sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Aleksis Kiven päivä 2009


Tämä on synnytyskertomus, leikattu versio.

Perjantai-iltana 9.10. olin nukkumaan mennessä varma ettei mitään tapahtuisi vaikka päivällä lääkärikäynnin jälkeen kivuttomia supistuksia oli ollut aika paljon. Illalla ne kuitenkin loppuivat. Jännitti. Seuraavana päivänä olisi 42+0 raskausviikkoa täynnä ja aamulla pitäisi mennä osastolle käynnistykseen.

Yöllä 10.10. klo 02 heräsin ensimmäiseen polttavaan supistukseen. Niitä tuli noin vartin välein ja herättelin miehen. Aika pian supistuksia alkoi olla 5-10 min välein joten soitin klo 03 äidilleni. Puhelimessa kuitenkin sanoin että älä nyt kuitenkaan vielä tule ja ei kannata ehkä sairaalaan lähteä. Äitini halusi kuitenkin tulla ja oli meillä klo 03.20. Sitä ennen vaihdoin lakanoita "että äiti voi nukkua puhtaissa lakanoissa meidän sängyssä". 03.30 lähdimme ja automatkan aikana (n. 10 min) supistuksia alkoi olla 2 minuutin välein. Oli tosi vaikea istua paikoillaan, yritin päästä istuma-asennosta pois. Vuorotellen käskin miehen painaa kaasua ja vuorotellen käskin ajaa varovaisemmin.

TAYSissa parkkipaikalta vastaanottoon on noin 500 metrin pituiselta tuntuva käytävä, ihmettelen jos sitä kävellessä ei viimeistään jokaisen synnytys edisty. Synnytysvastaanotolla olin jo tosi kipeä ja oli ihan tuskaa olla pakotettuna makaamaan kylkiasennossa jotta hoitajat saisivat ohjeelliset 20 min sykekäyrää. Hoitajat eivät välittäneet vaikka jo huusin että en voi maata tässä. En enää tunnistanut itseäni.

Vihdoin päästiin menemään saliin, hissi nousi huudon säestyksellä johonkin kerrokseen. Saliin päästyä klo 04.10 luulin kuolevani ja anelin vaan kivunlievitystä. Kätilö näpytteli tietojani rauhassa koneelle ja oli pyytänyt lääkärin laittamaan kohdunkaulan puudutusta. Synnyttäminenkään ei näköjään onnistu ilman tietokonetta. Mies yritti hieroa selkääni ja pyyhkiä otsaani kostealla pyyhkeellä, nojailin kivuissani sänkyyn.

Lääkäri tuli n. 15 min päästä, mikä näin jälkeenpäin ajateltuna oli kohtuullinen aika, mutta siinä ajassa olin ehtinyt lääkäriä ja piikkiä kysellä jo ainakin kymmenen kertaa. Lääkäri sanoi että eipäs tätä kannatakaan laittaa, no laitetaan nyt kuitenkin tämä toinen joka ei ehdi vaikuttaa koska voit alkaa jo ponnistamaan. Olin todella tuskainen ja huusin kovempaa kuin olisin ikinä voinut kuvitella elämässäni huutavani. Ponnistaessa kipu ei tuntunut enää niin pahalta, mutta en uskonut kun kätilö sanoi vauvan pään jo näkyvän 5 minuutin kuluttua. Klo 04.45 vauva oli syntynyt. Ihana helpotus. Mikä ylpeys omista voimista ja tuosta pikkuisesta ruttuisesta. Sain pienen rinnalle ja se tuntui heti omalta, suojeltavalta.

10.10.2009 klo 04.45, 4500g, 54 cm.

Pitkän rinnallaolon, pesujen ja kapalointien jälkeen kävin omin jaloin suihkussa, juotiin teet ja syötiin sämpylät. En voinut tajuta miten tuo vauva oli mahtunut mahaani joka ei kuitenkaan ollut käyrienkään mukaan suuri. Ja neuvolassahan oli koko ajan sanottu että ei ole mitään jättivauvaa tulossa. Edellispäivän kokoarvion mukaan vauvan piti olla 3700g. Vaikka synnytys oli noin raju, olin heti hyvin onnellinen että se meni niin nopeasti. Olin onnellinen etten tiennyt vauvan todellista kokoa. En kokenut noinkaan ison vauvan synnytystä vaikeana verrattuna esikoisen synnyttämiseen. Äiti pelästyi miehen soittoa, mitä nyt on tapahtunut? Vauva syntyi jo? Mitä jos en olisikaan tullut heti, vauva olisi syntynyt olohuoneen matolle!

En tiedä pitääkö yleensä paikkansa mutta ainakin meidän poikien kohdalla pätee: sellainen lapsi millainen synnytys.

7 kommenttia:

Jonna kirjoitti...

Minulla on kanssa ollut lähes samanlainen synnytys Haitulan kanssa, olin tosin vedessä ja sieltä noustessa tyttö tuli kolmella supistuksella. Oli 54cm ja 4490g.
Päänkoko on vaikuttanut ainakin minulla tosi paljon siihen koko synnytykseen. Tatin pää oli 39cm syntyessään, tytöillä 36cm. Eron huomasi kyllä.

Synnyttäminen on ihaninta ja kamalinta yhtä aikaa.

Onnea teille kaikille syntymäpäivän johdosta!

Mirva kirjoitti...

Huh, todella raju ja nopea toimitus tosiaan. Ja iso lapsi, tästä taas huomaa että ne paino- ja kokoarviot voivat heitellä miten sattuu -- meidän lapsen piti olla pikkiriikkinen, maks. kolme kiloa, mutta olikin ihan normaalipainoinen. Synnytys tosin kesti käynnistelemisineen neljä päivää, laskettu aikakin taisi olla vähän pielessä... Siihen verrattuna, jos joskus toinen tulee, ottaisin ehkä mieluummin tuommoisen nopeamman mallin. :)

Hyvää syntymäpäivää pojalle ja ihanaa päivää koko perheelle!

Riikka kirjoitti...

Jonna: Pitikin ihan tarkistaa kun en muistanut poikien päänympäryksiä, kummallakin näköjään 37 cm, eli aikas pienet päät ilmeisesti:D Hyvä niin, koska päähän se siinä pahin on;)

Mimmi: Kyllä toi oli jo niin nopea että ei oikein pysynyt itsekään mukana. Vauvan synnyttyä oli tosi epätodellista, varsinkin kun raskaus meni sen 2 vkoa yli lasketun ajan. Ehkä parempi olisi ollut pari tuntia pidempi synnytys, ja se joku kivunlievitys edes. Ei ollut sunnitelmissa mennä luomuna, mutta niin se sitten meni. Ja noitahan ei voi suunnitella...

Kerttu kirjoitti...

No hui miten vauhdikasta menoa!!!
Hurjalta kuulostaa tuollainen synnytys. Itsellä kun on taas synnytkset olleet pitkiä ja hitaita.

Monesti olen kuullut tuon saman, että onneksi ei ole tiennyt vauvan isoa kokoa etukäteen. Tieto lisää tuskaa ;)

Hirmuisesti onnea pienelle sankarille ja koko perheelle!

Kerttu kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Riikka kirjoitti...

Kerttu: Joo syntymä taisi ennakoida lapsen luonnetta;) Kiitos onnitteluista!

Anonyymi kirjoitti...

Mulla eka syntyi niin että lähdimme kotoa n. klo 18. Sairaalasta meinattiin panna minut vielä kotiin kun en ollut auki paljon yhtään. Sanottiin että jääkää nyt hetkeksi makailemaan, mies ainakin saa lähteä kotiin. Ei lähtenyt ja hyvä oli ettei lähtenytkään. LApsivedet menivät, oksensin, ripuloin, laitettiin epiduraali ja lapsi oli syntynyt. Kello oli 22.

Pieni vauva, jonka koon tiesin koko raskauden ajan kun siellä kyylätään niin tarkkaan.