kuvat Tove Janssonin kirjasta Kuinkas sitten kävikään?Usein avuttomuuden hetkellä mietin myös mitä äitini tekisi tai sanoisi. Mutta kun minä sen teen tai sanon, ei sillä olekaan samaa vaikutusta.
Eilen aamulla sain sänkyyn herkkuleipiä, kahvia, tuoremehua ja kakkua. Miehellä viisi pitkää ruusua kädessä, pojalla liikuttava päiväkodissa tehty lahja. Paketista paljastui valokuva itse kävyillä ja kivillä koritellussa kehyksessä. Pikkupoika oli niin ylpeä ja iloinen saadessaan järjestää tätä yllätystä. Minä olin niin ylpeä ja iloinen nähdessäni pienen antamisen ilon. Tosin yllätys oli aika vaikea pitää salassa, jo viikon ajan napero oli kuiskaillut minulle "kaapissa olevasta yllätyksestä" ja kysellyt koska saan lahjansa minulle antaa.
2 kommenttia:
Buaah hah haa, vai että muumimammaa pitäisi imitoida. Minusta se tuntuisi suorastaan ...ttuilulta. Ajatelkaa ny: toinen on tukehtumaisillaan raivoon ja kiukkuun ja äite vaan lässyttää ja ymmärtää rauhallisesti;-)
Niin. Eipä siihen usein auta mikään. Kunhan antaa toisen raivota ja meillä ainakin on parasta itse pitää suunsa tukossa (ja olla koskematta tai syntyy suurempi raivo) kunnes toinen on rauhoittunut. Mutta kai tuolla Muumimamma -vertauksella tarkoitettiin ettei vanhempi saisi itse alkaa kiukkuamaan tai raivoamaan tilanteessa jossa lapsi odottaa häneltä aikuista käyttäytymistä.
Lähetä kommentti