sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Housuista ja Villasta




Jouduin lankeamaan vaateostokseen vastoin lakkoani. Oli pakko hommata lämpimämmät ulkoiluhousut etten vilustuta itseäni tuolla hiekkalaatikon reunalla. Mulla kun on ollut vaan sellaiset vuorettomat tuulihousut ja sitten taas tosipaksut keskitalven toppahousut. Eli kai tämä oli perusteltu ostos. Harmittaa silti. Ja toinen housuongelma: pitäisi ostaa myös uudet yöhousut. Vanhat repes. Mutta yritän kuitenkin korjata tai sitten nukun jollain muilla, kyllä ihmisen täytyy pärjätä pidempään ilman vaateostoksia! Korjaaminen ei välttämättä onnistu, nämä on niin hiuki että varmaan ratkeaa vierestä.

***********************************************************

Kyllikki Villan Vanhan rouvan lokikirja on melkein luettu. Kyllä lukeminen vaan on mulla hidasta mutta parempi niinkin kuin olla lukematta ollenkaan. Kirja on pitänyt hyvin otteessaan vaikka olen sitä lueskellut hämärässä huoneessa lasta nukuttaessa. Mutta odotin jotain aika muuta. Mielestäni kirja on ollut melko alavireinen, ahdistuneen ihmisen yksinäistä tilitystä ja samojen asioiden päässä pyörittelyä. Vasta parinsadan ensimmäisen sivun jälkeen Villa tuntee ensimmäisen kerran hyvää oloa merellä. Tuntuu vähän takertuvan pieniin vastoinkäymisiin liikaa, mutta sellaista se kai on yksin pienessä hytissä.

Villan itseironia puree minuun erityisen hyvin. On mielenkiintoista lukea ikääntyneen ihmisen päiväkirjamaista pohdiskelua ja huomata että vaikka elämää on jo takana enemmän, epävarmuudet ja itsetunto-ongelmat tuntuvat pysyvän samoina. Yksilöllistä tämäkin tietysti, ja toivottavasti itse ainakin olisin itsestäni varmempi edes vanhuksena. Näin sitä pääsee rahtilaivalla Atlantin toiselle puolelle kun tosielämässä en sinne pääse enkä tiedä haluaisinko edes. Liian yksinäiseltä tuntuu.

Sanoisin silti tykkääväni kirjasta ja haluan lukea muutkin lokikirjat, en kuitenkaan ehkä niin paljon että jättäisin sitä hyllyyni. Tämäkin kirja saa lähteä kiertoon. Kuka sen haluaa sanokoon hep:) Suuri miinus pokkariversiolle siitä että siinä ei ole Villan matkalla ottamia kuvia eikä reittikarttoja. Välillä luin kirjaa karttakirja vierelläni sivistyssanakirja toisessa kädessä. Nyt tiedän mitä tarkoittavat sanat maininki, redi, langongi, autodidakti ja imponoiva.

**************************************************************

Mitä enemmän ajattelen mitä tuolla kameralla teen ja yritän jotakin, sitä huonompia kuvia tulee. Kuvauskurssin jälkeen pää on ihan pyörällä valotuksia, aukkoja ja isoarvoja. Onpas vaikeaa mutta kyllä mä opin.

3 kommenttia:

piilomaja kirjoitti...

Yksi mun ystävä sanoi tuon luettuaan: en jaksa enää riviäkään sen vanhan katkeran ämmän ruikutusta.
En voi ottaa kahtaa siihen onko se "totta" kun en siis ole lukenut.

Mulla on lainassa merimieskirkolta Villan yksi kirja enkä kyllä tykkää siitä. Mietin ovatko nuo "merikirjat" niin kovin erilaisia kun kauhean moni tykkää vai olenko itse erilainen kun tuntuu vaikealta tykätä.

En siis sano HEP, mutta kiitos tarjouksesta!

Riikka kirjoitti...

piilomaja: Yhdessäkään kohdassa en kokenut Villaa katkeraksi. Päinvastoin hän muisteli hyvällä elämässään tekemiä matkoja ja nähtyjä paikkoja. Mutta aika ruikutusta teksti usein oli. Monessa kohdassa kirjailija itsekin tämän totesi. En tiedä kiinnostaisiko sekään jos laivassa matkaaminen muka yhtä juhlaa olisi.

Nämä lokikirjat tuntuu nyt olevan pop, ainakin blogimaailmassa (koska Villa kuoli tänä vuonna?). Siksi tähän tartuinkin, mutta en olisi jatkanut jos olisi tökkinyt, en tee ikinä niin. Hyvin usein mulla ainakin käy kirjojen suhteen niin että joku monien suosikki ei yhtään iske. Mikä kirja sulla on lainassa?

piilomaja kirjoitti...

ElÄmän korkea keskipäivä.
Jokin siinä viehättää, ehkä se että se on vanhoja pÄivÄkirjamerkintöjä ja kieli sellaisenaan, mutta mua ärsyttää lähes joka sivulla kun hän korostaa koko ajan miten kaikki "juoksevat hÄnen perâssään" ja ovat häneen rakastuneita jne.
En tiedä miksi se niin ärsyttääkin - taidan olla kade;-)