Kaikilla naisilla taitaa olla jollain tapaa kieroutunut kuva omasta kehostaan. Itselläni on kausittaista se mitä milloinkin kropassani vihaan. Tai vihaaminen on nykyään vähän raju sana, olen oppinut kuitenkin jotenkin hyväksymään nuo virhekohdat, teininä niitä tuli ihan vihattua.
Yhtenä vuonna olen vaan peiliin katsoessani nähnyt ne järkyttävän törröttävät lapaluut, seuraavana liian pienet tissit sekä käyrät jalat ja sitten seuraavana vuonna löllöt sisäreidet. Viime aikoina juuri tämä viimeksi mainittu on ällöttänyt kaikkein eniten ja tuntuu etten muuta itsessäni näe. Ja ihan kuin kaikki muutkin tuijottaisivat karsean lepattavia jalkojani. Nyt siis mietin miten ne saa kiinteytettyä, sentäänhän jotain tuolle inhalle epäkohdalle voisin tehdä jotain. Kun taas cowboynkäyrille säärille ei mitään voi vaikka kuinka haluaisi, ja sen olen jo hyväksynyt.
Eikö voisi vaan keskittyä niihin parhaisiin kohtiin itsessä ja olla ylpeä niistä? Haastan kaikki tämän tekstin lukevat naiset heti luettelemaan omasta kropastaan vähintään viisi asiaa jotka ovat kauniita ja joihin on tyytyväinen. Joko omassa blogissaan tai paperilla ihan vaan itseä varten.
Huonot puolet pitäisi osata kääntää voitoksi. Olen sentään nykyään pieniin tisseihini ihan tyytyväinen, olen mielelläni tissitön enkä osaisikaan olla isoilla semmoisilla. Näin imetysaikana ja varsinkin sen alussa (!) huomaa kuinka oudolta se tuntuu kun yhtäkkiä kasvaa järkyttävät daisarit. Sitten puolen vuoden päästä imetyksen loputtua jäljellä ei olekaan juuri mitään teepusseja suurempia. Olen myös melko armollinen löysälle ja pömpölle vatsalleni. Siellä sentään oli 4,5-kiloinen vauva juuri. Mitäs noista parista arvesta navan ympärillä, enpä muutenkaan viihdy bikineissä niin kuka niitä näkisi. Mutta jos maha pömpöttää vielä vuodenkin päästä näin, en voi kuin syyttää itseäni jälleen.
Niin, jos sitten itsekin julistaisin omat parhaat puoleni. Tätä kirjoittaessa tietysti tuntuu aika omakehulta, on vaan tosi vaikea sanoa jotain positiivista omasta vartalostaan. No tässä ne nyt kuitenkin on ne asiat joihin olen kutakuinkin tyytyväinen itsessäni:
1. hiukset - niin paksut ettei yksikään kampaaja ole kyllästynyt päivittelemään niiden määrää
2. hoikkuus - peritty isältä, en oikein liho vaikka yrittäisin
3. silmäripset - ihan kohtuullisen runsaat ja riittävän pitkät
4. iho - on ollut aina melko hyvä (jos ei lasketa hormonaalisia näppylöitä naamassa) eikä ole kiukutellut
5. suu - aika hyvän mallinen (hampaita ei lasketa)
Ja nyt sitten ajattelen että mitähän tämänkin lukeva ajattelee, varmaan että "onpas itserakas, eikö se nyt tajua että sen silmäripset on ihan harvat!"
PS Tällä kirjoituksella en todellakaan kalastele mitään kommentteja: "sun jalathan on ihan buenot" tms. Kunhan pohdiskelin. Ja jaloista en tykkää vaikka mikä olis.
PPS Tein mielestäni aika löydön kun ostin tuon paidan C:llä alkavasta ruokakaupasta. Voisin lakonisesti todeta kuten ystäväni: se on ainoa kauppa jossa mää käyn.
4 kommenttia:
Mahtava kirjoitus :) Niin tervettä ajatella itsestään positiivisesti.
Repesin nauruun tuossa kohdassa: "eikö se tajua että sen silmäripset on harvat" :D Ei oo!
Hyvä kirjoitus.
Olen miettinyt toisinaan aiheeseen liittyen että olisi valtavan mielenkiintoista saada tietää joskus miten muut ihmiset minut näkevät.
Tai ei siis vain minut, vaan ylipäätään ihmiset.
Miten näkevät, ja miten näkemyksen muuttuvat sen suhteen kuka katsoo ja millainen katsoja itse on jne.
Ja toisinaan mietin että entä jos peilit eivät kerrokaan "totuutta"".
Hmm, kiinnostava kirjoitus. En välttämättä tunnista itsestäni mitään voimakasta itseinhoa tai outoutta omaa kehoa kohtaan, mutta toisaalta ymmärrän kyllä että kummeksunta itseen saattaisi helposti olla edessä juurikin raskauden myötä. Lapsetonna en voi tietää :)
Voisin tehdä vastaavan postin, siis julistaa ne viisi hyvää. Olen kans miettinyt tuota mitä Violet, että mikä on katsojan merkitys. Toisethan kiinnittää huomiota paljon silmiin, joku rintoihin, joku ryhtiin ja ehkä joku sitten vain siihen sanomaan ja elekieleen - en oo edes ajatellut mihin mun huomio menee, tuntuu että kokonaisuuteen, mutta lienee silti kaunisteltu ajatus?
Taru: Oikeastaan aika säälittävää, ei kovinkaan tervettä meikäläisellä. Ihan väkisin tuohon listaan jouduin keksimään nuo asiat. Kaksi ekaa tuli heti mieleen, niistä olen varmaan luojaani joskus kiitellyt ja hiukset ja hoikkuus on se josta mulle ehkä muutkin on usein maininneet. Mutta kuinka ankeeta ettei keksi itestään muuta hyvää kun jotkut silmäripset??
violet: Mä oon aikas varma että peilit valehtelee. Kun sitä kuvaa nimenomaan katsotaan peilaten omaa historiaa ja näkemystä. "Kauneus on katsojan silmissä", voisi todeta tässä kliseisesti. Mut on joskus yllätetty täysin sellaisella adjektiivilla jota en itseeni missään nimessä olisi yhdistänyt. Työkaverini esimerkiksi kerran totesi että olen kuulemma kadehdittavan ryhdikäs. Ja omasta mielestäni oon kaikkea muuta kuin hyväryhtinen, vaikka rankaa kovasti yritän ojentaa aina kun muistan.
maijja: Toihan on tosi hienoa että ymmärrät ja pidät omasta kropastasi. Kyllä mäkin olen iän myötä alkanut tosiaan paremmin hyväksymään. Mä en kans oikein tiedä mihin ekana kiinnitän huomion.
Lähetä kommentti