keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Aamuisin


Jos pikkumies ei juuri vaikka syö, ensimmäisenä aamulla havahdun klo 7.30 kun mies lähtee töihin. Usein vähän isompi pikkumies herää samaan aikaan ja kiirehtii olohuoneeseen katsomaan Pikku Kakkosta. Minä käännän kylkeä ja toivon että vauva jatkaa unia. Noin vartin sisään touhukas tulee olohuoneesta herättelemään minua, on jo kuitenkin oppinut tekemään sen hiljaa jottei vauva heräisi. Minä suhistan "shhhh joo mää tuun". Vaivihkaa hiivin pois sängystä, käärin lämpimän peiton pikkuisen vierelle valeäidiksi, nappaan villasukat jalkaan ja hipsin sohvalle jatkamaan unia. Otamme torkkupeiton, minä nukkuen sohvan toisessa päässä, toinen jaloissani lastenohjelmista hypnotisoituna.

Parhaimmillaan saan jatkaa yötä yhdeksään saakka. Sitten aamupalaa rauhassa tai kuten tänään, vauva kainalossa. Pikkukaveri herää hymyillen, itsekseen jokellellen. Jumitan netissä tai luen edellispäivän lehden. En vaivaudu ulos hakemaan tuoretta. Touhottaja haluaa aina jogurttia ja mysliä, banaaninkin. Minä syön puuroa, paahtoleipää tai jogurttia. Tai kaikkia niitä.

Sitten onkin aloitettava ärsyttävä pukemis-, pesemis-, petaamisrumba. Touhottaja ei pue ilman noin 20:ta muistuttamista, lahjontaa, uhkausta ja kiristystä. Sukka unohtuu sinne ja kalsarit tonne. Syötän vauvan ja laitan ensimmäisille unille parvekkeelle. Juon vielä mukin teetä.

Kello onkin 11 ellei jopa 12. Puemme ulkovaatteet (taas uhkailujen säestämänä), kannan nukkuvan vauvan toisiin vaunuihin ja ulkoilemme. Jos huvittaa ja jaksamme.

Ihanaa kun ei ole aikatauluja. Äitiyslomalla nämä hitaat aamut ovat yksi parhaista asioista. Jos jonnekin pitäisi nyt suoriutua kello kahdeksaksi, sanoisin ettei onnistu.

5 kommenttia:

Taru kirjoitti...

Kuulostaa kivalta :) Lukuunottamatta noita pukemisrumbia. Ja T näköjään haaveilee edelleen pukiessaan ;)

Mimmi kirjoitti...

Voi, nauti siitä! Meillä pikkuneiti on vasta ihan viime aikoina alkanut nukkua yli kahdeksaan. Aamu-uniselle teki tiukkaa nousta parin kuukauden ajan ylös kuuden huiteilla, leikkimään touhukkaan kanssa. Teidän aamunne kuulostavat inhimillisiltä, olen hirveän onnellinen puolestasi!

Riikka kirjoitti...

Taru: Juu haaveilija ja haahuilija, ihan kaikessa. Tänäänkin on uhkailtu korvalääkärillä jo monet kerrat kun tuntuu olevan kuulossa vikaa.

Mimmi: Juu meilläkin esikoinen jossain vaiheessa heräsi aina klo 5-6 aamulla, joskus puolivuotiaana. Se oli kyllä rasittavaa. Muistan nuokkuneeni sohvalla ja yrittäneeni joten kuten toisella kädellä viihdyttää virkeää lasta. Joten odotankin koska tämä rytmi muuttuu...

violet kirjoitti...

Tuommostahan se.
Muistan valeäiditkin niin hyvin.

Kerttu kirjoitti...

Ihania aamuja!
Kuulostaa tutulta. Tosin meillä on nyt lapset myöhästyttäneet aamujaan joulun jälkeen, ja on heräilty useana aamuna vasta kymmeneltä! (Tai pienempi on saattanut siinä vieressäni jo tunnin touhuilla omiaan ennenkuin vaivaudun avaamaan silmäni)
Huomenna on sitten taas kerhoaamu, ja tuntuukin niin kamalalta laittaa kello soittamaan ja herättää tyttö kerhoa varten.

Ihana pieni kuvassa!