Opiskelukaverini, Pariisin kämppikseni, hollantilaistunut makedonialaisystäväni tuli vihdoin seitsemän vuoden jälkeen Suomeen.
Olen iloinen että voimme todella olla läheisiä ystäviä vaikka tapaamiset ovat harvassa ja välimatkaa on montako tuhatta kilometriä. Ja että ei me juuri olla onneksi muututtu! Kulttuuri- ja luonne-eroista huolimatta tunnemme toisemme perinpohjin.
Viime vuosi oli erikoinen. Ehdimme treffata jopa kolme kertaa, ystävien häissä ja muutenkin. Edellisvuosina tapaamisia on ollut vaihtosyksyn jälkeen muutamia.
Pientä kommunikaatiohankaluutta aiheutti jatkuva tulkkaaminen 3-vuotiaan suomalaispojan ja makedonialaisnaisen välillä, mutta toisaalta kemiat ja kehonkieli osuivat yhteen. Kumpikin sulatti toisen sydämen viidessä minuutissa.
1 kommentti:
Ihana että oli kivaa :)
Lähetä kommentti