torstai 19. marraskuuta 2009

Marraskuu




Pehmeä, hymyilevä, rento vauva muuttuu iltaisin raivoavaksi, punaiseksi, jäykäksi, sätkiväksi huutajaksi. Kannamme, hyssytämme, heilutamme, avaamme vesihanaa, hieromme, taputamme, laulamme, kapaloimme. Puoliltaöin pieni nukahtaa huutoonsa. Olen tainnut syyttää tempperamenttia liikaa, nyt onkin joku muu vaivana. Kirjoissa sanotaan koliikin olevan pahimmillaan kuusiviikkoisena ja loppuvan normaalisti kolmekuukautisena. Harkitsen soittoa vyöhyketerapeutille, tuskinpa siitä ainakaan haitaksi on.

3 kommenttia:

Jonna kirjoitti...

Meillä ei ole omakohtaisia kokemuksia asiasta (onneksi), mutta vyöhyketerapiasta olen kuullut pelkkää hyvää! Kokeilkaa ihmeessä.

Mahdottomasti jaksamista!

Mimmi kirjoitti...

Meillä oli pikkuisen kanssa pientä iltaitkeskelyä siihen kolmeen kuukauteen asti, muttei mitään tuohon verrattavaa. Se muuten tosiaan loppui siihen 3 kk:n yhtäkkiä, kuin seinään.

Eräs ystäväni, jonka tilanne muistutti kovasti kertomaasi, koki vyöhyketerapian erittäin toimivaksi koliikkivauvalleen. Kannattaa siis ehdottomasti kokeilla.

Voimia arkeen! Uskon vahvasti, että kolmen kuukauden kohdalla se oikeastikin helpottaa, vaikka se tieto ei varmaan hirveästi lohdutakaan juuri tällä hetkellä. Muista nauttia niistä hymyhetkistä, ne auttavat varmasti jaksamisessa.

Riikka kirjoitti...

Meilläkin esikoisella oli sellaista tavanomaista iltaitkeskelyä ja kannettiin häntäkin iltaisin, mutta tämä on kyllä erilaista. Ei itkua vaan oikeastaan karjuntaa, välillä jopa niin että kaveri unohtaa hengittää. Ihan pahaa tekee toisen puolesta kun äänikin on käheänä huutamisesta. Taidan soittaa tänään sille terapeutille ja vähän kysellä. Kiitos teille kannustuksesta! Onhan meillä jo puolet siitä 3 kuukaudesta mennyt. Ja nuo ihanat hymyt ja jokeltelut kyllä antavat voimia:)