torstai 30. huhtikuuta 2009

Tähtitiedettäkö?

Olen raivoissani.

Eilen haimme poikaa päiväkodista, pojan hypättyä isänsä syliin sanoo ensimmäisenä: "on kylmä". Ulkona oli kylmä tuuli, vaikkakin aurinkoista. Päiväkodin pienten pihan varjossa. Pojalla ohut trikoopaita keväthaalarin alla, ei huivia, ei käsineitä. Käsivarret kyynärpäihin asti kylmät. Kauluri, keväthuivi, käsineet ja kaksi eri hupparia nätisti naulakossa roikkumassa. En enää pysy laskuissa olemmeko vuoden aikana huomauttaneet liian vähäisestä pukemisesta 5 vai 10 kertaa. Jotain siltä väliltä kuitenkin.

Tänään, kotona kuumeisen lapsen kanssa jälleen, otin puhelimen kauniiseen käteeni ja avasin sanaisen arkkuni päiväkodin johtajalle. Tuntuupas todella mukavalta olla valittava äiti. Koko yön pyörin ja mietin mitä sanon ja miten. En halua arvostella ja sanoa pahasti, mutta kun hyvästi ei riitä, on sanottava pahasti. Minulle on aivan sama tehdäänkö lapselleni kehityssuunnitelma tai kasvunkansio niin kauan kuin perushoito ei pelaa. Tärkeintä on ruoka, uni, lämpö ja syli.

Ei kai hoitoalan ammattilaiselle voi olla liikaa vaadittu arvioida sopiva ulkovaatetus lapselle?? Pitääkö minun jättää pukemisesta kirjalliset ohjeet? Entä kun aamulla on -1 astetta ja iltapäivällä +15? Soitanko puolilta päivin päiväkotiin kertoaksen mitä nyt tulisi pukea? Turhauttaa. Tekee pahaa ajatella omaa pientä palelemassa ulkona. Ei edes itse sano palelevansa. Ahdistaa ajatella miten joku ei ehkä vaan välitä, ei edes kiinnitä huomiota. Ei viitsi hakea lisävaatetta.

Eilen isoäiti ompeli pikkujellonalle hännän. Ne pakattiin tarhareppuun naamarin kanssa. Kivaa kun huomenna on naamiaiset, simaa ja munkkeja! Nyt leijona köhisee ja röhisee kotona pimaja päällä.

5 kommenttia:

Taru kirjoitti...

Päivittelen sitten tännekin.. Samaa mieltä, kyllä perusasiat pitää olla kunnossa ennen hienoja kaavioita(tai mitä lie pitääkään sisällään nuo kansiot, joista kirjoitit). Vaikka en äiti olekaan, sympatiseeraan täysin. Ja se toisen kaverin opettaja; jos töistä saa olla poissa lapsen sairauden vuoksi, miksi koulun kurssilta voidaan heittää pihalle jos hoitaa kotona kuumeista lastaan?

Marja kirjoitti...

Höh. En ole äiti minäkään, mutta ymmärrän raivosi täysin. Itsestään selvien asioiden laiminlyönti vieläpä ammattilaisilta ja vieläpä toistuvasti - ei hyvä ollenkaan.

Riikka kirjoitti...

Niin, nimenomaan itselle itsestään selvien. Laiminlyönti-sana kävi myös mielessä palautepuhelua käydessäni.

violet kirjoitti...

Mitä sinulle vastattiin?
Uskotko että soitosta oli hyötyä?
(toivon!)

Riikka kirjoitti...

Vähän jäi häiritsemään sellainen keskustelun yksipuolisuus, siis minä puhuin ja toisessa päässä vaan: "kyllä, aivan, kyllä, joo...". En siis saanut mitään "selitystä", vaikka ei tuota voi mielestäni puolustella. Mutta siis edelleen mietityttää menikö viesti oikesti perille. No, toivottavasti puhelu johtajalle poiki jotain eikä tarvitse tässä tilanteessa olla enää uudestaan.