Nyt vihdoin, helmikuun ekana, tuli luntakin. Aloititmme lumityöt. Tämä piha on onneksi nopeasti kolattu, paljon noeammin kuin haravoitu.
En ole kirjoittanut koko tammikuussa. Vieläkin on ollut päiviä kun olen todella surullinen. Väsynyt. Purskahdan itkuun keskellä Aleksanterinkatua, siellä missä kesällä käveltiin isän kanssa. Kun löydän toiselta kameralta juhannuskuvia.
Helmikuu tuo aina toivoa. Kotiin töistä lähtiessä on jo valoa, kaupassa myydään tulppaaneja ja viherkasvit työntävät uutta vihreää. Vaikka se lumi vasta tuli.
2 kommenttia:
Voimia sinulle. Luin hieman alemmas tekstejäsi ja löysin surusi syyn, otan osaa. Onneksi on villasukkia ja pieniä poikia ja helmeilevää valoa ja toivoa että elämä jatkuu vaikka erilaisena, niin se jatkuu <3
Kiitos ja kiva kun kommentoit Paula!
Lähetä kommentti