sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Vitamiiniloota

Unohdin vielä yhden kivan asian viikonlopulta. Luomulaatikko! Tilasimme ensimmäistä kertaa sellaisen ja nyt jääkaapista löytyy luomuna munakoisoa, tomaatteja, kurkkua, paprikaa, varsiselleriä, salaatteja, omenoita, appelsiineja, banaaneja sekä kiivejä. Ja mukana sopivia reseptejä. Ainastaan selleri aiheuttaa päänvaivaa. Mitä ihmettä siitä voisi tehdä?

Kallishan tuo oli, 25 euroa, mutta aion tässä seuraavalla kauppareissulla tehdä vertailevaa tutkimusta, onko luomulaatikko oikeasti kallis vai tuntuuko se vain siltä kun siinä on niin paljon tavaraa. Sanomattakin on selvää että ei-luomuun verrattuna se on kallis.

Pojat maiskuttelivat kiivejä tänään, itse kun en niitä voi syödä kysyin Tiuhtilta maistuuko erilaiselta. Vastaus oli "Joo, tosi makeelle, ihan suklaanmakuiselle!" Okei. Itse söin appelsiinin. Suoraan sanottuna appelsiinissa ei ainakaan minun mielestäni makueroa normihedelmään ole, mutta kuoriessa käsiin ei tullut sitä kiiltävää tatinaa.

Eli kerrankin tosiaan Tampereen alueella on jotain mitä pääkaupunkiseudulla ei ole (eihän?), palvelu joka tuo luomuruokaa (osittain myös lähi-) suoraan kotiovelle. Vaihtoehtoisesti kamat saa hakea noutopisteestä tiettyinä päivinä. Mekin näin "säästettiin" toimituskulut ja miehen oli tarkoitus noutaa laatikko perjantaina työmatkalla klo 17 mennessä. No, mies tuli normaaliin tapaan töistä ja leikki lasten kanssa siinä kun klo 16.45 mulle tuli sellainen olo että jotain on unohtunut. Mies lähti kaahaamaan täyttä kyytiä moottoritietä ehtien minuuttia ennen viittä noutopisteelle. Erittäin ekologisesti ja fiksusti toimittu siis.

4 kommenttia:

Rva Silmusolmu kirjoitti...

Hauska sattuma, mekin tilattiin tänä viikonloppuna ekan kerran tuo sama luomulaatikko! Meidän varsiselleri vain oli avocadoja.
Tänne maalle vain tuo kuljetus vaatii hieman monimutkaisemman kuvion. Erään ruokapiirimme jäsenen mies hakee kuorman laatikoita noutopisteeltä ja tuo ne hieman lähemmäs, josta taas toinen jäsen hakee paikkakunnallemma. Ja me muut taas sieltä..
Mutta kaikesta kuljetuskikkailusta huomitta olin itse tosi tyytyväinen laatikon sisältöön, laatu oli priimaluokkaa. Ehkä ei ihan joka viikko raaski tilata mutta jos vaikka joka toinen viikko..

Anonyymi kirjoitti...

Me ollaan otettu samantyyppinen loota miehen työpaikan kautta muutaman kerran. Tuovat siis tilatut laatikot suoraan työpaikalle eli ei tarvitse hakea mistään.
Hinta oli 20 euroa mutta eihän sitä tietysti verrata voi kun ei tiedä tarkkaa sisältöä, määrää jne.

Minusta ihan ok juttu paitsi että osa jutuista on aina vähän semmosia "mitähäntästänytkeksisi" -tyyppisiä.
Mieluummin ostan normaalin kauppareissun yhteydeessä juuri niitä joita tarvitsen juuri silloin.

Riikka kirjoitti...

Silmukatti: Hauska sattuma tosiaan:) Olisin mieluummin ottanut avokadot kuin sellerin! Itekin ajatteli että ei joka viikko voi tuota ottaa mutta joskus piristykseksi. Tähän saakka olen pyrkinyt luomuna ostamaan hedelmät jotka syödään kuorimatta, tai silloin kun hinta ei ole kovin korkea vrt ei-luomuun.

piilomaja: Hyvä idea tuo työpaikkajakelukin. Laatu oli kyllä tosi hyvä tässä laatikossa, kaikki hedelmät ja kasvikset oli tosi hyväkuntoisia. Siksi mieluummin ostan tuon laatikon koska ainakin meidän ruokakaupassa luomuhevit on usein ihan kamalia (kauppa siis iso Prisma). Homeisia, kurttuisia tai mätiä:( Usein ei löydy jotain tiettyä hedelmää luomuna kun ostaisin. Mutta kallis laatikko on kun siinä on 5-7kg tavaraa, tosin on ne luomut kaupassakin kalliita. Ja toisaalta tuleepahan kokeiltua uusia juttuja kun saa tommosia mitä ei muuten ostais.

Anonyymi kirjoitti...

Joo, minustakin toi työpaikkajakelu on toimiva ja hyvä idea. Joka viikko etukäteen kysytään moniko tällä kertaa laatikon ottaa ja sitten sen verran tuovat.
Täällä on aika paljon pelkästään bioa myyviä liikkeitä mutta myönnän, olen laiska käymään monessa kaupassa ruokaostoksilla. Ja ilman autoa on toisinaan vähän vaikeaakin.
Ostan siis kaiken ruuan samasta kaupasta ja siellä on kyllä aika ok valikoimat bio-juttuja.