torstai 29. heinäkuuta 2010

Ekopohdiskelua




Ekovuosi Manhattanilla on ollut hauskaa tekstiä lukea ja antaa samalla uusia näkökulmia. Kirjassa siis kolmihenkinen newyorkilaisperhe alkaa vuoden kestävän kokeilun - miten elää mahdollisimman päästöttömästi? Mutta miksi kirjassa pitää olla noita laatikoita tekstin seassa, miksi niitä kutsutaankin? Ne häiritsevät lukemistani, pomppaavat liikaa silmille ja tavallaan vähättelevät lukijan omaa kykyä poimia tekstistä punainen lanka.


En ole tullut ajatelleeksikaan miten älytöntä onkaan että melkein kaikki kertakäyttöinen tehdään kaikkein kestävimmästä materiaalista, muovista joka säilyy vuosikymmeniä. Kuulemma se moninkertaisesti Amerikan kokoinen muovilautta joka Atlantilla kelluu, muodostuu suurimmaksi osaksi muovipusseista ja -pulloista. Itse pyrin mahdollisimman usein ottamaan kauppaan mukaan kangaskassit, mutta kertoisiko joku fiksumpi millä roskat kiikutettaisiin ulos jos muovikasseja ei ostaisi lainkaan?

Ekoteko tai ei, olen päättänyt olla ostamatta yhtäkään uutta rättiä vaatekaappiin roikkumaan loppuvuonna. Lupasin näin miehelleni - vaikkei hän vaateostoksistani ole valittanutkaan - kun sain haaveilemani kalliin kamerani. Vaateboikotti liittyy siis enemmän huonoon omaantuntoon kaikista niistä turhista vaatteista kaapeissani ja rahansäästöön kuin ekologisuuteen. Lastenvaatteet eivät ole pannassa mutta pyrin niitäkin ostaessa käyttämään enemmän harkintaa.

Kirppisvaateostokset sen sijaan onkin vähän kinkkisempi juttu....mietin vielä. Kirppiksiltäkin tulee kyllä paljon ostettua turhaa koska ne on niin halpoja ja olevinaan sallitumpia kun ne on jo kierrätettyjä. Mutta kuinkahan paljon ihmiset nykyään ostaa jotain henneshelpiksia kertakäyttöön myydäkseen ne jollekin toiselle kirpulla? Ostopäätöksen tekeminen kirppiksellä ainakin itselläni on paljon helpompi kuin tavallisissa kaupoissa, en ikinä edes kokeile vaatteita ja usein ne eivät sitten istukaan päälleni. Sitten myyn ne taas jollekulle kirppiksellä, jos vielä kelpaavat.

Toinen ekotekoni (sekin päätös enemmän mukavuus- kuin ekosyistä) tällä viikolla liittyy yhteen kuppiin. Enempää en kerro kun ei tiedä kuka tätä lukee.

Onnistuiskohan jos päättäisi loppuvuoden tehdä joka viikko jonkun ekoteon?

Olen lukenut siis tuota jenkkiekoilukirjaa vasta alle puolet mutta siinä on tullut paljon vastaan ihan järkevää asiaa. Se kyseenalaistaa nykymaailmassa normeiksi muuttuneet hullutukset. Että on muka normaalimpaa ajaa pitkän työpäivän jälkeen autolla toiselle puolelle kaupunkia juoksemaan juoksumatolle kuin vaikka kävelisi tai pyöräilisi työmatkansa. Paljon kirjassa on myös asioita jotka liittyvät nimenomaan New Yorkiin tai USA:han, mutta eivät kuulu joka päivä ainakaan minun elämääni. Kirjan perhe ei esimerkiksi laita ruokaa vaan tilaa joka ilta ruoan kotiin, syö aamiaiset kahviloissa ja juo kahvinsa kertakäyttömukeista matkalla johonkin.

Kirjailija myös huomaa pian ekokuurinsa aloitettuaan miten turhan kiireiseksi me teemme itsemme. Miten elämä menee ohi oravanpyörässä tehdessä rahaa jotta saisimme paremman elämän uusilla tavaroilla. Tämä kohta piti ihan kirjoittaa ylös:

"Eräänä toisena päivänä suunnittelin vieväni Isabellan (tytär) puistoon. Hän taapersi vierelläni jalkakäytävällä. Emme olleet kulkeneet puoltakaan korttelia, kun hän pysähtyi leikkimään pienellä ketjulla, joka roikkui vesipostista.--- Yritin hoputtaa häntä, jotta pääsisimme puistoon.

Hän alkoi itkeä.

Annoi periksi ja hän palasi ketjun luo tökkien sitä kärsivällisesti ja katsellen sen heilumista edestakaisin, kunnes se pysähtyi, ja tökkien sitä jälleen. Halusin kiiruhtaa puistoon, jotta voisimme alkaa pitää hauskaa. Minulta vei ikuisuuden nähdä, että Isabellalla oli jo hauskaa.

Minkä ikäisenä aloin ajatella, että se, minne olin menossa, oli tärkeämpää kuin se, missä jo olin? Milloin aloin uskoa, että tärkein asia siinä, mitä olin tekemässä, oli saada se päätökseen? Osata elää ei ole jotain, mitä meidän on opetettava lapsille. Osata elää on jotain, mitä meidän pitää varoa ottamasta heiltä pois."
Ote kirjasta Colin Beavan: Ekovuosi Manhattanilla



PS Blogissani on tänä kesänä vaan kuvia jaloista. Pahoitteluni.

6 kommenttia:

Silmukatti kirjoitti...

Kiitos sinulle tästä postista. Kiitos mielenkiintoisesta kirjavinkistä ja onnea pyrkimyksille.

Ajatellaan näköjään monesta asiasta samalla tavalla. Minulla on se kuppikin mutten osaa sitä oikein käyttää. :(

Taru kirjoitti...

Muakin alko kiinnostaa toi kirja. Tarvii ehkä hankkia..

Riikka kirjoitti...

Silmukatti: kiitoskiitos. Kuppi tosiaan tuntuu vaativan vähän harjoittelua aluksi.

Taru: on kyllä semmonen helppolukuinen vaikka sisältää asiaa aika paljon.

Riia kirjoitti...

Mielenkiintoista pohdintaa :) Piti laittaa tuo kirjakin ylös ja sitä seuraavalla kirjastoreissulla etsiskellä. Jotain tämän tyylistä kirjaa oon haeskellutkin jo pidempään. Kiitos siis vinkistä! :)

RiLi Kemppainen kirjoitti...

Hankin kerran kirjan matkalukemiseksi ja tykästyin. Kirjassa ongelmat toki ovat amerikkalaisia, mutta puhuttelevat silti. Ehkä parasta oli sinnikkyys keksiä uusia tapoja elää ja tyydyttää päivittäiset tarpeet. Ihan kaikki eivät ole suoraan monistettavissa Suomeen, mutta se sinnikkyys ja into.

Kiitos mukavasti blogista,

satunnainen seikkailija

Riikka kirjoitti...

RiLi: kiva huomata että tänne eksyy satunnaisia seikkailijoita:) Kyllä tuon kirjan parasta antia, ja ilmeisesti kirjailijan tarkoituskin, oli juuri tuo innostuksen herättely.