumaanmenoaikaan. Pojat jäivät puurolle kun lähdin ja jaksoin oikeasti juostakin.

Tänään unelmoin
että osaisin ottaa uudella kamerallani oikeasti hienoja kuvia joissa on näkemystä. Että olisi aikaa perehtyä ja mennä vaikka kuvauskurssille. Yritin kovasti siellä museossa mutta deletoin suurimman osan ottamistani kuvista jo siellä ollessani. Unelmoin myös juoksevani kevääseen mennessä kevyesti kuin kauris.

Nukkumaan menin
puolilta öin torkuttuani jonkin aikaa sohvalla elokuvan päätteeksi. Vuokrasimme Jim Carreyn uusimman mikä ei kyllä yhtään kerro elokuvamaustani vaan siitä että käymme vuokraamossa liian usein.

Ajatus ennen unta
oli niin mitäänsanomaton etten muista. Ei ollut mitään murehdittavaa. Nukahdan nykyään todella nopeasti.

Päivälleni annan arvosanaksi
10- koska oikeasti oli tosi kiva päivä. Sain tehdä asioita joista nautin sekä yhdessä että yksin. Niin aikuiset kuin lapsetkin olivat kiltisti jos ei lasketa ärhentelyä ruokapöydässä kotona kun pojan mielestä kala näytti kananmunalta ja maistui muka liian suolaiselta.

**********************************************************************


Kodin Kuvalehti on yksi harvoista lehdistä jossa mielestäni on paljon luettavaa ja joka on hyvin toimitettu. Luen sen kannesta kanteen aloittaen ehdottomasti päätoimittaja Leena Karon aina mielenkiintoisesta pääkirjoituksesta.

Meillä Kodin Kuvalehdet ja pari muuta lehteä kulkevat ensin äidiltä minulle, minä vien ne mummille ja mummi antaa ne sisarellensa, joka mahdollisesti kierrättää ne vielä eteenpäin. Viime aikoina tosin lehtien luku on mulla niin hidasta että mummi saattaa saada lehdet puolikin vuotta myöhässä, mutta ei se häntä haittaa, pääasia että taas pitkästä aikaa jaksaa lukea niitä luettuaan joka sanan päivän sanomalehdistä.

Koska eilinen päivä lähenteli täydellistä, päätin puntaroida sitä Kodin Kuvalehden Olipa päivä -sarjan mukaan. Siinä julkiset ihmiset arvioivat päiväänsä tietyn sabluunan mukaan ja antavat päivälle lopussa kouluarvosanan. Ikinä en ole vielä nähnyt vastauksia päivästä jolloin kaikki olisi mennyt päin p:tä joten hieman julkimot ovat taitaneet valikoida minkä päivän mukaan vastailevat. Niin tein siis minäkin.

torstai 26. elokuuta 2010

Syyssatoa


Satoa kotoa. Haettiin Tiuhtin kanssa eilisiltana pyörälenkillä. Pari porkkanaa, käyräkurpitsa, purjo, pippuria, yrttisuolaa, loraus kermaa. Siitä tuli tosi hyvä keitto.


Olen ollut superkätevä emäntä pari päivää. Olen tehnyt Viuhtille pakkaseen linssi-peruna-pataa, leiponut ihanan kirpsakkaa sitruunatorttua, laittanut lasagnea, keittänyt kasvissosekeiton. Nyt on tämä vaihde päällä pitkästä aikaa.

Pienin kävelee kymmenen kuukauden iässä! Ennätys tähän mennessä: 9 peräkkäistä askelta. Kamalan määrätietoisesti aina nousee uudestaan ylös kun peppu tipahtaa maahan. Ei anna minun mennä edes vessaan ilman järkyttävän lohdutonta itkua. On selvästi nyt minun perään kovasti.

Isompi aloitti kerhon ja on niin iloinen siitä. Kuulemma on tutustunutkin uusiin kavereihin mutta ei muista vielä nimiä. Ensimmäisen kerran jälkeen ruokapöydässä kertoi: "Äiti siellä kerrottiin että on semmonen Jeesu. Se Jeesu antaa meille auringonsäteitä ja sillä on merkkinä semmonen äksä. Se rakastaa meitä kaikkia."

Kahtena aamuna on jo tarvittu villasukkia.

lauantai 14. elokuuta 2010

sinä lähdit Pariisiin


sanoit olevasi onnellinen

Olen miettinyt miksi tykkään
niin paljon tämän bändin kappaleista.

haluan pudota kalliolta
löytyä elävänä käteni kipsiin
sairaalaan kukkia
joita en ole enää näkemässä


Varmasti ne on ne sanoitukset.


olen nähnyt, olen nähnyt
kuinka niiden iho muuttuu
tiedän kun ne rakastuu
ja kun ne suuttuu


Ja sävelmien rentous ja haikeus.

mitä tahansa minulta odotat
sitä en ole
mitä tahansa minusta haluat
et taida saada kuitenkaan

Viikon ne on soineet päässäni,
välillä rasittavastikin sama lause uudelleen ja uudelleen.


lopulta olemme kuitenkin yksin
minulle jää kertomus
joka muistuttaa elämääni
minulle jää ylleni satanut puiden pöly


Pääsin nauttimaan yhtyeestä elävänä, tauon jälkeen.


sata vuotta sitten muurari jätti
merkkinsä tiiliseinään
tästä sadan vuoden päästä
joku toinenkin huomaa sen
huomaa sen


Näytti että hekin nauttivat, palasivat lavalle kahdesti.


älä enää itke mies
illassa on lupaus kesästä
jossain valvoo toinenkin uneton
joka miettii samaa kuin sinä


Tykkään tosi paljon.


minne katosi päivät
joina et nähnyt mitään

Joskus ne saa palan kurkkuun.


muistatko miltä tuntuu
juopua kesäyönä
hölmöstä rakkaudesta
kastella jalat heinikossa
suudella poikaa aidan takana
siellä missä nokkoset lakastuu


Keväällä 2006 kuuntelin tätä silitellen vauvaa ihoni alla
ja itkin, en tiedä miksi.

kaikki vas. laidassa siteeratut tekstit Scandinavian Music Group

lauantai 7. elokuuta 2010

Viuhdikasta elämää





Kun on melkein 10 kuukautta vanha, on tosi tylsää kun ei ylety mihinkään vaikka varpaillaan seisoo ja venyttää ja venyttää. On tosi raivostuttavaa kun äiti aina kieltää sen jauhokaapin kaivelun ja sulkee ovia edestä. Hermostuttaa kun isi ei anna kokeilla sitä tallentavaa digiboksia ja siitä tulevaa kiinnostavaa johtoa. Eikä saa järjestellä jo valmiiksi sekaista dvd- ja cd-kaappia mielensä mukaan. Onneksi saa edes laskea montako kattilaa meillä on ja kuinka kova ääni niiden kansista lähtee. Mutta eihän sitä koko päivää jaksa tehdä. Aina ne sanoo EI SAA, VIUHTI!

Imuri on hurja kone. Sen kun äiti polkaisee käyntiin, pitää ihan kunnioituksesta murista mukana. Täysi imuteho on liian hurja. Uunikin on aika jännä ja epäilyttävä vekotin. Sinne tulee outo valosilmä kun sinne laitetaan jotain ruokaa. Taas täytyy murista ja kiljahdella ihmetyksestä.

Isoveikan kylpyhetkeen on pakko päästä mukaan. Vedellä loiskiminen on niin kivaa ja siinä on jotain outoa valkoista vaahtoa. Isoveli ampuu vesipyssyllä, se on hassua. Jos isoveikka (tai äitikin) joskus unohtaa vessan oven auki, sinne voi kontatahiipiä hiljaa kun kukaan ei huomaa ja vaikka vähän maistaa sitä harjaa huoneen nurkassa. Pöntön kansikin on metka rumpu.

Mihinkään ei ole kivaa jäädä yksin, siksi on tärkeää aina huudella kovasti perään jos kukaan ei ole samassa huoneessa kanssani. Jos äiti menee vessaan, mistä tietää tuleeko se ikinä takaisin?

Sitten on semmonen musta kone jossa on paljon nappuloita joita kuuluu painella. Niitä yritän koskea mutta äiti vaan hermostuu ja ottaa mut pois. Ne on kuulemma jotain delete- ja enterjuttuja.

Meillä on yhdessä kaapissa alhaalla tyhjiä ruukkuja, kerran huomasin. Nyt sen kaapin eteen on tylysti laitettu este! Kerran osasin kiivetä äidin ja isin sängylle. Kärrystä jalan alle apua ja oho, olinkin jo sängyllä. Onneksi eteisessä on semmoinen hauska liukuva peiliovi, sitä ne ei multa onnistu sulkemaan, ja sen takana on vaikka mitä maukkaita kenkiä.

Äiti yrittää salaa laittaa astioita koneeseen, mutta kun on tarpeeksi tarkka kuulo niin äkkiä voi kiirehtiä keittiöön kokeilemaan tahmeita haarukoita kun tiskikoneen narahdus kuuluu. Mitä pahaa siinä on että vähän maalailee lautasista valuneella puurolla seinää?

Suussa on jotain kovia juttuja. Niitä tulee uusia koko ajan ja se sattuu ja tuntuu kurjalta. Niitä voi kokeilla sormilla ja narskutella. Niillä saa mutusteltua leipää tai vaikka karviaismarjoja jotka on tosi herkkuja. Joskus purasen vaikka isoveikkaa varpaasta ja sitä naurattaa.

Isoveli on mun idoli. Osaisinpa jo juosta niinkuin Tiuhti ja olla yhtä iso ja taitava.

keskiviikko 4. elokuuta 2010

Laukku-unelmia


Kävin äidin kirjahyllyllä ja kangaslaatikoilla. Tässä kirjassa Clare Youngs: "Ihanat itsetehdyt laukut" olis vaikka mitä kivaa ommeltavaa. Olisko kätsy esimerkiksi ommella monta tuollaista kokoontaitettavaa kauppakassia? Tai käyttää jotain vanhaa huivia laukun sankana? Rantakassin ajattelin tehdä raitakankaasta. Marimekon vanhaa kangasta on niin pieni pala että täytyy vielä miettiä. Äiti on alunperin tehnyt kankaasta kantorepun kun olin vauva.

sunnuntai 1. elokuuta 2010