lauantai 17. huhtikuuta 2010

Lauantai-ilta



Ei tunnu viikonlopulta. Olen kolmistaan poikien kanssa, mies tulossa kotiin vasta yöllä. Ulkona sataa räntää. Kannan pikkumiestä koko illan. Hän heittelehtii ja vääntelehtii sylissäni. Ei mitään hätää, kaveri taitaa olla vaan tylsistynyt, tai väsynyt. Mutta nyt täytyy valvoa että osaa mennä hyvin nukkumaan. Välillä vähän leikitään lattialla. Luen blogeja seisaalteen, vauva kainalossa.

"Äiti leiki mun kanssa staal vools -ampumatakaa-ajoa"
"Jos vaikka väriteltäis....?"
"Niin mutta sää oot tää staal vools -rosvo, ja mää olisin tää poliisi ja se lentäis lujaa edellä!"

Otan huvikseni kuvia tästä meidän viikonlopun vietosta. Katselen eilen aloittamani kirjan kantta, sen sisemmälle ei ole tänä iltana aikaa päästä. Kirja alkoi Virginia Woolfin itsemurhalla. Keitän puurot. Pojille saman kokoiset annokset. Toiselle mansikoita, toiselle hedelmäsosetta joukkoon. Pienempi avaa suutaan suureksi kuin linnunpoika, suurempi ei halua syödä puuroansa. Lupaan karjalanpiirakan jos syö puuroa edes vähän. Sitten pisu, pesu, pusu ja satu. Hyvää yötä, kauniita unia, huomenna päiväs uus!

Kumpikin nukahtaa helposti. Laitan vielä pyykit koneesta narulle, käyn itse pesulla. Olen rauhaton. En osaa olla yksin kotona. Inhoan sitä. Kuuntelen jokaista risahdusta ja tarkistelen lasten unta. Lasken monessako naapuritalon ikkunassa on valot.

Olispa jo aamu.

1 kommentti:

Mimmi kirjoitti...

Mulla on sama juttu kun mies on poissa, en vaan osaa nukkua, jokainenkin risahdus kuulostaa uhkaavalta. Siksi me mennäänkin usein mummolaan! :)

Tunnit on yksi ikisuosikkileffoistani, ja kirjanakin siihen on pitänyt monet kerrat tarttua, vaan en ole saanut aikaiseksi. Haluaisin kyllä.

Toivottavasti aamu valkeni valoisana ja ihmiset nousi hyvin levänneenä!