sunnuntai 21. syyskuuta 2008

Seinäntäytettä

Jotkut asiat vaan siirtyy ja siirtyy. Kuten esimerkiksi taulujen laittaminen seinille. Toki meillä on suurin osa jo seinillä, mutta muutamat kehystetyt julisteet ja valokuvat ovat pian vuoden päivät odottaneet ripustamista. Eilen vihdoin sain mietityksi ja raamitetuksi ripustettavat joten tänään on porakoneellinen luvannut rei'ittää seinät.

Toinen tällainen kohta vuoden odottanut asia on pikkuvessan uudistaminen. Seinät maalataan ja uusi allas, kaappi ja peilikaappi ovat jo laatikoissa odottamassa. Kun vaan värin vielä keksisi.



Ulkoa paistaa aivan upea aurinkoinen syysvalo. Puut ovat juuri nyt parhaimman värisiä. Taidanpa lähteä reippailemaan.

Ei kommentteja: