tiistai 10. joulukuuta 2013

The joulukuu


Tällä viikolla alkaa joulujuhlaputki. Aloitamme partion juhlalla jossa pieni sudenpentu saa oman huivinsa. Loppuviikosta pääsemme katsomaan kun vielä pienempi on joko kuusi tai "painemen" päiväkodin puurojuhlassa. Minulle on jäänyt hieman epäselväksi kumpi rooli hänellä juhlan näytelmässä on, vai onko kyseessä jopa vaativa kaksoisrooli. Kuusen roolikaan ei ole aivan vähäpätöinen, sitäkin on kuulemma harjoiteltu. Ensin täytyy pysyä paikoillaan ja sitten "huijua".

***********************************************************************************

Tuntuu kuin minäkin huijuisin. Ulospäin se ei taida näkyä mutta sisälläni on edelleen möykky. Se ei ole aivan musta, mutta se on sellainen surullisen harmaa möykky. Aivan kuin kaiken pitäisi ja kuuluisi olla kuin ennenkin. Käyttäydynkin niin. Mutta minä tiedän ettei se ole kuin ennen. Tämä maailmani. Eikä kukaan voi minua vakuuttaa siitä että on olemassa joku toinenkin maailma jonne me täältä menemme. Haluaisin huutaa että minne sinä oikein menit. Samalla pelkään että sieltä vastataan.

***********************************************************************************

Onneksi on kuitenkin tämä pienten poikien maailma. Tämä jossa odotetaan tontun punaisen lakin vilahtavan edes nopeasti ikkunan takana ja iloitaan ja ihmetellään uusia opittuja asioita.
"Mä kyllä ihmettelen äiti että miksi noissa ulkomaalaisissa sanoissa on aina edessä toi tee-hoo-ee?"
Pääsen omista ajatuksistani pois ja koitan keksiä miten selittää ekaluokkalaiselle artikkelien käyttöä englanninkielessä.

3 kommenttia:

Taru kirjoitti...

Se möykky vaalenee päivä päivältä. Mä uskon että on olemassa toinen maailma johon me mennään. Jos se yhtään enempää sua vakuuttaa...

Riikka kirjoitti...

Mäkin haluaisin kauheesti uskoa. Se helpottaisi kovasti. Mutta kun kukaan meistä täällä ei voi olla täysin varma. Kuulin tänään Christa Siegfriedsin uuden laulun radiosta, biisi sinällään oli ihan huttua mutta kertosäe osui muhun just nyt "can you see me", koska oon nähnyt haastattelun jossa se Christa kertoo että laulu kertoo hänen isästään joka kuoli hänen ollessa 15-vuotias. Ihan sama asia on itsellä mielessä joka päivä, että kunpa tietäisin että näkeekö isä meidät nyt. Ajatus siitä että toinen on vaan täysin poissa, kadonnut kokonaan, on niin ylitsepääsemätön.

Maiju kirjoitti...

Voi elämä.