torstai 28. heinäkuuta 2011

Tallinna












Kesäreissu miehen kanssa kaksin Tallinnaan. Aamuvarhain ajo Helsinkiin, laiva klo 8-11 Tallinnaan, yöpyminen Virussa, paljon kävelyä Vanhassa kaupungissa, joitakin ostoksia, seuraavana päivänä iltalaiva takaisin Helsinkiin ja ajo kotiin. Pojat hoidossa.

Mitä nopeammin laiva menee tuon välin, sen parempi. Kolme tuntia tuntui ikuisuudelta siinä seurassa ja laiva tuntui matelevan. Toisaalta pääsin ihan lempipuuhaani eli tarkkailemaan ihmisiä. Perillä sen sijaan yllätyimme suomalaisen örvellysporukan vähyydestä. Suurin osa turisteita käyttäytyi hyvin eikä tarvinnut hävetä. Kaupunki oli muuttunut paljon siitä kun olin sen nähnyt 90-luvulla viimeksi. Viru hotellina oli sellainen perushotelli kuin odotimmekin, ensi kerralla valitsisin jonkin muun majoituksen.











Kuvasin ovia ja seiniä, torneja. Söimme Olde Hansassa, jossa oli kyllä todella maukas ruoka. Menisin uudestaan vaikka yleensä en pidäkään tällaisista teemaravintoloista. Pidin myös siitä miten ravintolan konsepti oli loppuun asti mietitty ja viety. Jos muita asiakkaita ja omaa vaatetusta ei laskettu, olisin voinut luulla olevani keskiajalla. Siinä ei ollut mitään muovista. Tarjoilijat eläytyivät rooleihinsa keskiaikaisina ikinuorina ja palvelu oli todella ystävällistä ja luontevaa. Jokaisen ruokalajin kohdalla tultiin kysymään maistuuko ja asiakkaiden kanssa juteltiin. Kiinnostavinta oli sienikeitto savikulhosta syvällä puulusikalla syötynä, kynttilöin valaistu vessa sekä ruusuvanukas joka maistui sille mille ruusu tuoksuu.


Ei kommentteja: