tiistai 21. kesäkuuta 2011

Iho

Kun tuli kirjoitettua tukka-asioista niin seuraavaksi sarjassamme Riikan ulkonäköblogi kirjoitan ihostakin. Siinä toivossa että tätä kautta saisin vaikka hyviä vinkkejä ihonhoitoon, päätin avautua aiheesta täällä.

Siis nyt, 30 vuoden rajan ylitettyäni, naamalleni on tullut murrosikä. Näppyjä siellä sun täällä, aika pieniä, mutta paljon.


Kasvojeni iho on aina ollut aika rasvoittuva (paitsi raskausaikoina) ja kiiltelee päivän edetessä, mutta kuitenkin hyväkuntoinen. Teininäkään ei ollut näpyistä suurempia ongelmia, ihoani on jopa aiemmin kehuttu äärettömän hyväksi. En tiedä johtuuko tämä aikuisakne nyt raskauksien ja imetyksien aiheuttamista muutoksista, iästä, liian vähästä unesta vai vääristä hoitotuotteista. Epäilen juovani liian vähän vettä ja syytän itseäni ihon pahoinvoinnista koska syön liikaa herkkuja. Toisaalta en ole ikinä ennenkään juonut vettä enempää saati syönyt vähempää herkkuja.

Hyvät neuvot on nyt siis tarpeen. Näin kotona hoitovapaalla ollessa meikkaan hyvin vähän, kesällä varsinkaan en käytä iholla muuta meikkiä kuin Body Shopin mineraalipuuteria ja aurinkopuuteria, näitäkin vain muutaman kerran viikossa. Pesen kasvot aamuin illoin Dermosil Puhdistusvaahdolla, käyttäen lisäksi saman sarjan kasvovettä mikäli olen meikannut. Kasvovoiteena nyt noin kuukauden verran olen kokeillut Mádaran Syväkosteuttavaa geeliä (öljyiselle ja epäpuhtaalle sekaiholle), aiemmin käytin useamman vuoden Dr. Hauschkan Kevyt ruusuvoidetta. Yövoidetta en ole nähnyt tarpeelliseksi hankkia erikseen. Noin kerran viikossa kuorin ihon kuorintavoiteella.

Siinäpä ihonhoitoni yksinkertaisuudessaan. Kaikki siis luonnonkosmetiikkaa. Tuo Mádaran voide tuntuu aivan ihanalta koostumukseltaan, imeytyy todella hyvin ja pitää ihon pitkään mattana, mutta jotenkin se tuntuu jäävän liikaa ihon "pinnalle". Illalla pestessä kasvot tunnen voiteen tavallaan vieläkin ihon pinnassa liukkaana, kun kastelen kasvot. Puhdistusvaahdon käytöstä sain nuhteita jo vuosi sitten käydessäni kasvohoidossa, jätin sen kommentin omaan arvoonsa kun vaihtoehdoksi esiteltiin satasen purnukoita firman omasta valikoimasta.




Jatkossakin haluan käyttää luonnonkosmetiikkaa. Vaikka ei-luomutuotteilla saisi ehkä paremmin tai nopeammin räjäytettyä ihon parempaan kuntoon, en halua imeyttää kehooni enää ylimääräisiä kemikaaleja. Uskon sitä paitsi että luonnonkosmetiikkatuotteissa on aivan yhtä hyvät ja hoitavat ominaisuudet kuin muissakin.

Help?

Muuten, hydrokortisonivoiteita paremmin hyttysenpistosten kutinaan auttaa tuo Lemminkäisen äidin terva-pihkasalva.

PS Mitä luonnon omituista huumorintajua sekin muuten on että näpyt ilmestyvät juuri siihen ainoaan kohtaan kehossa jota vaatteella ei voi peittää, siihen jota muut ihmiset eniten katselevat? Ihan sama vaikka ne finnit siirtyisivät takapuoleen, ainakin minulle.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Lähti kaupungille kameran kanssa ja

otti vain epätarkkoja kuvia jaloistaan kotirapussa sekä auton ikkunan läpi.




Katsoi päättömän elokuvan, joi Como Bellinin, söi taivaallista risottoa päättömän kalliissa ravintolassa hyvän punaviinin kera, tuli kotiin ja laittoi lapset nukkumaan. Niin ja oli mieskin kanssansa kameran lisäksi.

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Letti


Olisi mukava saada lisää päitä. Semmoinen 31 kappaletta alkuunsa. Saisi jaettua tässä yhdessä päässä pyöriviä asioita muihin päihinsä. Ei olisi sataa ajatusta yhtä aikaa mielessä.

Odotan lomaa. Se on yhdeksän arkipäivän päässä. Elokuiset asiat ajatuksissa. Elokuuhun on lyhyt aika.





Olen alkanut letittää tukkaani. Letitykset on muodissa. Miten härskiltä Miltä se mahtaa näyttää kun 31-vuotias letittää, ei sentään kahdelle vaan yhdelle letille? Jos vaan kotona niin ei kai sen väliä?

Ruotoletistä yhtäkkiä muistan olleeni kaveriporukan hoviletittäjä harrastusreissuilla. Valmentajan auton takapenkillä letitin kahden kaverin tukat tiukoille ruotoleteille täydellisen symmetrisesti. Tytöillä oli jo kammat ja hiuslenkit käsissä valmiina kun odottivat minua autossa. Yksi oli blondi ja toinen punapää, minä maantienharmaa. Huono olohan siinä tuli mutta tukat oli ojennuksessa. Kisapaikalla mahdollisesti vielä pari muuta päätä, pari tummaa, ja saimme kuulla kehuja miten meidän joukkueen tytöillä oli niin nätisti tukat.

Tarhaikäisenä mulla oli joka päivä palmikot korvien vieressä, perinteiset lettinauhatkin. Illalla kun letit avattiin tunti kuin pää olisi auennut. Veri alkoi kiertää. Kerran tarhassa oli tukka auki. Valokuvauspäivänä ilman äidin lupaa avasin letit juuri ennen kuvausta. Tukka oli iso ja auki ja ihanan kihara. Jännitti kun vein kuvat kotiin mutta äiti ei sanonut mitään. Se on paras kuva mitä tarhassa tai koulussa on musta ikinä otettu.

torstai 9. kesäkuuta 2011


Tämä uimahousuissa kierimässä hiekkaisena uimarannalla, kädet takertuneena jonkun toisen lapsen leluun kun pyydän antamaan auton pojalle joka kerää lelujaan ja on lähdössä. Naama kurassa, hellehattu viskottuna maahan, potkien kaikkea ympärillään ja läiskien minua. Noin parinkymmenen rantailijan hämmästyneet katseet käännettyinä meihin. "Varmasti nyt pahasti on sattunut tuota poikaa, vähintäänkin ampiainen pisti tai jotain."

Kannan kirkuvaa lasta kainalossa, kerään kamat kasaan ja kotiin. Isoveli laittaa kengät reippaasti jalkaansa, ottaa uimarenkaan mukaansa ja tulee perässä. On tottunut. Tärykalvoon sattuu. Tutti unohtui kotiin.

Joskus se vaan ottaa niin aivoon. Että yksi meistä ei osaa rauhoittua. Kun se järjestää näitä kohtauksia jotka kesän ja enemmän ulkoilun myötä ovat muuttuneet useammin julkisiksi, niitä kohtauksia joihin minäkin olen jo tottunut enkä enää joka kerta jaksa masentua niistä. Sellaisia kohtauksia kun voi tulla kotona montakin päivässä, sellaisia joita esikoinen ei ole järjestänyt kertaakaan viisivuotisessa elämässään.

Olen lukenut kirjasta Vahvaksi rakastetut lapset että vanhemman tehtävä on opettaa lapselle keinot rauhoittua, tukea pientä hurjassa tunnemyrskyssä, pysyä itse rauhallisena ja rauhoittavana. Että impulsiivisilla ja temperamenttisilla lapsilla aivojen biokemia aiheuttaa kiukun ja raivon. Aivojen biokemia ja välittäjäaineet "vaikuttavat merkittävästi ihmisen käyttäytymiseen, joskus jopa enemmän kuin kasvatus ja kasvuympäristö". Kirjan mukaan "Pelkästään yksi vahvan lempeä sana rauhoitu auttaa lasta tunteiden säätelyssä. Kun aikuinen toistaa vuodesta toiseen rauhoittumiskehotusta, tämä yksi sana voi saada aivojen myrskyn tyyntymään nopeammin."

Epäilenpä vaan suuresti että hämmästyneet mulkoilijat rannalla eivät ajattele biokemiaa tällaisena hetkenä. Sen sijaan minä olen epäonnistunut äiti ja lapseni vähintäänkin käyttäytymishäiriöinen heidän näkökulmastaan.

Sitten päästään vihdoin kotiin, huudon säestämänä. Kotimatkaa rannalta on onneksi vain 200 metriä. Tutti suuhun, rätti käteen, poika hiljenee ja takertuu kuin apinanpoika syliini. Syödään, juodaan, kaikki hyvin.

Kukkakävelyllä

Vanhoilla kulmilla pyörittiin. Citypupuun törmättiin. Saukkoja kuvattiin. Taiji-harrastajia puskista stalkattiin. Omenapuu lakastuneen todettiin. 55 otosta joista 10 pääsi tähän.










tiistai 7. kesäkuuta 2011

Viikonlopun värit


pyöräretkitaivaan sinistä
muurahaisenruskeaa
tuulisen järven hopeaa
pölyisen tien harmaata


raparperinpunaista
syreeninviolettia
nokkosenvihreää
aamun valkeaa



Vaikein yhdyssanaharjoitus pitkään aikaan. Punakynälle  tarvetta?

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Hörötystä

Tänään Tiuhtin korva alkoi sojottaa, turposi ainakin 1,5-kertaiseksi, muuttui tulipunaiseksi. Vähän niinkuin James Durbinilla tai Prinssi Charlesilla. Ihmettelin ensin miten korva on painunut pyöräilykypärän alla eikä sisällä oiennutkaan, kunnes tajusin taas kesän ensimmäisen hyttysen kohdanneen Tiuhtin. Vähän pelottaa mitä hätäapuja tarvitaan jos tai kun poikaa joskus pistää ampiainen.

"Dumbo" itse mietti jos korva on turvonnut liiallisesta (hörö)nauramisesta. Nyt vasta hoksasin että sitähän se tarkoitti, kun nauretaan niin hörötetään. Viisivuotiaaksi kasvaminen on aiheuttanut sen että ulos lähtiessä lakki piti asetella niin että lippa peitti korvan tyylikkäästi.

Todistettavasti korva helottaa tässä kuvassa jonka räpsäisin vahingossa tarkoituksenani ottaa videokuvaa isoveljestä tekemässä kurkkuvoileipää pikkuveljelle.

Tiuhti on innoissaan voileipien teosta. Ottaa tarvikkeet itse kaapista, leikkaa kurkut, voitelee herkkuvoileivät, asettelee juustot. Ja vaikka pikkuveli melkein aina rikkookin legoleikit, kuului tänään: "Äiti Viuhti on musta söpö! Niin säkin oot äiti"

Viuhtikin osaa ottaa kaapista tarvikkeita. Yläkaapin alimmalta hyllyllä on herkkupussi. Äidin purukumit.



Parvekkeella on nyt pinkkejä mummokukkia, ihana laventeli ja tomaatintaimi. Perusyrtit basilika, oregano ja rakuuna. Niin ja ruusupavut liottuu vedessä. Muistaisinkohan ensi keväänä että on ajan haaskausta yrittää yrttejä siemenistä? Tämänvuotisetkin basilikat jäivät puoltoistasenttisiksi. Ei salaattitarpeiksi ole niistä.

Tänään illalla heitin vuokaan raparperia, omenaa, fariinisokeria, kanelia, voita, kaurahiutaleita. Innostuin parsasta niin että söin niitä ihan sinällään. Kokeilisiko huomenna raparperilohta?

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Onnelliset tomaatit ja onneton vatsa

Nyt tekee tiukkaa pitää kiinni vuoden kirjojenostolakosta. Marjoja ja maskaraa olisi saatava, ja olen kirjaston varausjonossa vasta joku kolmaskymmenes. Tarttis muuttaa ruokavaliota, jättää leipä, ehkä viljat kokonaan pois. Tarttis neuvoja ja opastusta.

Siitä pääsemmekin parsapiirakkaan jota leivoin anopin syntymäpäiville, ohje täältä. Suosittelen! Parsa on ollut mulle aika vieras homma mutta tässä ainakin toimi hyvin eikä vaatinut erityisiä kikkailuja.


Oheen kuva ärsyttävästä markkinoinnista. Siis ihanko oikeesti, onnellisia tomaatteja? Kyllä luomutuottajatkin siis osaa.