perjantai 22. lokakuuta 2010

Aamun ajatuksia iltakuvalla


Pihassa rapisee. Kohmeiset lehdet putoilevat puista. Tänä aamuna mittari näytti -3.

Laiskottaa. Ulkona olisi kirkasta ja kuulasta mutta on niin helpompaa lökötellä sisällä lämpimässä yöpuvut päällä. Katsoa Pieni talo preerialla. Laittaa lapsille teltta leikkipaikaksi ja kohta pienempi jo päiväunille.

Mulla on tosi tiukassa ajatus siitä millainen on hyvä kotiäiti. Sellainen lähtee aamutuimaan reippaasti joka aamu lasten kanssa puistoon, silloin kun siellä on ne muutkin. Sellaisen koti on aina viihtyisä ja siisti, sen verhot ei repsota ja ikkunoissa ei ole tahroja. Se olisi tässä vaihetta syksyä jo laittanut ne kuolleet kukat parvekkeelta pois. Se miettii aina hyvissä ajoin päivän ruoat valmiiksi ja valmistelee ne. Ei osta eineksiä. Petaa sängyt hyvin aikaisin.


En kyllä ajattele itseäni kotiäitinä, olen vain väliaikaisesti kotona lasten kanssa. Eikös silloin pidäkin nauttia näistä kiireettömistä aamuista? Kun tämä on vaan väliaikaista herkkua?

Silti en anna itselleni lupaa olla löysä. Teen niin mutta tunnen tekeväni väärin.

3 kommenttia:

Mimmi kirjoitti...

Kovin samoja tunteita. Taaskin. Yritän päästä niistä pikkuhiljaa, antaa itselleni luvan siihen kiireettömyyteen ja asioiden tekemiseen omalla ajalla ja tavalla. Hitaasti se etenee, mutta eipä tässä kyllä niin kiire ole. Nautitaan näistä aamuista, niitä on kuitenkin niin vähän aikaa!

Riikka kirjoitti...

Mä luulen että opin tämän armollisuuden itseä kohtaan joskus aika vanhana, sitten kun nämä ajat on jo ohi. Jos silloinkaan. Mutta kyllä mä nautinkin nyt, ainakin välillä (ja samalla tunnen sitä typerää huonoa omaatuntoa). Kun lapsi on päiväunilla ja toinen kerhossa, en ainakaan siivoa vaan otan kupin kahvia ja löhöän. Saa sitä taas kiirehtiä aamuisin sitten kun on raahauduttava töihin ja tarhaan.

Kerttu kirjoitti...

Samoja tunteita myös täällä.

Olen luonut itselleni sellaiset raamit johon pitäisi sopia. Äitinä. Ja jos en tee niin kuin kuuluisi (omasta mielestäni), niin sitten tunnen syyllisyyttä.
Koitan oppia, ettei minun tarvitse olla sellainen äiti kuin muut. Saan olla tälläinen mitä olen. Mikä sopii minulle. ja olen hyvä tälläisenä. Olen onnellisempi ja lepsetkin ovat varmasti onnellisempia jos minäkin olen.

Mutta miksi sitä on niin vaikea opia?