perjantai 9. heinäkuuta 2010

100 asiaa minusta


1. Kirjahyllyssäni on enemmän lukemattomia kuin luettuja kirjoja. Jonain päivänä aion pystyä sanomaan lukeneeni ne kaikki.

2. Haluaisin lukea paljon enemmän kuin nyt on aikaa ja virkeyttä, mutta aikansa kutakin. Joskus ehdin.

3. Ala-asteikäisenä luin ihan hirveästi.

4. Suosikkejani olivat Astrid Lindgrenin Ronja, Katto-Kassinen, Laura Ingalls Wilderin Pieni talo preerialla -kirjat sekä Enid Blytonin Viisikot.

5. Opin lukemaan aika aikaisin ja siksi olin kuulemma ekalla luokalla pettynyt kouluun ja tylsistynyt.

6. Pidin kynää niin oudosti että jouduin "tukiopetukseen". Pidän kynää edelleen yhtä hassusti.


8. Olen tyypillinen kalat. Nautiskelija, omaa rauhaa usein kaipaava, haahuileva mietiskelijä.

9. Haluaisin teettää tähtikarttani ja saada tulkinnan siitä.

10. Tapasin mieheni 15-vuotiaana Hämeenkadulla aika lähellä Napparin kulmaa.

11. Huomaan kotikaupunkini muuttuvan sitä rakkaammaksi mitä vanhemmaksi tulen.

12. En voisi kuvitella asuvani kotikaupungista 100 kilometriä kauempana (sekin on jo liikaa), mutta toivoisin pääseväni lyhyeksi aikaa asumaan vielä joskus eri maassa.

13. Lähes kaikki sukulaisemmekin asuvat lähellä.

14. Tykkään tosi paljon saada yövieraita, meillä on niitä vain ehkä kerran-kaksi vuodessa.


15. Elämäni vahvin kokemus on ollut esikoisen syntymä. Raskas kokemus jota vaalin ikuisesti sydämessäni.

16. En edelleenkään meinaa uskoa että olen synnyttänyt kaksi lasta, pusertanut itsestäni ulos 3,7-kiloiset ja 4,5-kiloiset ihanat pojat.

17. Olen aika ylpeä tästä saavutuksestani.

18. Haaveilen salaa iltatähdestä vaikka järki panee hanttiin.

19. Olen harrastanut suunnistusta ja olin siinä tosi huono koska suuntavaistoa ei ole.

20. En osaa sukeltaa pää edellä, enkä kroolata.

21. Olen perinyt isältäni ruumiinrakenteeni.

22. Olen perinyt mummiltani huonon näön.

23. Olen perinyt äidiltäni kaiken muun.

24. Vihaan suuresti silmälaseja, jotka sain 8-vuotiaana.

25. Piilolinssejä vihaan vähän vähemmän.

26. Tahdon uudet silmät.

27. Jälkeenpäin ajatellen, luulen juuri silmälasien aiheuttaneen huonon itsetunnon. Koin olevani ruma rillipiru. Sinänsä piilolinssit pelastivat jotain.

28. Rippileirillä yksi poika sanoi minua nätiksi. Epäilen vieläkin vähän sen olleen vitsi.



29. Harmittelen usein katkenneita ystävyyssuhteita. Luulen menettäneeni niiden myötä paljon.

30. En osaa ystävystyä helposti. Opettelen olemaan avoimempi ja lähestymään ihmisiä aktiivisemmin.

31. Väitän olevani realisti, en pessimisti.

32. Ehdottomasti en ole optimisti (melkein kirjoitin posivisti).

33. Keksin esikoiseni nimen jo 16-vuotiaana ja se onneksi sopi miehellekin hyvin.

34. Kuopuksen nimeä arvoimme melkein kastepäivään saakka.

35. Moni sanoo kuopuksen nimen sopivan hänelle kuin nenä päähän.

36. En pysty juomaan kaakaota.

37. Minulla on viisi serkkua, kaikki tyttöjä. En ole ikäeron vuoksi läheinen heistä kenenkään kanssa vaikka joku olisi voinut olla hyvä siskonkorvike.

38. Onneksi olen muuten saanut pari varasiskoa. Heistä pidän kiinni.

39. Olen lähes absolutisti. Jo lasillinen nousee päähän.

40. Join varmaan teininä tarpeekseni.

41. Maistoin alkoholia ensimmäisen kerran kuudennen luokan kevätjuhlien jälkeen, kasilla olin kännissä joka viikonloppu.

42. Suomalainen kännäyskulttuuri ahdistaa ja hävettää minua.

43. En ole joutunut kokemaan alkoholin väärinkäyttöä kotonani.

44. Muutenkin lapsuuteni oli erittäin tasainen ja turvallinen.


45. Olen ärtyisä ja epäsosiaalinen aamuisin. Tarvitsisin kaksi tuntia hiljaisuutta ja hitautta mutta minulle höpötetään ja esitetään vaikeita kysymyksiä heti kun herään. Murahtelen vastauksiksi.

46. Haaveilen uran vaihdoksesta.

47. Haluan tuntea tekeväni jotain tärkeää ja viihtyä työssäni.

48. Työvoimatoimiston urasuunnitteluohjelma antoi vastaukseksi saman ammatin josta olen haaveillut.

49. Valitettavasti minulla ei taida siihen olla rahkeita.

50. Ammatinvaihdoshaaveen aion joka tapauksessa toteuttaa.


51. Kävelytyyliäni kommetoitiin ja imitoitiin nuorempana ilkeään sävyyn. Mieheni on sanonut että nykyään kävelen eri tavalla.

52. Olen tainnut muuttaa kävelytyyliäni alitajuisesti tai sitten olen joko fyysisesti tai henkisesti muuttunut paljon.

53. Tunnen todella usein että ongelmani ovat huvittavan pieniä.

54. En ole ikinä käynyt Euroopan ulkopuolella.

55. Enkä Lapissa.

56. Sata asiaa itsestä onkin aika haastavaa keksiä. Tunnen jo nyt tekstin liian itsekeskeiseksi.

57. Odotan ihan innolla huomista päivää ja hyvän ystävän synttäreitä ja vapaailtaa sekä -yötä lapsista.

58. Opettelen elämään hetkessä.

59. Olen mielestäni oppinutkin jo vähän.

60. Elän kuitenkin liian paljon tulevassa, en ikinä menneessä.

61. Kivaa on silloin kun on jotain mitä odottaa.

62. Tällä hetkellä elämä on oikein hyvä.

63. Tiedostan viettäväni nyt parhaimpia vuosia ja sen etten arvosta niitä tarpeeksi.

64. Toisaalta uskon nauttivani täysin rinnoin keski-ikäisyydestä (vapaudesta?).


65. Rahankäyttöni on höllentynyt liikaa.

66. Jännitän jatkuvasti miten pärjäämme rahallisesti tulevan puoli vuotta.

67. Kerron kaiken miehelleni ja uskon hänen kertovan minulle kaiken.

68. Olemme kasvaneet aikuisiksi yhdessä.

69. Olen usein hänelle myös ilkeä.

70. Jos hän sanoo minulle ilkeästi, loukkaannun verisesti koska se on niin harvinaista.

71. Ärsyynnyn jos keskustellessa vastapuoli ei kuuntele. Vaikka kyse olisi kevyestä jutustelusta.

72. Perheessämme taitaa olla aika erikoinen tapa kommunikoida.

73. Äksyilemme ja tuhahtelemme toisillemme aika paljon mutta kukaan ei niistä oikeasti loukkaannu.

74. Tulkitsemme toisiamme pitkälti rivien välistä.

75. Tämä omaksumani kommunikointitapa on aiheuttanut ristiriitoja perheen ulkopuolisten kanssa.

76. Tarvittaessa osaan olla erittäin korrekti. Mutta virallisuuden hävitessä saatan töksäytellä liian herkästi.

77. Olin kuulemma vakava lapsi joka muuttui huumorintajuisemmaksi aikuisena.

78. Oma tulkintani on että oli pikkuvanha.

79. Äitini serkku on katkerana kertonut minun "vaihtaneen 3-vuotiaana pikkuveljen vaipatkin" kun omat saman ikäiset lapsensa olivat villimpiä tapauksia. Tarinassa on vähän liiottelun makua.

80. Mummini kertoi minun menneen 4-vuotiaana yksin kirjastoautolle hänen katsellessa 7. kerroksen parvekkeelta.

81. Olen harrastanut astangajoogaa, latinotansseja, kuviskerhoa, taitoluistelua, kokkikerhoa, jumpassa käyntiä, postimerkkeilyä, kirjeenvaihtoa, sulkapalloa, kuntosalilla käyntiä ja pilatesta.

82. Olen kaksinaamainen ekoilija.

83. Lajittelen kaiken mahdollisen jätteen ja kierrätän.

84. Ajan autolla kun voisi käyttää julkisia tai polkupyörää.

85. Ostan luomua kun se ei ole kallista.

86. Suosin luonnonkosmetiikkaa.

87. Nautin pitkiä kuumia suihkuja.

88. Säästän kaiken pakkausmateriaalin ja käytän uudelleen.

89. Kuskaamme äitini kanssa samoja lahjakasseja edestakaisin.

90. Puren hampaita yhteen stressaantuneena.

91. Minulla ei ole ikinä ollut reikiä hampaissa.

92. Syyskuussa poistetaan suustani ensimmäinen viisaudenhammas ja se pelottaa.

93. Kaikki maitohampaani jouduttiin repimään hammaslääkärissä kun niissä oli niin pitkät juuret.

94. Napani on vieläkin nurinpäin eikä näytä palautuvan.

95. Bikiniajat on ohi.

96. Kun lapset on ilman vaatteita, ne on nakunapellejä.


97. Meillä on aika paljon muitakin omia kodin sisäisiä sanoja ja sanontoja.

98. Minulla on aina nälkä.

99. En kieltäydy melkein koskaan makeista herkuista.

100. En tykkää enää sipseistä.

100+1 Aina olisi vielä joku asia sanomatta eikä tätä voi päättää kirjoitusta sipseihin.

4 kommenttia:

Kerttu kirjoitti...

Hyvin keksit sata kohtaa! Itse en ole jaksanut alkaa edes yrittämään.

Meillä lapset ovat myös nakupellejä nakuilessaan.
Oma pappani kutsui minua ja siskoani kakkupyllyiksi ja kun oltiin isompia niin paskaperseiksi! (Tosin nämä nimitykset ei kyllä liittyneet nakuiluun ;))

Taisin löytää sinusta sielunsiskon. Niin monet kohdat voisivat olla minun 100 asiaa listastani!

Kerttu kirjoitti...

Siis ei kakkupyllyiksi vaan kakkapyllyiksi.

Riikka kirjoitti...

Kerttu: En ajatellut minäkään helposti keksiväni. Ekat parikymmentä tökki mutta sitten niitä alkoikin tulla ja yhtäkkiä oli sata. Olen kyllä sinunkin blogista huomannut että olemme aika samanlaisia...:)

Sanna kirjoitti...

Nämä "100 asiaa minusta" -jutut ovat aina mielenkiintoisia vaikka kirjoittajaa ei tunnekaan. Pitäisi ehkä joskus tehdä oma lista :)