torstai 7. huhtikuuta 2011

Putkiremontti

Viuhtille laitettiin titaania korviin. Kuulostaa karulta mutta Hra Raivopään muututtua selkeästi Mr. Naantalin Auringoksi jo parin tunnin kuluttua toimenpiteestä, en enää epäillyt päätöstämme. Lisäksi lääkäri kuvaili pojan tulehtuneita korvia siihen malliin että tiedän ainakin parhaamme tehneemme. Olen toiveikas. Että antibiootit saisivat jäädä ostamatta tästä eteenpäin jonkin aikaa. Toivon siis todella.

Kokemuksena päivän sairaalakäynti oli hyvä, meidät otettiin hienosti huomioon, asioista keskusteltiin rauhassa, Viuhti nukahti syliini ja heräsi siinä. Jotenkin aika erikoinen tunne nähdä oma lapsi nukutettuna.

Näihin tunnelmiin lisään kuvia keväisistä touhuista. Hopotihoi.





Kuvista tuli mieleen että eräs asia on surettanut kovasti viime päivinä. Syksyä ja töihin paluuta miettiessäni olen aiemmin ajatellut vain sitä seikkaa miten lapset ikävöivät meitä vanhempia sitten hoitopaikassa, mutta nyt vasta olen tullut ajatelleeksi että kovin ikävä heillä varmasti tulee myös toisiaan. Vaikka tapellakin jo osaavat, yksi puree ja toinen repii, on ne vaan majakka ja perävaunu. Veljekset kuin ilvekset. Tätä ajatellessa mulle oikein iso suru tuleekin.

4 kommenttia:

Kerttu kirjoitti...

Ihania kuvia. Varsinkin ensimmäinen!

Voi, tuota en ole itsekään tullut ajatelleeksi. Kuinka lapset ikävöivät toisiaan hoidossa ollessaan. Vaikka selvähän se. Nytkin kun sisko on pois kotoa, Raivo selvästi ikävöi tai ainakin ihmettelee missä sisko on. Käy välillä kurkistamassa siskon peitonkin alle olisiko sisko siellä.

Toivottavasti putkista olisi apua, eikä korvatulehdukset enää vaivasi pientä <3

Vilppumaan Erika kirjoitti...

Hyviä uutisia nuo aurinkoiset titaanit, einiinhyviä nuo hoito-mietinnät. Sisarusryhmä olisi tietty huippujuttu, se vaan ei aina natsaa..

Ainoa asia, mistä tällä hetkellä osaan iloita paikkakunnanvaihdoksen ollessa edessä on se tosiasia, ettei vanhempaa lasta ole pakko laittaa siellä hoitoon, saati nuorempaa ihan heti vuoden ikäisenä. Toisaalta vanhemmalle pienestä ei vielä hetkeen ole oikeeta leikkiseuraa, ne kaverit täytyy hakea uudesta kotipaikasta muualta sitten.

Riikka kirjoitti...

Kerttu: Isoveli oli heppa ja pikkuveikka ratsastaja.

Erika: Se sisarusryhmä meille sit tarjottiinkin, toivotaan että natsaa meidän pojille:) Kiva että saat olla kotona lasten kanssa pidempään, kyllä se on sen arvoista. Mäkin olen iloinen että olen jaksanut ja saanut (köyhyyden rajalla) olla kotona siten että kuopus on melkein 2-vuotias kun menee tarhaan. Esikoinen oli 1v4kk kun palasin töihin mutta mun äiti hoiti sitä ekan vuoden mikä oli ihan huippua.

Vilppumaan Erika kirjoitti...

Hienoa, että pääsevät sittenkin sisarusryhmään. Läheltä oon seurannu, että useimmiten hyvä ratkaisu!

Meillähän Vilpun kanssa meni niin, että minä menin vakitöisenä takaisin kun poika oli 9kk ja Matti jäi keikkatyöläisenä kotiin lapsen kanssa. Sitten jossain vaiheessa roolit vaihtui, mutta lopulta V meni tarhaan viittä vaille 3-vuotiaana. Paikka on hyvä, yksi pieni (sisarus)ryhmä. Mutta nyt kun muutetaan, en tosiaan tiiä, raaskiiko isompaakaan laittaa hoitoon, ellei todellista tarvetta ole. Tosin ysätvyyssuhteet ja sosiaaliset taidot laskemme todelliseksi tarpeeksi :)