Varsinainen valopää

Olen tehnyt tämän aiemminkin, mutta kirjaan taas ylös ajatukseni 13 minuutissa, hetken mielijohteesta. Aika alkaa nyt!

22:45 Ei jessus tää Maria!-show on turha.
22:46 dipadapdapdada, hiömiidapdap.....(korvamato soi)
22:47 Pitäis mennä pesulle.
22:48 Taas meinas muistikortti unohtua koneeseen kiinni.
22:49 Nonni, Ruotsin miljonääriäidit, vielä parempaa!
22:50 -------------------------------------------------
22:51 Puhukohan ne siitä joulupukin tilaamisesta mitään?
22:52 Eilen se yks nainenkin pienen vauvan kanssa jammaili itekseen kaupassa "Pylly vasten pyllyä"-biisin tahtiin, ei silläkään tainnut ihan täysillä mennä.
22:53 Ei tässä ny tuu mitään spontaaneja ajatuksia kun näin kelloa tuijottaa ja telkkarikin on päällä.
22:54 Viuhti yskii, ääh.
22:55 Pyylly vasten pyllyä, bumbum (sain sitten uuden korvamadon)
22:56 Ei tätä voi julkasta.
22:57 Ihme silmät, jotenkin humalaiset aina.
22:58 Vitsin Nenäpäivä, ei jaksais lukee.

Miälikuvituksellista

Ei meillä mitenkään erityisesti ole askarreltu, kunhan tällaiset kuvitukset tähän kaivoin tiedostoista. Tiuhti rakastaa piirtelyä, värittelyä ja askartelua. Harmi että olen laiska jälkimmäisessä. Tai asia nyt vaan on niin että tykkäisin näperrellä JOS sen saisi tehdä rauhassa ilman (2-vuotiaan) sähellystä. Tiuhtiakin kovasti harmittaa pikkuveljen suttaamat värityskuvat.

Tällaiset kortit keksin tehdä kun muistin etten vieläkään ole lunastanut Craft it forward -lupauksiani. Kortteihin sain oikeastaan idean täältä, tajusin ettei käsintehdyn tarvitse olla rättikässytyö, vaan se voi olla myös askartelutyö. Mun kortit vaan ei ole kovin luovia, valmiita skräppäyspapereita käytin ja aika simppeleiksi nuo jäivät mutta on ainakin itse tehtyjä. Toivottavasti ilahduttivat saajaansa.

*************************************************************************

Huomenna alkaa joulukuu, öitä ekan luukun avamiseen on laskettu jo viikko. Kyllä mää niin miälissäni olin kun sai itse ommellun taskujoulukalenterin kaivaa kaapista ja ripustaa poikien kanssa seinälle. Ja kyllä mää taas turhaan oon miäleni pahottanu monessa asiassa. Ei kannattais.

Viikonloppuna on syytä syödä hyvin

Meinasin kirjoittaa diipadaapaa säästä sun muusta mutta mitä järkeä siinä on. Marraskuu on marraskuu, ihan sama.

Tärkeämpää on kirjoittaa asioita joita en muista enää marraskuussa 2012. Että olen hymyillyt itsekseni lukiessani päiväkodin luonnehdintoja lapsistani varhaiskasvatussuunnitelmalomakkeilta, niissä sanottiin esimerkiksi että Tiuhti on ryhmässä pidetty leikkikaveri ja että ei ole mitään mistä hän ei innostuisi. Niissä sanottiin myös että Viuhti on äkkipikainen mutta rauhoittuu nopeasti (huom! päiväkodissa), jaksaa aina istua päiväpiirillä ja pitää musiikista. Olen hymyillyt myös lasten tarhakuville ja polttarivalokuva-albumille jonka ystävä lähetti postitse. Täytyy muistaa että olen tuntenut pieniä onnistumisiakin nuoremman hillitsemisessä raivokohtauksien partaalla.

Mantranomaisesti olen alkanut toistaa: "Halataan oikein kovasti, se auttaa" kun Viuhti saa sellaisen kohtauksen että ikkunat helisee ja tärykalvot tärisee. On ollut kertoja kun kiukkupussi ei enää olekaan raapinut, läiminyt ja repinyt minua, vaan on paniikissaan takertunut kaulaani ja halannut kovaa pulleilla käsivarsillaan jotta paha mieli menisi pois. Muutosta on.

****************************************************************************

Viikonloppu tuli niin tarpeeseen. On kiukuteltu liikaa, eikä vähiten me aikuiset. Toisaalta pää on täynnä asioita, toisaalta se on ihan tyhjä. Työt nyppii ja niitä on liikaa.

Ensi viikon pitkä viikonloppu vieläkin toivotumpi.

Taivas tänään klo 16.30. Niin mieletön että henkäisimme kaikki ja minä ryntäsin taasen kameran kanssa pervekkeelle. Kiitos työnantajan, puhelimellanikin saa näin kivoja kuvia silloin kun kamera ei ole mukana tai siitä on akku lopussa. Voisin järjestää auringonlaskunäyttelyn, kaikissa eri värinen maisema samasta kohdasta kuvattuna.

Ei tunnu yhtään marraskuulta eikä se haittaa.

Sienimetsässä, ja joskus muulloinkin tulee outo tunne. Ei, se en ole minä tässä roolissa. En tunne olevani aikuinen vaan lapsi lapsen seurana. En samalla tavalla turvallinen peruskallio kuin oma äitini. Kaipaan edelleen niin paljon tukea, apua, opastusta.

Missä välissä musta tuli äiti-ihminen, viisivuotiaan äiti? Viisivuotiaan, fiksun, hurmaavan, ajattelevaisen, empaattisen, huumorintajuisen lapsen äiti. Äiti joka kantaa uhmaista niska-pers-otteella päiväkodin ja ja kodin välillä. Katson itseäni ulkopuolelta, aina toisten silmin. Miten kaupanpihateinit minut näkevät, työkaverit, tarhantädit, naapurit? Ryytyneenä ja ikäloppuna, kokemattomana likkana? Vai onko oma identiteettini vaan jämähtänyt? Koen olevani enemmän sitä mitä olin lukiolaisena kuin sitä mitä minulta odotetaan nyt.

Kuin hypänneenä toiseen elämään. Olenko lapsilleni graniitinkova tukipylväs vai häilyväinen, epävarma äiti?

Tällaista sitä miettiin ennen nukkumaanmenoa klo 00.30 ja kirjoittaa äkkiä puhelimen muistikirjaan ettei ajatus katoaisi, löytää tekstin sieltä sitten parin päivän päästä ja meinaa silti hukata alkuperäisen ajatuksen.

Lokakuu näytti olevan hiljainen blogin kannalta. Oikeasti oli aika vauhdikas ja tapahtumatäyteinen kuukausi. Kaikkea hauskaa, yllättävää, mukavaa, tapaamisia ystävien kanssa. Sitten myös jonkin verran mielipahaa, rautalangasta vääntämistä, kiukuttelua ja äkäisiä puhelinkeskusteluja.

Viuhti oppii sanoja kovaa tahtia, yhdistelee niitä nyt jo parin-kolmen sanan jonoiksi: "iso auto", "Tiuhti ei saa", "piipaa-haukku". Piipaa-haukkuhan on tietysti mikä tahansa dalmatialainen. Jaa miksikö? No tietysti siksi että Palomies Samilla on dalmatialainen, palomiehellä on piipaa-auto ja palomiehen haukku on piipaa-haukku.

Sanotaan että kun kaksivuotiaan pituuden kertoo kahdella, saadaan aikuisena saavutettava pituus. Laskentakaavan perusteella meidän pikku Viuhdista tulee 190cm pitkä.

Lokakuussa myös tämä vauvelitukkapörrö siistiytyi pienen pojan tukaksi, Viuhtin kulmakarvat saatiin esiin ja otsatukan alta paljastui entistä hauskemman näköinen poika. Itse jätin noin kilon verran tukkaa kampaamon lattialle 3,5 tunnin session päätteeksi.