Viime vuoden aluksi kirjoitin näin: "Tänä vuonna toivon, yritän, lupaan ja aion". Summatakseni: se toteutui mitä toivoin, yritän tänä vuonna vielä kovemmin sitä mitä yritin viime vuonna, en muista mitä lupasin ja aikominen jäi hyvän idean asteelle. Parasta siis olla lupaamatta mitään tämänkään vuoden alussa.
Uskomatonta miten 2000-luvun ensimmäinen kymmen on jo ohi. Mietin tässä juuri miten vuodet sekoittuvat toisiinsa. Muistankohan yksittäisiä asioita eri vuosilta...
2000 aloitin opiskelun ja tutustuin moneen upeaan uuteen ihmiseen, heistä yksi jäi hyväksi ystäväksi
2001 muutin kotoa pois, reilun 20 neliön asuntoon keskelle Tampereen keskustaa, WTC tapahtui
2002 Pariisi!
2003 alkuvuonna ahdistus kotiinpaluusta, muutto miehen kanssa yhteen, syksyllä Brysseliin
2004 alku vuosi työnhakua, tein kaikkea mahdollista vältelläkseni lopputyön kirjoittamista
2005 vauva-asiat pyörivät mielessä, valmistuin vihdoinkin kun oli pakko
2006 ihana esikoispoikamme syntyi, valtava muutos
2007 kotielämää, opettelin istumaan hiekkalaatikolla, asuntolaina
2008 töihinpaluu, syksy synkkä pojan aloittaessa päiväkodin
2009 jättimaha, ihana kuopuspoikamme syntyi
Onhan tuossa tapahtunut.
Kuva ei liity mitenkään tekstiin. Olo on vaan aika palasina, on tyhjennetty mummin asuntoa. Olen tuonut mukanani jälkiruokakulhoja, lasilautasia, kaksi maljakkoa, Täällä Pohjantähden alla -trilogian. Vanhan salkun, äidin tekemän nahkalaukun, uunipadan, kartaston. Viirivehkan ja sivistyssanakirjan.
Itkettää ajatella. Ihmisen elämä pahvilaatikoissa. Mulle on ollut aina vaikeaa luopua paikoista, tavaroista ei niinkään. Täytyy varmaan joskus mennä huvikseen ajelemaan entisen mummilan hissillä ja tuijottelemaan sitä makuuhuoneen kaunista näkymää kadun toiselle puolelle. On vaan ajateltava että näin on parempi. Kunhan mummille saadaan tavarat paikoilleen, pöytäliina pöydälle ja valokuvat piirongin päälle, eiköhän tää tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti