maanantai 29. joulukuuta 2008
Luettua
Jouluna kuuluu lukea. Ihania olivat ne koulun joululomat jolloin pääsi tylsistymään tekemisen puutteesta ja ehti lukea vaikka kirjan päivässä. Onneksi myös tänä jouluna ehdin avata kirjan useampaan otteeseen ja koko syksyn television ohjelmisto on ollut niin typerää että olen ennemmin tarttunut kirjaan kuin kapulaan. Harmillisesti lukemista ei nykyään enää voi jatkaa kovin pitkään puolen yön jälkeen kun on se eräs pikkupoika herättelemässä aamuisin. Tosin, viimeisinä kolmena vapaapäivänä minun annettiin nukkua jopa 10.30 saakka. Luulin etten kykenisi siihen enää, mutta joulukuun pimeät aamut vähän väsyttää! Uni olisi varmaan jatkunut vielä pidempäänkin.
Olen pitänyt kirjapäiväkirjaa reilun vuoden. Siihen saa kirjata ajatuksia, tai sitten olla kirjaamatta jos siltä tuntuu. Kuitenkin laitan jokaisen lukemani kirjan ylös. Olisinpa tajunnut tehdä näin jo silloin nuorena kun tuli luettua se kirja viikossa (ellei jopa päivässä).
Hustvedtin uusimman, Amerikkalaisen elegian, sain päätökseen jo jokin aika sitten. En tykännyt yhtään niin paljon kuin Kaikki mitä rakastin -kirjasta. Todella samankaltaiset nämä kaksi hänen kirjaansa, tietyt elementit ja aiheet (jopa yksi henkilö!) toistuivat kummassakin vähän häiritsevästi. Minusta on outoa että Hustvedt haluaa puhua miehen suulla. Kirja tuntui sekavalta, mutta voi olla että se johtui vaan omasta keskittymiskyvyttömyydestäni tai joulukuun pimeydestä. Tuntui aika ahdistavalta ja synkältä. Kaikki kirjan henkilöt olivat enemmän tai vähemmän kompleksisia, haluaisin että juonessa olisi edes yksi "selväjärkinen". Kuitenkin olen tyytyväinen että luin Amerikkalaisen elegian.
Olen myös päässyt lukemaan ihanaa lastenkirjallisuutta: Pikkukarhu -tarinoita (poika tykkää todella paljon!), Myyrän seikkailuja, Mauri Kunnasta. Paljon itsellekin uutta.
Tällä hetkellä kirjanmerkki on Merete Mazzarellan Illalla pelataan Afrikan tähteä -kirjan välissä. Mazzarella kirjoittaa rohkeasti, silmiäavaavasti, (kylmänkin) analysoivasti, elämäänähneesti, pohtivasti.
Tunnisteet:
luettua
lauantai 27. joulukuuta 2008
Meidän joulu
Tänään on ensimmäinen päivä kun ei ole joulunaikaan mitään ohjelmaa. Kolme viimeistä päivää on vierailtu, syöty, kahviteltu, availtu tonttujen tuomisia eri paikoissa, juhlittu Tapanina syntyneen kummipoikani syntymäpäiviä. Kuusestakin jäi kynttilät puuttumaan kun tuli kiire lähteä kylille. Mutta kelpaahan se niinkin.
On myös nukuttu historiallisen pitkään. On ehditty myös vähän nauttia ihanasta talvisäästä uutta pulkkaa testaillen. Tänään ei tehdä mitään.
perjantai 19. joulukuuta 2008
Äiti tietää parhaiten
Otsikon tunnustuksen sain tänään käydessämme kolmatta kertaa tällä viikolla lääkärillä. Ensin lääkäri tietäväisenä totesi: "Ei lääkekuuri parissa päivässä tehoakaan" väittäessäni lapseni tilan vaan pahentuneen antibiootin aikana. Sitten lääkäri pyörsi puheensa: "Hyvä kun tulitte. Saattaa olla keuhkokuume." Onneksi ei ollut. Poika oli hellyttävän reipas jonottaessamme röntgeniin ym ja sormeen pistettäessä. Nyt odotamme taas paranemista.


Tässä pari kuvaa nostalgisista aarteista. Punainen kassi löytyi kotoani, muistan olleeni erittäin ylpeä punaisesta kerhokassista ja sinne pakatut eväät maistuivat niin hyvälle. Nimilapussa on vielä vuosien 1981-86 kotimme osoite. Onneksi äitini on tiennyt säilyttää niin paljon minun ja veljeni lapsuudesta. Nyt, vuonna 2008 pieni poika leikkii kauppaleikkiään tuo kassi kädessä.
Silitysrauta on saatu pappalasta kirppisostoksena. Se on ihan samanlainen millä itse olen pienenä silitellyt ja toimii edelleen! Rauta ei tässä nostalgiakuvassa näy, muuta "huushollia" kyllä. Mitkä noi sukat on??
Tässä pari kuvaa nostalgisista aarteista. Punainen kassi löytyi kotoani, muistan olleeni erittäin ylpeä punaisesta kerhokassista ja sinne pakatut eväät maistuivat niin hyvälle. Nimilapussa on vielä vuosien 1981-86 kotimme osoite. Onneksi äitini on tiennyt säilyttää niin paljon minun ja veljeni lapsuudesta. Nyt, vuonna 2008 pieni poika leikkii kauppaleikkiään tuo kassi kädessä.
Silitysrauta on saatu pappalasta kirppisostoksena. Se on ihan samanlainen millä itse olen pienenä silitellyt ja toimii edelleen! Rauta ei tässä nostalgiakuvassa näy, muuta "huushollia" kyllä. Mitkä noi sukat on??
torstai 18. joulukuuta 2008
18 luukkua avattu
Miten tämä joulukuu on jo näin pitkällä?

Lapsi on ollut KOKO viikon sairaana, yskä vaan ei hellitä. Eilen sain lomautuslapun käteeni. Kaikki joululahjat vielä hankkimatta. Silti en stressaa, ainakaan vielä.

Lapsi on ollut KOKO viikon sairaana, yskä vaan ei hellitä. Eilen sain lomautuslapun käteeni. Kaikki joululahjat vielä hankkimatta. Silti en stressaa, ainakaan vielä.
lauantai 13. joulukuuta 2008
Tallipihassa
Tylsästä sateesta huolimatta lähdimme aamupäivällä visiitille Tallipihalle. Tarkoitus oli käydä Annikinkadun Eettisillä joulumarkkinoilla, mutta ajattelin sitten lapsen nauttivan Tallipihasta enemmän. Tallissa käytiin moikkaamassa Ansaa ja Ullaa (lampaita) sekä Toivoa (anteeksi vaan aasi, en muista varmasti nimeäsi). Karuselliin oli päästävä ja sitten lämmittelemään kahvilaan. Ostin hauskoja joulukoristeita.
Joulukortin protokin valmistui, pääsen siis siirtymään sarjatuotantoon tänä iltana.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)