Kehitystä

Eilen olin kehityskeskustelussa - vai mikä se nyt on nimeltään - päiväkodilla. Kiinnostavaa oli kuulla millaisena poikamme tarhassa koetaan. Yllättävän samoja asioita ovat huomanneet hänessä siellä kuin me täällä kotona, toisaalta taas koti- ja hoitopaikkarooli lapsella erottuu selvästi.

Hoitaja oli etukäteen kirjannut omia ajatuksiaan ylös ja luonteenpiirteistä oli ruksattu seuraavat: iloinen, toiset huomioon ottava, ujo ja arka (lisäyksenä perässä: uusissa/vieraissa tilanteissa), rauhallinen, auttavainen. Itse olin aivan samaa mieltä, tosin tuo arkuus on paljon vähentynyt verrattuna viime vuoteen. Nykyään T ei tietyissä tilanteissa ujoile yhtään ja puistossa tai kaupassa saattaa aivan varauksetta mennä juttelemaan vieraille ihmisille. Omalle ruksipuolelle lisäsin edellä mainittujen lisäksi: puhelias ja pohdiskeleva.

Kaikin puolin kuulemma kiltti poika, mutta ei kuulemma mikään jees-mies:) Hyvä siis että omaa tahtoa ja luonnetta näkyy myös vähän hoitopaikassakin. Sen sijaan kiukuttelevaa, päiväunia täysin palkein vastustavaa poikaa ei tarhassa ole nähty. Kovasti tykkää myös paijailla ja lohdutella pienempiään ryhmässä. Pukeminen on samanlaista vitkastelua ja haahuilua kuin kotonakin.



Tänään poikkesin jälleen neuvolassa tarkistuttamassa nuorimmaisen kehitystä vatsanahan alla. Hyvin menee, kaveri on jo kiinnittyneenä lähtökuoppaan vaan ei huvita vielä syntyä. Kokoa arvioidaan vaan käsikopelolla, joten se voi olla mitä vaan kolmen ja neljän kilon välillä.

Tein syys-/kesäkävelyn. Ensin lyhyt pätkä metsässä jossa oli raikas syksynkirpeä ilma, sitten istuskelemaan rannalle aurinkoon. Syksy on upea kun aamulla raikas ilma virkistää ja iltapäivällä on taas kesä.

Otin itsestäni kuvia, mikä tuntuu hölmön hommalta. Mutta mies on aika laiska ottamaan kameraa käteensä ja nyt on pakko dokumentoida oma olemus, muuten en usko itsekään parin kuukauden päästä millainen venymä tuossa vyötäröllä on ollut.