Mitä ruokaa tehtäis? Kaapissa ei oo mitään. Nämä lauseet kuuluvat meillä joka arkipäivä töiden jälkeen kun nälkä on jo huutava. Ei siis mitään suunnitelmallisuutta. Tänään päätin vakaasti että tästä lähtien sunnuntaisin meillä tehdään suunnitelma viikon syömisistä ja kokeillaan uusia reseptejä eikä aina niitä samoja.
Aloin selailla ruokakirjoja ja hyllystä osui käteeni nämä kaksi hauskaa opusta. Nuoripari keittiöpuuhissa on mummini kirja, vuodelta 1952. Toinen on ystäväni vanha kotitalouskirja vuodelta 1962. Miten huvittavia! Ja tunnen oloni vaan huonommaksi "emännäksi" ja "perheen äidiksi". Minullahan ei ole edes käytännöllistä työasua kotitöihin!
Näitä kirjoja selailtuaan ei tarvitse ihmetellä miksi edelliset sukupolvet ajattelevat kodin töistä niin eri tavalla kuin oma sukupolveni. Mummini päivittelee miten upeaa on jos mieheni on laittanut ruokaa tai osaa hoitaa lastamme minun ollessa muutaman päivän poissa. Edes äitini sukupolven naiset eivät pidä omituisena että miehet eivät osallistu ruoanlaittoon, siivoamiseen, ja pyykinpesuun vaan passaavat miehiään koska jo kotitaloustunneilla heitä on opetettu olemaan tunnollisia kodin hengettäriä. Tämä on tietysti hyvin kärjistettyä. Tunnen myös keski-ikäisiä miehiä jotka osallistuvat kotitöihin ja laittavat herkullista ruokaa. Mutta edellisessä sukupolvessa heitä ei juuri tainnut olla.
Toisaalta mietin, olisiko elämä jollain tapaa helpompaa jos jokaisella olisi selkeästi oma paikkansa ja tehtävänsä, enkä itse yrittäisi taistella sen eteen että kaikki tekisivät tasapuolisesti kotitöitä? Jos en kyseenalaistaisi "miksi minä aina pesen ikkunat/silitän/järjestelen paikkoja koko illan?". Joka tapauksessa, sen olen päättänyt, minun poikani tulee opettelemaan mopin käytön, vessan pesun ja pyykkikoneen käytön ym. Koulutus on jo alkanut;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti