tiistai 6. lokakuuta 2009

Lankaa ja kakkua



Jaksoin eilen poiketa kaupungilla. Missäs muualla kuin lankakaupoilla. Nyt en osaa päättää tulisiko tuosta siniviolettisävyisestä merinovillasta toinen Baktus-huivi vai kauluri. Ostin sen kauluriksi, Thermis-malli mielessäni, mutta taidankin tehdä kaulurin jostain neutraalimman värisestä. Yhden Thermiksen tein jo, mutta siitä tuli liian pieni ja lanka kutittaakin kaulaa.


Samalla reissulla oli tietysti päästävä suklaakakulle joten suuntasin kävelykadun tuttua kahvilaa kohti, mutta sitä ei ollutkaan siinä enää. Sen sijaan tilalle oli avattu Café Gopal! Eli lempiravintolani pikkusisko jossa on samat maukkaat kasvislounaat kuin vanhassakin Tammelan Gopalissa, mutta lisäksi myös kahvilaherkkuja. Sattumoisin paikka oli avattu vasta viime viikolla. Viihtyisää. Sisustus ihan eri tyylinen kuin intialaisvaikutteisesti sisustetussa alkuperäisessä Gopalissa. Ja taivaallista banaanisuklaakakkua.

Kahvilakuva ei ole Gopalista vaan aiemmalta kahvilareissulta Kahvisalongista joka on myös yksi ihanimmista tamperelaisista kahviloista.

Nyt on pian tiedossa kutsu sairaalaan. Jos ei tämä muksu itse ymmärrä syntyä, pakko kai se on häntä hätistellä ulos. Ihan oikeasti en kuvitellut joutuvani tähän pisteeseen. Mutta sen siitä saa kun puoli vuotta uskottelee itselleen ja muille tämän lapsen varmasti tulevan etuajassa.

5 kommenttia:

Taru kirjoitti...

Koska se kutsu on?

Riikka kirjoitti...

Sitä odotellaan....niiden pitäis soittaa.

Mimmi kirjoitti...

Toivottavasti pienokainen ymmärtää pienestä hätistelystä lähteä liikkeelle, omaani kun hätisteltiin 4 päivää... Tsemppiä matkaan!

Kiva kuulla Tampereen paikoista, meilläkin on sinne muutto vuoden sisällä edessä.

Riikka kirjoitti...

Mimmi tervetuloa näille kulmille! Vaikka me ollaan kyllä naapurikunnassa...Ääks mä en kestä jos mulla menee pitkään tuo käynnistäminenkin!

Mimmi kirjoitti...

Riikka, me ollaan myös mietitty niitä pikkukaupunkeja siinä lähistöllä, jotenkin kaupunki ei houkuta kun on muutaman vuoden asunut täällä maalla.

En ole kyllä kuullut kenestäkään muusta, jolla käynnistely olisi kestänyt niin pitkään, joten eiköhän se nopeammin tapahdu, varsinkin kun ei ole ensimmäinen tulokas!