perjantai 18. helmikuuta 2011

Tumma suklaa, perjantai ja Peppi




Tänä iltana lohdutan itseäni tummalla suklaalla. Ja sillä että on perjantai.

Saan hyvää mieltä myös rauhallisesta iltasatuhetkestä Tiuhtin kanssa. Kohta on luettu loppuun paksu Peppi Pitkätossu -kirja, uusi tuttavuus muuten minulle vaikka Lindgren-fani olenkin. Poika nauraa ääneen sellaisille sanonnoille kuin "sokeripossuseni" tai kun Peppi laittaa jalat tyynylle ja viisi sokeripalaa kahviin. Hihittelee omalle vitsilleen: "Äiti ei tää kohta ookaan nimeltään Pepillä käy varkaita, vaan Pepillä käy varpaita!" Nauru ennen hyvänyöntoivotuksia parantaa pahimmankin olon.

Varkaista puheenollen, usein unohdan esikoispoikamme herkkyyden. Tai enemmänkin sen miten pohdiskelijaluonne hän on. Ohimennen kerroin äidilleni kuinka erään sukulaisemme lumilapiot ja -kolat oli varastettu pihalta yöllä. Naureskelimme miten epätoivoiseksi tämä talvi on ihmiset tehnyt. Illalla ennen nukkumaanmenoa Tiuhti sitten alkoi vapisevalla äänellä puhua että mitä jos meillekin tulee kotiin yöllä varkaita.

Tässä yhtenä iltana käytiin kirppiksellä. Ihmettelin miksi Tiuhtin ilme oli yhtäkkisen säikähtänyt, oliko jossain pöydässä jotain pelottavaa vai mikä tuli. Kysyin mikä hätänä, poika siihen: "Noissa leluissa on kyllä tossa leijonassa yks vähän paha juttu....siinä oli nuppineula ja se pisti mua!" Sormea ei saanut katsoa.

1 kommentti:

piilomaja kirjoitti...

Voi raasu.."yks vähän paha juttu" leijonassa.