tiistai 24. toukokuuta 2011

Suhteellista




Miehen kanssa mietittiin naisten ja miesten välisiä ystävyyssuhteita. Siis sitä miten miesten ystävyyssuhteet ovat niin paljon yksioikoisempia kuin naisten väliset suhteet. En tarkoittanut loukkauksena sitä kun totesin miesten vaan olevan niin yksinkertaisia suhteissaan, yksinkertaisia olentoja muutenkin. Tyhmää en tarkoita, vaan että he eivät monimutkaista asioita, tee solmuja ja ihmeellisiä mutkittelevia haarautumia ystävyyssuhteisiinsa. Asiat on niinkuin ne on ja ne sanotaan suoraan. Toisaalta, miehet jättävät sanomattakin niin paljon. Suhteista ei välttämättä kehity ikinä yhtä syviä kuin naisten välisistä ystävyyssuhteista.

Selitäpä sitten siinä miehelle mistä kiikastaa omaa päätä kovasti vaivaava asia. Hän kyllä yrittää ymmärtää, mutta ei ehkä tajua täysin. Kuitenkin tietää mitä tarkoitan kun en halua alentaa itseäni. Tietää miten siitä jää paha mieli jos aina hylkää omat periaatteensa ja toimii toistuvasti toisen ihmisen ehdoilla. Mutta ei ymmärrä miksi en vaan anna olla, unohda koko juttua.

Kuvasin lintua jonka vihdoin olen tunnistanut haapanaksi. Kamera vaan ei ulotu riittävän lähelle.

lauantai 21. toukokuuta 2011

Päästän sen ulos


 

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Vasta kuvattu

Kevään mittaan olen kuvannut kurssikaveriani eri ympäristöissä, harjoitellut opettajan opastuksella veden kuvaamista, kokeillut vasta-, myötä- ja sivuvaloa, eri perspektiivejä ja kasvojen muuttumista laajakulmalla sekä zoomilla. Tehnyt parituntisen retken metsään, maannut sammaleella ja nojaillut siihen valealasti.

Olen testaillut kameran jalustaa ja ihmetellyt mikä on mopod tai monopod? Mies väitti nähneensä kaupassa monopodin vaikka epäilen näkikö sittenkin mopedin vai monopolin. Tripod tiedetään. Miettinyt miten haluan tulla kuvatuksi, mitä kuvilla haluan ilmaista ja miksi niin? Selaillut vanhoja albumeja huomaten hyväksyväni vanhat kuvani nyt paremmin kuin ennen ja pohtinut perhealbumiasioita. Miten minua on lapsena kuvattu, keitä muita kuvissa näkyy, miten ja missä tilanteissa kuvaan omia lapsiani ja mitä heille kuvista jää?






Olen oikeastaan tuntenut ylpeyttäkin kun kuviani on kehuttu (tässä puukuvassa kuvaajana ystävä, siitä en kehuja itselleni ota) ja koska minusta on saatu niin kauniita kuvia. Voimauttavaa vaikutusta haen vielä. Parvekkeella olen mukarennosti nojaillut kaiteeseen vaikka siihen oli 10 sekuntia aikaa juosta ja ottaa sopiva asento niin ettei näytä kyyryselältä muttei liian notkoltakaan. Aika hauskaa, hauska on ajatus siitäkin että laitan kameran videokuvaamaan keskelle arkista päiväämme ihan milloin vaan, annan kameran tallentaa eikä kukaan enää muista sen olemassaoloa.



Tänä keväänä olen saanut käsiini muistokirjan, mustaa valkoisella niistä tarinoista jotka monet kerrat minulle kerrottiin mutta joihin en omilla muistiinpanoillani ole mummin ääntä saanut kuuluviin. Näitä sivuja lukiessa kuulen mummin puhuvan.


tiistai 17. toukokuuta 2011

Muistiinpanoja Viuhtista 1v7kk

Viuhti ei istu enää syöttötuolilla, Viuhti haluaa istua isolla tuolilla, syödä haarukalla ja harjoitella veitsen käyttöä. Viuhti ei kuitenkaan edelleenkään suostu juomaan mukista muuta kuin vettä, maito on saatava pullosta. Äiti on äätä ja Tiuhti on Tete. Viuhti ymmärtää kaiken suomenkielestä mutta puhuu enimmäkseen viuhtikieltä.


Välillä on huomattavissa hienoista luonteen pehmenemistä, esimerkiksi nenän saa niistää. Kynsiä ei kuitenkaan saa leikata, tukan suihkuttamisesta puhumattakaan. Raivarit ovat vähän paremmin ennakoitavissa ja kun herran huomion saa siirrettyä muualle ennen kohtauksen lakipisteen saavuttamista, kirkuna ei välttämättä kestä yli kymmentä minuuttia. Joka päivä tulee kuitenkin raivari jota ei kenenkään hyödytä lepytellä. Merkkinä vauvasta taaperoksi muuttumisesta on myös se että vieraassa seurassa Viuhtia joskus "hävettää" itkeminen, harmituksen iskiessä peittää kasvonsa käsillä ja on vaan hiljaa, mököttää vähän kun joku harmittaa.


Viuhti on ihanan omatoiminen. Kun isoveikalle toistetaan samoja pyyntöjä kymmeniä kertoja, Viuhti menee ensimmäisestä "ulos"-sanasta vetämään kenkiä jalkaan. Ei sen väliä kenen kengät tai onko muita vaatteita ollenkaan. Sisälle tullessa taapero istahtaa lattialle yrittämään kenkiä pois vaikka ei se ihan vielä itse onnistu. Viuhti siirtelee huonekaluja sinne mihin niitä tarvitaan. Kun esimerkiksi tekee mieli kaivella keittiön yläkaappia tai tyhjentää äidin lompakon sisältö kahvinkeittimeen, tuoli siirtyy näpsästi sivupöydän vierelle. Viuhti haluaa olla mukana ruoanlaitossa, kauppakassien sekä astianpesukoneen tyhjennyshommissa. Uunipuuroon voi vaikka sekoittaa tutin tai kakkutaikinaan tomaatinpaloja. Viuhti on keksinyt että vessanpönttö imaisee tavarat hauskasti kitaansa.

Viuhti on kova halailemaan, heiluttamaan ikkunasta ja päivittelemään asioita. AIJJAIJJAI jos jotain kaatuu tai tavaraa on sikinsokin. Viuhti on melkoisen siisti kaveri, hiekanmurunen lattialla joutuu pian roskiinvietäväksi. Viuhti ottaa veikkaa monta kertaa päivässä kaulasta ja rutistaa, halaa kovasti kun äiti tai isi tulee ulkoa kotiin.

Viuhti on kiinnostunut linnuista, kissoista, vauvoista, kaikenlaisista koneista, hampaidenpesusta ja pyöräkyydistä.

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Rikkaus




Olen vasta nyt alkanut ymmärtää viereisen metsän mahdollisuudet. Uusi naapuri avasi silmäni, vei meidät metsässä lähteelle (josta minä en ole tiennyt) ja kertoi kulkeneensa polkuja pitkin ympäri pienemmän järven jota reunustaa upeat kallioseinämät (joista minä en ole tiennyt). Tiuhti on aivan innostunut lähteestä. Sen läheltä löytyi myös vanha rapistunut puumaja ja paljon kiinnostavia polkuja joista en tiennyt. Tunti vierähti samoillessa eilen Tiuhtin kanssa, välillä pysähdeltiin ihmettelemään hassuja saniaisen alkuja ja isoja kiviä. Kotiin juostiin kilpaa ja oli kuulemma "tosi hauska retki!"











Kuvia oli aika haasteellista ottaa valojen ja varjojen vuoksi. Säädin kameraa uudestaan ja uudestaan. Olen ehkä jotain oppinutkin taas kuvauskurssilla. Tehtävänä olisi nyt otattaa itsestä voimaannuttava kuva ja ottaa parista kuva hänen haluamassaan paikassa, hänen haluamallaan tavalla. Metsään haluan mennä.

torstai 12. toukokuuta 2011






Avokado itää, laatikollinen luamua luumua ja muita herelmiä saapui taas, olisi paljon mielen päällä mutta nyt ei ole voimia kirjoittaa niistä vaan panen tähän nämä pinnalliset asiat.

Tuollainen useamman kilon laatikko hedelmiä aiheuttaa jo jonkilaisen varastoimisongelman jääkaapissamme, mutta samalla huomaan että tarjonta kasvattaa kysyntää, eli lapset pyytävät hedelmiä useammin kun tursuilevat jääkaapin hyllyillä ja melkein tippuvat päähän kaappia avatessa. Asia josta olen onnellinen joka päivä on se miten meidän pojille maistuu kasvikset ja hedelmät. Tomaatit hotkitaan aina lautaselta ekana pois, samoin päärynät, banaanit ja omenat menee parempiin suihin. Himpun verran ronkelimpi vihannesten suhteen on Viuhti, jonka huomasimme esimerkiksi tänään sylkevän vesimelonin pois suusta. Tiuhti olisi varmaan vedellyt koko melonin jos olisin antanut. Tiuhti tykkää jopa parsakaalista. Toisaalta taas ihmettelin eilen mihin katosi omenankara Viuhtin nakerreltua hedelmän. En keksinyt muuta ratkaisua kuin että hän oli syönyt sen(karan)kin.

Viuhti on ollut taas riivinrautana. Lähdin tänä iltana karkuun ja epätoivoisena kuljin läpi kirjaston kasvatus-, opetus-, mielenterveys-, lastenhoito- ja persoonallisuuspsykologiahyllyt mutta yhtäkään vakuuttaavaa opusta en löytänyt. Oppis nyt edes puhumaan. Sanoja tulee kyllä, mutta sanat PUPPE (se luukkukirjojen koira), TYTTÖ, PIÄPIÄPOIPAPIA (piäniä poikasia), AGGARA (makkara) ja OKKI (lokki) ei ristiriitatilanteissa auta selittämään mikä helvetti riivaa.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011





Parveke-elämä voi alkaa, tosin silmät on oltava selässäkin, tai ainakin oma takamus sen tuolin päällä jolle eräs kiipeää viuhdinnopeudella. Parvekekuvassa Viuhti on ylivalottunut, en osaa korjata sitä. Puut ovat muuttuneet kellertävänvihreistä vaaleanvihreiksi viikonlopun aikana.

Jotenkin olen viehättynyt näistä moniulotteisista kuvista, yllä näkyvässäkin on monta kerrosta. Minä ja lapsi parvekkeella, takanamme järvi, edessä kukat kahvimuki ja ikkunan takana olohuone jonka takaa loistaa valo ikkunasta toisella puolen taloa. Tulee mieleen kuvat jotka kohta kaksi vuotta sitten otin samaan tapaan parvekkeella. Tuo Sherlock Holmes -lakkinen myös kuvassa, mutta vielä parvekekaiteiden tai minkään muunkaan vaaranpaikkojen ulottumattomissa.




Ostin kolme äitienpäiväruusua, istutimme yhden hautausmaalle. Ruusulle kuoppaa kaivettaessa totesimme mullassa olevan paljon vanhoja juurakoita, Tiuhti kuuli omiaan, "vanhoja luurankoja". Hautausmaa on kaunis paikka. Voisin kulkea siellä tuntitolkulla lukien kiviä ja nimiä.

Tein välimeren kanapataa ja täyettyjä sipuleita, appelsiinikiisseliä. Kakkukahvit juotiin anoppilassa, sitten väänneltiin kakkumahat ylösalaisin Twister-pelillä. Tänään äitienpäivänä ei tarvinnut takkia. Parhaalta maistui aamuinen Tiuhtin tekemä jogurtti-banaani-mysli-annos sekä Viuhtin ja miehen leipomat mustikkamuffinssit.

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Muistiharjoitus

Mistähän se johtuu että joinakin päivinä olisi niin paljon sanottavaa ja joinakin päivinä ei sitten mitään kirjoitettavaa mielessä? Kaikkina päivinä kai teen aika paljon, koen, näen ja tunnen, mutta usein lyö tyhjää. Silti tekisi mieli kirjoittaa. On tosi vaikeaa muistaa mitä teki eilen, tai varsinkaan ylieilen (=Tiuhtin sana toissapäivälle). 


Eilen oli tiistai. Päivä pörähti normaaleissa touhuissa lasten kanssa ja illalla oli harrastusten vuoro. Kuvausjuttuja ja superhikistä zumbaa. Harrastusten välissä salaattia.

Maanantai oli Tiuhtin kerho- ja jalkapallopäivä, muuta en muista. Poika oli reeneistä tullessaan innokkaampi kuin edelliskerroilla. Olivat saaneet pallot ja seuraavalla kerralla saa kuulemma pelipaidan. Voi isoa 5-vuotiasta.

Sunnuntai eli vappupäivä oli kylmä. Palelin Tammelan torilla, ostin itselleni possupallon kun poikia ei pallot kiinnostaneet ja maksoin isomman lapsen pomppulinnaan kolmella eurolla. Juotiin torikahvit ja ostettiin metrilakua. Illemmalla tuunasin (eli maalasin) pyörää, edelleen palellen.

Lauantai vietettiin kälyn luona syöden, syöden ja syöden. Saatiin mukaamme kolmipyöräinen Viuhtille. Tehtiin itse hampurilaisia, väänneltiin ilmapallopuudeleita ja puhalleltiin saippuakuplia kovassa tuulessa.

Perjantaina vietettiin kummitädin ja kummipojan luona esivappua nakein ja ranskalaisin. Pojat pitivät showta 3-kuukautiselle vesselille ja kissalle jolla on hassu nimi, kaima syömällemme ruoalle.

Enempää en muista, mutta muisti pelasikin pidemmälle kuin kuvittelin.





Kirjahyllyssä odottaa pari kiinnostavaa uutta kirjaa (kirjastosta!)