sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Viikonlopun värejä

On mulla muutakin kuin sinistä. Ihan varta vasten kuvasin muutakin kun totesin kaiken olevan sinistä kuvissa, käsitöissä, vaatteissa, blogissa. Olen oppinut esimerkiksi laittamaan vihreää pirtelöihin. Tiuhti huomasi millin kokoiset vihreät hituset juomassa ja epäilevästi katsoi minuun. Valehtelin suvereenisti vihreän olevan päärynää. Sitäkin siinä oli! Pirtelön jälkeen syötiin "polttoonnnappeja", pojille päälle voita, äidille pestoa.

Yhtä lailla vihreää poika löysi makaronilaatikosta millin viipaleen. Täytyi oikein miettiä mitähän se onkaan kunnes hoksasin että pakko olla sipulia. Vihreä tai ei, sipuli vasta paha homma onkin. Mutta muuten soijamakaronilaatikko sai kehuja kaikilta.

No mitä me tehtiin viikonloppuna?



 Istutettiin basilikaa, oreganoa ja meiramia. Avokado ja viinirypäleen siemenet.




Perjantaina sain pitää vapaapäivän, pojat olivat pappalassa. Tuhlasin kaupungilla yli varojeni, tosin vain sellaista joille on tarvetta. Tuli huono mieli rahankäytöstä mutta nyt on uusi kevättakki ja Tiuhtille ulkovaatteet. Tulin kotiin, keitin mutterikahvia ja vaihdoin kukkiin multia. Kirosin naapurin räksyttävää rakkia. Anteeksi vaan, pidän koirista, mutta en vaan voi ymmärtää kuinka kehdataan jättää koiran haukkumaan koko päiväksi kerrostaloasuntoon.


Lauantaina lisää löyhää lompakkoa, mutta summallisesti vähemmän kulutusta lastentarvikekirppiksellä. 15 eurolla Viuhtille nahkakengät, kolme bodya, Tiuhtille housut, paita ja samuraihamsteri (kröhöm). 10 eurolla rattikelkka. Kolmella eurolla mokkapalat ja kahvit kolmelle hlölle.



Sunnuntaiperinteenä lääkärikäynti ja putkituspäätös pienen korville. Toivottavasti auttaa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Toivottavasti tosiaan auttaa! Jaksamista sairasteluun!

Ihanan kuuloinen viikonloppu ja mahtavia kirppislöytöjä! (Onko nuo siitä lähikirppikseltä vai jostain muualta?) Tuollaista kaivattaisiin melkein täälläkin, onneksi äiti tulee ensi viikoksi ammaksi että saan edes opiskella. Ihana äiti. <3

Riikka kirjoitti...

kevytvalo: Kiitos, olen jo kai tottunut näihin räkätauteihin. Ja pojat on olleet kovin virkeitä, nuorimmaisestakaan ei melkein huomaa tuota kroonista korvatulehdusta. Noi oli MLL:n lastentarvikekirppikseltä joka pidettiin viikonloppuna yhdellä koululla, kannattaa seurailla missä niitä pidetään, monesti oon tehnyt löytöjä.