maanantai 7. syyskuuta 2009

Valoa




Ulkona on aurinkoista ja kirpeän raikas ilma. Me istumme sisällä (taas) toipilaan kanssa. Ehkä voisimme kuitenkin pikaisesti piipahtaa pihalla, pahin yskä on jo hellittänyt eikä kuumettakaan ole ollut enää eilen.

Odotan todella että loppusyksy menisi terveemmin kun napero ei enää käy tarhassa hakemassa kaikkia röhätauteja. Mikä siinä onkin että nykyään lapset sairastavat niin paljon? Itse en lapsena sairastanut juuri milloinkaan, oli kouluvuosia ettei poissaolovihkoon tullut yhtäkään merkintää. Ehkä siksi nämä lapsen sairastelut ovatkin tuntuneet tosi raskailta ja rasittavilta, tuollainen yskiminen ja räkäisyys on minulle enemmän poikkeus- kuin normaalitila. Mikä on muuttunut? Onko maailmamme liian hygieeninen vai ruoka liian käsiteltyä? Vai ovatko pöpöt voimakkaampia? Mihin vastustuskyky on kadonnut? Miksi tätä asiaa ei tutkita enempää?

Onneksi on taas omenoita joita voin syödä. Varmasti luomuja, vähän matoisia mutta tosi mehukkaita. Ainakaan vitamiininpuutteesta ei voi olla kyse.

3 kommenttia:

violet kirjoitti...

Toivon ettei kukaan Suomessa asuva ota tätä nyt väärin mutta minä olen tullut omassa päässäni siihen lopputulokseen että siellä ainakin ollaan ylihygieenisiä ja ylivarovaisia sun muuta. Jos ajattelen omia lapsiani (jotka ovat olleet siis koulussa jo vuosikausia) niin sairastelut ovat äärimmäisen harvinaisia. Vuoden aikana saattaa olla pari kertaa nuha ja ehkä kuumetta. Ei edes välttämättä sitä. Joku mahatauti oli viime kerran niin kauan sitten, etten enää vuotta muista.

Sama pätee minuun ja mieheen. Koulukaverit tuntuvat sairastavan samalla tavalla. Toki jotkut jonkun verran enemmän, mutta ovat aina niitä samoja, kuulemma.

Meidän perheessä ei syödä erityisen terveellisesti eikä mitään lisävitamiineja tai muita käytetä, talvella vaatteet saattavat (hiukan maan tavan mukaan;-)) olla liian keppoisia suomalaiseen makuun jne.
(niin, siinä yksi juttu muuten. Minusta tuntuu että suomalaiset lapset puetaan ympäri vuoden liian kuumasti. Tai sillain "ylisuojellen". Kohta tulee kepistä koska kaikki eivät pidä tällaisista kommenteista.)

Riikka kirjoitti...

Kaikkia noita juttuja olen itsekin epäillyt. Toisaalta, kyllä meillä kotona oli ihan yhtä siistiä, tai siistimpääkin ja pukeuduttiin yhtä paksusti talvisin kuin nytkin, mutta ei silloin 80-luvullakaan vielä sairastettu näin paljon. Kun miettii niin siivouksessa suomalaiset on aina olleet varmaan hulluja, joskus 50-60-luvulla varmaan hakattiin matotkin puhki. Joten kuitenkin epäilisin että joku muu suurempi asia on muuttunut...olen alkanut eniten epäillä että meidän ruoka on liian käsiteltyä. Allergiat, laktoosi-intoleranssit, diabetekset ym ovat myös lisääntyneet.

Mutta varmasti itsekin voisi vähän hellittää hygieenisyydessä. Luin jonkun infektioasiantuntijan lehtijuttua, hän sanoi jotenkin näin: "mikään ei vahvista paremmin vastustuskykyä kuin lika lapsen kynsien alla". Mutta on aika vaikeaa pitää oma toiminta maalaisjärkisenä nyt kun täällä isosti vouhkataan sikainfluenssasta ja käsienpesun ja desinfioinnin tärkeydestä. Ja kieltämättä media on saanut minutkin pelkäämään kyseistä tautia.

Mutta kyllä mullakin on semmoinen tunne että Suomessa sairastetaan enemään kuin muissa saman elintason maissa Euroopassa. Joten jotain tehdään väärin.

violet kirjoitti...

Totta kyllä tuokin mitä sanot tavoista ennen ja nyt. Ruoka on varmasti liian käsiteltyä. Olisiko niinkin, etteivät enää niin monet valmista itse ruokaa raaka-aineista joihin ei ole lisätty mitään?

En puhu nyt välttämättä edes bio-ruuasta vaan siitä, että kuulin kesällä erään ihmisen sanovan ettei "enää koskaan" hänellä ole tapana ostaa lihaa muuten kuin valmiiksi maustettuna, valmiiksi käsiteltynä tai valmiiksi tehtynä alusta loppuun asti. Se tuntui ihan kummalliselta. Siis että jos syö sellaista ainoastaan.

Ylipaino on ainakin kai kiistaton juttu diabeteksen syntyyn vaikuttamassa, mutta ehkä se vaikuttaa muutenkin...?

Sillä ylihygieenisyydellä meinasin paitsi sitä touhua mitä kodeissa harrastetaan myös sitä, että se ulottuu kaikkialle. En hyvä sylvi voi käsittää niitä juttuja että mennään jotkut muovipussit jaloissa neuvolaan sun muuta. Haluaisin kuulla tehdäänkö niin missään muualla. Ruotsissa ehkä, mutta siellähän varmaan istutaan keinutuolissakin kypärä päässä ettei vaan satu mitään.