maanantai 28. heinäkuuta 2014

Sairaanhoitaja sanoi sinulla on pitkät ripset, onko ne omat?

Silmässäni on jotain. Jotain mikä sinne ei kuulu, sen syntysyytä tai käytöstä ei tunneta eikä siihen voida koskea. "Hoitomuoto tuntematon" lukee epikriisissä.

Kaikki alkoi kaiherruksesta silmässä. Entisen piilolinssiaddiktin rutiinitarkastuksessa. "Jokin painaa silmää silmän takana." sanoi ensimmäinen lääkäri ja esitteli oikein hienoja 3D-kuvia joista maallikkokin tajusi että toinen silmä sisältää (sillä hetkellä luumun kokoiselta näyttävän) omituisen värisen möykyn.

Taysin supercoolissa silmäkeskuksessa ravasin huoneesta toiseen ja ensimmäinen lääkäri sanoi: "Ei se ole silmän takana (aivoissa kuten maallikko luulisi koska eihän silmän takan muuta ole, onko?) vaan silmässä, mennäänpä spesialistille"

Spesialisti huokaili ja huokaili, pyysi toisenkin spesialistin viereensä huokailemaan, minä hieroin hikisiä käsiä sylissäni. Sitten spesialisti sanoi : "Täytyy mennä Helsinkiin, kysytään professorilta."

Helsingin hikisen ahtaalla poliklinikalla virolainen poikalääkäri totesi lakonisesti sen mitä ensimmäisessä kappaleessa tässä kirjoitin. "Nähdään puolen vuoden välein, kutsu tulee kotiin, Teidän ei tarvitse tehdä mitään."
Kysyin pitääkö tässä alkaa pelkäämään, tulenko sokeaksi. "Näkö voi vain heiketä, ei sokeutua kokonaan". Revin nyt sitten siitä lauseesta.

------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tänään kävin optikolla, uudet rillit on saatava tulen sokeaksi tai en. Optikko halusi ottaa silmämunistani kuvia, yritti peitellä innostuneisuuttaan: "....omasta kiinnostuksesta ihan". Minä siihen että eipä siinä mitään, ollaan sitten lääketieteen tai minkälie optikkotieteen koekaniinina. On noita silmiä muutenkin jo kuvattu. Oikein ylpeänä mielessäni kuvittelin optikkonaisen ajattelevan: "..kyllä huomaa että ennenkin on näitä silmänpohjia kuvattu kun yhtään ei ripsi räpsähdä..." Miten hölmöjä tuollaisessa tilanteessa tulee ajatelleeksi. Ajattelin myös että miksi optikoilla on valkoiset takit, sekoittuu pian lääkäreihin.

Ja mitään pahaa en nyt tällä halua optikkonaisesta sanoa, hyvää palvelua sain.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------

Nyt kirjoitin tämän tänne. Mietin että uskallanko, mutta sitten että miksen. En kovasti halua puhua tästä. Tulee olo että kuulija kokee ettei minulla nykypäivänä ole mitään positiivista sanottavaa. Eikö se nyt ikinä lakkaa valittamasta.


-------------------------------------------------------------------------------------------------------
On päiviä kun ajattelen täytyy katsoa lapsia tarkasti, painaa hyvin mieleen miltä näyttävät jos en kohta heitä näe. Kaiken muun muistan mutta lapset kasvaa ja muuttuu. Mutta enemmän kuitenkin on päiviä kun en vaan halua ajatella, en halua tietää. Helvettiin 3D:t, silmänpohjakuvauskamerat, ultraäänet ja laajennustipat. Sitten kun ääneen ajattelen jonkun kanssa, totean onneksi ihmisellä on melkein kaikkea kaksi, muun muassa silmiä. Ja miten jollain on paljon pahemmin. Ja sitten on päiviä kun ajattelen aiheuttaneeni tämän itse kunen juo vettä tarpeeksi, kunolen ollut liian negatiivinen, kunolen luottanut liikaa elämään.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ripset on omat. Ja se oli mieshoitaja.

Kasvihuonemeditaatio

Kasvihuone on tähän aikaan kesästä puhdasta meditointitilaa. Siellä on helppo hengittää, kuuluu vain kasvien kasvun suhina ja mehiläisen pörinä. Kastelen 30-asteisella vedellä, kurkuille kannullinen per nokka. Kieputtelen nuo hassut kiemuraiset haitulat oikeaan suuntaan, ne on kuin korkkiruuvikiharoita, tosi vahvoja.