torstai 8. huhtikuuta 2010

Yökyöpelit




Klo 21.15
Mies lähtee reeneihin jotka alkavat 21.45 (!) toisella puolen kaupunkia.

Klo 21.25
Esikoinen nukahtaa nopeasti ja helposti, päiväunien poisjättämisen ansiosta nukahtamiseen ei nykyään enää mene puolta tuntia. Unihippo tiukasti kainaloon puserrettuna, tietäen että ei saisi enää hipsiä isin viereen yöllä.

Klo 21.55
Kuopus nukahtaa syliin iltapuuron ja maidon jälkeen. Kannan hänet sänkyymme, omassa sängyssä heräisi 15 minuutin kuluessa.

Klo 23.55
Kukuttuani taas liian myöhään menen nukkumaan yhtä aikaa miehen kanssa. Hän tulee minun ja kuopuksen viereen nukuttuaan kuukausia esikoisen huoneessa. Edellisyön esikoinen on nukkunut kokonaan omassa sängyssä heräämättä.

Klo 00.35
Kuopus herää, annan maitoa.

Klo 03.30
Herään huuteluun viereisestä huoneesta: "isiiiii, äitiiiiii tuu tänne!" Tönin miehen hereille ja hän menee katsomaan.

Klo 03.45
Herään itkuun viereisestä huoneesta. Kuulen miehen yrittävän rauhoitella esikoista jäämään omaan sänkyynsä suostumatta ottamaan vieruskaveria kapealle patjalle lattialla. Kompuroin katsomaan ja silittämään poskea.

Klo 03.55
Kuopus herää toiselle yösyötölle.

Klo 04.45
Kuopus huitoo, kierii ja ryömii unissaan. Haravoin tuttia sängystä ja työnnän sen suuhun.

Klo 05 jotain ja vielä pari kertaa
Sama kuin edellinen.

Klo 06.50
Kuopus alkaa jutella ja ryömiä vieressäni. Isken tissin suuhun josko saisin vielä muutaman minuutin nukkuma-aikaa. Huomaan vaipan valskanneen, alan vaihtaa pienelle kuivaa päälle.

Klo 07.00
Miehen puhelin herättää viereisessä huoneessa. Esikoinenkin herää ja kipittää hihkuen pomppimaan sängyllemme kuullessaan pikkuveljen aamulaulut. Kertoo pellen pelottaneen yöllä. Sen vauvalelun joka on hyllyllä ollut kolme vuotta.

Klo 07.15
Silmät ovat yliraskaat, pää humalaisen tuntuinen, tukka takussa, niskat jumissa, käsi puutuneena omituisessa asennossa. Keräilen itseni ja aloitan aamun. En voi olla nauramatta virnistelevälle matoliikkeitä harjoittelevalle pikku hajuherneelle sängyllä. Vannon meneväni illalla ajoissa nukkumaan. Mies saa palata takaisin patjallensa kunnes tämä pienin oppii pärjäämään maidotta yöt.

4 kommenttia:

Taru kirjoitti...

Niin.. Tää on just se mitä mietin kun kärsin aikaeron aiheuttamasta väsymyksestä. Miten ikinä selviäisin tuosta(viitaten siihen eiliseen mailiin niistä kauhistuttavista asioista)?
Kunnioitan äitejä kyllä kovasti!

piilomaja kirjoitti...

Aivan karmeaa. Ja hyvin tuttua. Onneksi siitä on aikaa. Hui saakeli. Muistan silti niin hyvin.
Toivotan paljon jaksamista.
Humalaisena olo silloin kun ei oikeasti sitä ole on aika rasittavaa.

Riikka kirjoitti...

Taru: Niinpä, kyllä sitä itekin usein ihmettelen että miten vähillä unilla vaan porskuttaa. Mutta varmaan niillä äitihormoneilla on tässäkin osuutensa, ne antaa jotain lisävoimia. Mun mielestä esikoisen aikaan valvominen tuntui rankemmalta, nyt ehkä osasin tätä odottaa eikä tunnu niin epätoivoiselta kun tiedän että tästäkin selvitään. Tai sitten kuolema kuittaa univelat hahhahaa.

piilomaja: Kiitos myötätunnosta! Lohduttavaa ajatella että tämä on vain ohimenevä vaihe.

Kerttu kirjoitti...

Voi, yökukkumiset ovat täälläkin tuttuja. Meillä onneksi tuo isompi sentään nukkuu yönsä heräilemättä. Se on suuri onni!

Paljon voimia. Eletään se mielessä että pian pojat ovat teini-ikäisiä ja silloin ne kyllä nukkuvat. Aamuisin niitä saa sitten repiä ylös sängystä! :D