perjantai 29. tammikuuta 2010

Vinkunaa






Kun poikaa vietiin eilen temppukouluun klo 16.45, oli vielä valoisaa. Viime viikolla ei ollut.

Tein aamupalaksi mangolassit tuoreesta mangosta ja napero perkules ei tykännyt. En käsitä. Se oli niin hyvää ja varmasti riittävän makeaakin. Joskus tulee kamala pelko, mitä jos olen kasvattanut hemmotellun kakaran? Sitten tunnin päästä on paha mieli kun en ehdi lapsen kanssa riittävästi tehdä ja olla. Tiuskaisin kun toinen pyytää leikkikaveriksi. Äidin pitää tehdä kotihommia että meillä on syömistä, etkö sitä ymmärrä! Älä nyt jankuta koko ajan! Sitten kohta kuulen kun repsukka huoneessaan lukee ääneen itselleen kirjaa. Muistaa kaikki sanat oikein ulkoa. Minä laitoin pala kurkussa bataattisosetta jääpalamuottiin, O saa sitä herkkua maistella jo tällä viikolla.

Askarreltiin me toissapäivänä pyykkipoikaheppa, kun Neppajymykerhossa oli sanottu että katso ohjeet internetistä.

Löysin Virginia Woolfin elämänkerran kirjaston vaihtokärrystä.

3 kommenttia:

Mimmi kirjoitti...

Kiinnitin heti huomiota tuohon elämäkertaan, haluaisin ehdottomasti lukea sen! Kirjoittajasta en saanut ilman laseja selvää, mikäköhän se oli?

Meillä kaikilla taitaa olla tuommoisia päiviä, kun on oikeasti pakko tehdä muutakin kuin leikkiä, mutta voi miten paha mieli siitä tulee kun toinen ei ymmärrä ja joutuu sanomaan ei, ja joskus vähän tiuskaiseekin. Minä yritän aina sitten hyvitellä kun saan hommat tehtyä, mutta voi miten odotan aikaa, jolloin lapsen voi ottaa puuhiin mukaan, antaa vaikka jonkun pikku tehtävän.

Ja onhan teillä ehdittykin, jos kirja osataan jo ulkoa!

Mukavaa viikonloppua, muista olla armollinen itsellesi!

Riikka kirjoitti...

Mimmi: Kirjailija on Nigel Nicolson. On ilmeisesti ollut Virginia Woolfin perhetuttu.

Kyllähän tuon melkein 4-vuotiaan jo voi moniin puuhiinkin ottaa mukaan, eilen sitten illalla esimerkiksi leivottiin yhdessä. Mutta kun on luonteeltaan sellainen ettei oikein yhtään halua leikkiä itsekseen, ja vielä jaksaa jankuttaa vaikka koko päivän samaa asiaa, menee äidillä välillä hermot. Minä odottelen aikaa että iso- ja pikkuveli leikkisivät keskenänsä....Jos sitten leikkivät;) Mukavaa viikonloppua sinullekin!

Mimmi kirjoitti...

Nyt kun lasit ovat päässä, näin nimen itsekin, mutta viimeksi ne (minulla on kahdet...) olivat mystisesti hukassa...

Meidän pikkutyttö on myös tuollainen, ei viihdy itsekseen yhtään -- paitsi kun on kahden isän kanssa, silloin tyttö leikkii itsekseen ja isä saa puuhailla omiaan... En tiedä, onko se huomionkipeyttä, luonnekysymys vai vain tämmöinen vaihe, mutta rasittavaa se tosiaan voi välillä olla! Toivotaan, että teillä löytyy pikkuveikasta kaveri, meillä ei ole sitäkään helpotusta tiedossa... :)