Viikonloppuna vihdoin pakkasasteet laskivat (vai sanotaanko että nousivat?) ja pääsimme harjoittelemaan luistelua. Kuten kaiken muunkin uuden harjoittelu, T:tä ei yhtään huvittanut. "En mää osaa, mää kaadun aina!". Veti makaroniksi jäälle. Minäpä siihen tylysti 3,5-vuotiaalle: "Onko kivaa kun ei osaa koulussa luistella kun kaikki muut osaa? Ei voi oppia jos ei harjoittele." Melkeinpä heti kaduin noita lauseita sanottuani ne. Mutta kas: hetken kuluttua pikkukaveri pysyikin pystyssä, naama virneessä lähti tahkoamaan lumista kenttää. Alkoi laulella: "...jos vain tahdot, niin voit..."
Välillä juotiin kuumaa mehua ja sitten taas jatkettiin. Kaatumiset välillä ei haitanneet. En meinannut saada pikku luistelijaa pois kentältä.
Minäkin sain hien pintaan kiertäessäni kenttää. Tällainen melkein kolmekymppinenkin uskalsi ottaa kovat vauhdit kun kenttä oli niin luminen että kaatuminen ei pelottanut. Aina luistellessa tulee mieleen oma aktiiviluistelu-urani vuodelta 1986. Se taisi kestää kaksi viikkoa. Äiti ompeli ihanan luisteluasunkin, vaaleanpunaisesta ja -sinisestä verkkakankaasta. En vaan yhtään muista miksi lopetin. Näin jälkeenpäin harmittaa. Kuten se, etten alkanut pikajuoksijaksi tai pituushyppääjäksi näillä koivilla.
Loppujen lopuksi oli siis tosi hauska luisteluretki! Tai retki ja retki....kenttä on ulko-ovestamme noin 30 metrin päässä.
5 kommenttia:
Ihana T: jos tahdot niin voit.. Miksen mäkin voi olla noin viisas ja kärsivällinen..?
Toikin on (yllättäen) jostain lastenohjelmasta toi laulu. Mutta sopii moneen kohtaan!
Ja osaa soveltaa jo omaan tekemiseen sitä.. Iso poika!
Hienosti lähti luistelu sujumaan.
;Meillä on tyttö tosi arka tuon luistelun suhteen. Haluaa vain mennä käsikädessä. (Varovainen on luonteeltaan yleensäkin, joten tuo ei kyllä yllättänyt.)
Lisäsin blogisi suosikkeihini. Toivottavasti ei haittaa.
Kerttu: Meilläkin poika on ollut aika arka kaiken uuden suhteen, eikä esimerkiksi ole uskaltanut kiipeillä korkealle, kun monet saman ikäiset kiipeilee vaikka mihin telineisiin. Mutta kyllähän 3-4-vuotiaat saakin olla arkoja ja pieniä, pitää saada mennä käsi kädessä. Siksi vähän harmitti mitä töksäytin pojalle kentällä. En tosiaankaan halua olla joku suoritushullu vanhempi joka pakottaa lapsensa opettelemaan ja kaiken maailman harrastuksiin.
Ja ei tietty haittaa että lisäsit:)
Lähetä kommentti