lauantai 26. toukokuuta 2012

Sisäkuvia edelleen vaikka ulkona on mitä kesäisin keli. Siitepöly tunkee silmiin, nenään, kurkkuun, en voi ulkoilla.



Olen ottanut kuvia huoneista, ensin tyhjennellyt kaikkea turhaa pois, järjestellyt, stailannutkin vähän. Siinä on aika homma. Mies ja pojat lähtivät ulkoilemaan, siinä ajassa ehdin järjestellä ja kuvata vain kolme huonetta. Perfektionismia. Tämä koti taitaa kohta olla kaupan. Se on haikeaa. Olen jo vähän kateellinen niille jotka pääsevät katselemaan tuota meidän järvinäkymää ja juoksulenkille metsäpoluille suoraan kotiovelta. Mutta olen kateellinen myös niille joiden ei tarvitse suihkuun mennessään loikkia tavaroiden yli, joilla on oma piha ja työhuone, tilaa laittaa ruokaa.

Toivottavasti löytyy uusi koti, sellainen jonne muutan yhtä innoissani ja onnellisena kuin tähän viisi vuotta sitten.






sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Kanakeitosta ja hämähäkeistä



"Tyhmä Tiuhti-piuhti!" "TIUHTI!"sanoo Viuhti.
"No niin älkää heti riidelkö kun lähdetään tarhasta kotiin, ei saa sanoa ketään tyhmäksi Viuhti. Mitäs teillä oli tänään ruokana?" kysyy hän (joka päivä).
"Perunaa....ja jotain lihaa. Välipalaks oli kiisseliä ja leipää:)" Tiuhti vastaa.
"Eipäs! Kanakeittoa!!!" Viuhti siihen (joka päivä).
"No, mitäs te teitte?" kysyy hän.
"Ei ollu paljoo lapsia tänään" toteaa Tiuhti.
"Olipas! Kanakeittoa!!!" Viuhti toitottaa.
"Ai kun on kaunis päivä, tässä sitä ajellaan kotiin. Kattokaa, traktori."


Viuhti on kiinnostunut kevään esille tuomista ötököistä, pihalla se menee kyykkyyn, ihan lähelle matoa ja huutaa "PÖÖ". Puutarhan mullasta löytyneen kotilon se ottaa käteen ja ihmettelee hämähäkkejä, tuhatjalkaista. Kyselee: "Mikä toi on? Mitä sillä tehään?" osoittaessaan harakkaa.


Tiuhtia inhottaa hämähäkit, varsinkin ajatus siitä että pikkuveli koskisi niihin. Tiuhti ottaa rennosti kun pikkuveli on päiväunilla, lukee Aku Ankkoja kaksi tuntia. Ja pyytää sitten minua lukemaan valitsemansa tarinan.

Eräänä päivänä emme tajunneet, me aikuiset, lopettaa keskustelua ajoissa. Juttelimme ruokapöydässä lähellä sattuneesta tulipalosta jossa eräs talo oli tuhoutunut täysin ja vielä leimahtanut uudelleen seuraavanakin päivänä. Yhtäkkiä huomasin Tiuhtin lopettaneen syömisen naama kalpeana. Kysyin onko huono olo ja samalla tajusinkin mistä oli kyse. Selitin sitten miten meidän koti ei tule ikinä palamaan koska meillä on hyvät palovaroittimet ja olemme tarkkoja hellan ja muiden kanssa.

Mutta kyllä Viuhtiakin välillä kauhistuttaa. Kun ikkunasta heijastuu kuvia pimeällä tai seinään tulee varjo. Silloin Viuhti käpertyy syliini ja sanoo "Äiti, peottaa. Vajjo peottaa."

lauantai 19. toukokuuta 2012



Välillä haluis et olis muutakin kirjotettavaa kuin lasten suusta tulleet. Mutta nyt ei ainakaan oo. 








Lasikin on jo tyhjä. Mutta onnellinen oon tosta uudesta lasista. Se on niin kaunis.

Ikkustamista


Tänä aamuna hermostuin kun Viuhti eli Eipäs-possu (itse itsensä on näin nimittänyt Richard Scarryn kirjojen hahmon mukaan) repi ja riuhtoi isoveljeään, kiusallaan heitteli ulkovaatteita eri puolille asuntoa kun toinen yritti pukea, ettemme vaan pääsisi lähtemään tarhaan. Olin kieltänyt jo kolmesti, puhumattakaan lukemattomista muista aamun aikana tehdyistä kehotuksista, pyynnöistä, käskyistä, kielloista ja maanitteluista. Olin lukenut edellispäivänä tämän kirjoituksen huutavista vanhemmista. Meilläkin korotetaan ääntä, huudetaan myös kurkku suorana.

Paukautin käsiä yhteen kolmesti niin kovaa että kämmeniä pisteli. Se tehoaa hyvin joka kerta. Lasten huomio kiinnittyy käsien pamauttamiseen paremmin kuin papukaijamaisiin "Kuulitko mitä sanoin" -kehotuksiin.

Seurasi hämmästys, syvä hiljaisuus, Viuhtin suupielien kääntyminen syväksi nurinkuriseksi U:ksi, hengenveto, ja erittäin loukkaantuneen sävyinen itku. Eipäs-possu-reppana pelästyi. Ehkä myös vihaista ilmettäni. Tunsin samalla sekunnilla todella huonoa omaatuntoa. Toisaalta: miksi? Keskeytin aiheellisesti hölmöilyn aamutouhuissa, sain tilanteen hallintaan kun pehmeämmät keinot eivät auttaneet.

Nappasin Viuhtin samantien syliini jottei huuto äityisi kesyttämättömäksi raivokohtaukseksi, pyyhin pojan kyyneliä ja kuljetin makuuhuoneen ikkunalle: "Katotaas onko se orava vielä siellä puussa." Oravan ja harakan tappelua oli seurattu jo aiemmin samana aamuna tarkoituksena houkutella samainen kaveri vaihtamaan yöpukunsa päivävaatteiksi. Tai siis tarkemmin sanottuna alustin häntä olemaan siinä mielentilassa että antaisi minun riisua yöpuvun ja suorittaa tuon häntä niin rasittavan vaatteidenvaihtotoimenpiteen.

Oravaa ei näkynyt enää mutta käsienpamautus ja lyhyt halailuhetki johti siihen että saimme sovussa puettua ulkovaatteetkin ja lähdettyä tarhaan.

"Äitiii...."
"Mitä Viuhti?"
"Ankeeks kummää itkusin"
"Voi kulta ei itkemistä tarvi pyytää anteeksi, mutta äiti hermostu kun te temppuilitte ettekä totellut mua."

******************************************************************************

Oikeastaan olen samaa mieltä kuin tuo kirjoitus ja en ole.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Äitinä

Herkistyn nykyään herkästi, herkemmin kuin vaikka vuosi sitten vaikka mielestäni mitään merkitsevän liikuttavaa tai minua muuttavaa ei ole vuoden aikana tapahtunut. Eräänä päivänä esimerkiksi katsoin tämän kaverin facebookiin linkittämän videon ja kyyneleet valuivat noroina poskille. Yllätyin.





Tänä aamuna sain sänkyyn (aika pitkän hereilläolon ja odottelun jälkeen) pitkän ruusun, vastaleivottua banaanileipää, itsetehtyä jogurttia, hunajamelonia ja kahvia sekä aivan ihanat kaksi korttia. Kyyneleet valuivat ja pojat ihmetteli mikä äidille nyt tuli. Korteissa luki näin:

Asioita joista äiti pitää...
Tiuhti (6v): pusujen antamisesta, siittä kun mää oon kotona
Viuhti (2,5v): leikkiä mun kanssa, minusta, leikata mun tukkaa

Äiti tulee onnelliseksi kun...
T: on äitienpäivä
V: näkee minut (kaupassa)

Äiti tulee surulliseksi kun....
T: mua tai Viuhtia sattuu
V: mää tulin päiväkotiin

Äidin lempiherkku...
T: suklaa
V: kinkkuleipä

Äidin mielipuuhia...
T: on leikkiä meidän kanssa
V: leikkiä mun kanssa legoilla


Parasta äidissä on...
T: kun se ottaa kainaloon ja lukee kirjaa
V: kun se on kiva ja lukee satua

Sain parhaimman palkinnon, tunsin olevani hyvä, paras äiti pojilleni.

Kuvat on viikon takaa, nyt kevät on jo huimasti pidemmällä.