perjantai 30. tammikuuta 2009

Gylddyyria


Onpas ollut mukavan meneväinen viikko:) Tiistaina sain yllätyskutsun teatteriin ystävän kanssa jonka teatteriseuralainen oli sairastunut. Näimme näytelmän Helene, jota lämpimästi suosittelen Helene Schjerfbeckistä ja hänen taiteestaan kiinnostuneille. Upeaa näyttelijätyötä ja hienosti kirjoitettu näytelmä. Kertaakaan ei haukotuttanut vaikka kyseessä oli yksi näyttelijä pienellä lavalla Tampereen Teatterin kahviossa.

Torstaina tapasin ison joukon lukijatovereita Tampereen Stockmannilla, sekin oli hauskaa.

Eilen sain nauttia hyvän ystävän seurasta hyvän ruoan kera. Maalaislohkoperunoita, valkosipulidippiä, kuorrutettu kanaleipä, päärynä-omenapaistos ja punaviiniä sekä hauskaa seuraa Gastropub Tuulensuussa. Paikasta on tainnut tulla yksi lempipaikoistani, pöytä tosin kannattaisi aina varata jos haluaa varmasti päästä pubiin syömään.

Katselen upeaa aurinkoista järvenselkää sinne näyttää vihdoin ilmestyneen kunnon latu. En taida kuitenkaan uskaltaa, asteita on -15 eli vähän liian vilpeetä, järvellä kun käy yleensä kova viimakin. Huomiseksi on luvattu vähemmän pakkasasteita, sitten kyllä menen!

sunnuntai 25. tammikuuta 2009

Ysärisuksilla


Olen pari vuotta suunnitellut uusien suksien ostamista mutta kelien puutteessa hankinta on jäänyt. Nyt kaivoin paremman puutteessa porukoiden kellarista sukseni vuodelta öpaut 1992, ja eipä noissa mitään vikaa ole. Ainakaan jäällä mennessä. Pohjiin tilsaantuneet vanhat voiteet ja pölykerroskin toimivat oikein mainiona pitona. Miksi muka pitäisi ostaa uudet? Nolot mintunvihreä-pinkit monotkin sai piilotettua säärystimien alle:) Sitä paitsi kuka niitä katsoo?

Olipas mukava reippailla raikkaassa säässä. Tosin ihmettelen miksi jäälle ei ole ajettu latua. Jos ei nyt niin koska? Nyt menimme muiden hiihtäjien tamppaamaa latua pitkin.

lauantai 24. tammikuuta 2009

Lunta tulvillaan





Ihanaa kun tuli lunta. Tosin eilen aamulla oli pientä jännitystä saanko autoa liikkeelle ja onko työpaikan parkkialuettakaan aurattu. Lunta oli puoleen pohkeeseen kun aamulla lähdimme. Tuli ihan satumainen olo. Ei kuulunut mitään ääniä, lumelle ei oltu vielä tehty mitään ja oli tyyntä.

Kävimme tänään kokeilemassa "suksimista", kuten pikku hiihtäjä itse sanoi. Hyvin sujui! Itsekin haluaisin mennä, mutta jäällä ei näytä vielä olevan latua. Ja sitä lunta on paljon.

Tällainen talvi on mukavaa, mutta kevätkin on jo mielessä. Monella tapaa.

tiistai 20. tammikuuta 2009

Seitsemän satunnaista palaa








Täältä sain idean kuvailla paloja. Koska olen huono välipaloissa, kuvasin aamu- ja iltapalojani, joissa olen paljon parempi. Kuvatut tosin edustavat niiden parhaimmistoa.

Arjen aamupala koostuu yleensä töissä syödystä kaurapuurosta kahvin kera, viikonloppuaamuisin syön paremmin ja pitkään. Harmi etten muistanut kuvata edellissunnuntain omenavohveleita.

Iltaan kuuluu aina tee, kunhan se ei ole mustaa.

14.15

Viimeistään tähän aikaan joka päivä se iskee. Järkyttävä makeanhimo. Väsyttää, ei jaksa keskittyä, kroppa kaipaa sokeria kahvin kera. Pelkkä kahvi on niin, niin tylsää. No joo, onhan tossa viinirypäleitä ja mandariineja. Mutta ei se ole sama. Suuri houkutus ottaa pari kolikkoa ja hakea suklaata. Apua! Millä tämän riippuvuuden saa pois? En halua tulla lihavaksi.

lauantai 17. tammikuuta 2009

Kylmä kasvattaa keskivartaloa


Taas on ollut pakkasella 16 asteen verran. Ei ulkoiltu ollenkaan vaikka olisi ollut ihana paiste. Koska pikkuisen nenä on taas vuotanut, parempi pysyä lämpimässä. Tosin ei kovin lämpimässä olla oltu, olimme porukoilla ja siellä on erityiskylmät lattiat näillä keleillä.

Tällainen sisällä möllöttäminen aiheuttaa kyllä liiallista syömistä ja keskivartalon turvotusta. Munhan piti ottaa kevyempi linja.....äh. Kirjastossakin ajauduin ruokakirjahyllylle. Niin ja kaikkialle kuljettiin autolla.

suomalaisen tortilla


kaksivuotiaan tortilla

tiistai 13. tammikuuta 2009

Purettua ja sulanutta


Näin kiva ukko tehtiin takapihalle vahdiksi toissailtana. Nyt siitä on enää pieni kökkäre vihreällä nurmikolla. Voi ankeus. Vettä sataa ja talvi katosi yhdessä yössä.

Neuloin pari vuotta sitten miehelle raidallisen pipon ja tumput. Piposta tuli hiukan liian matala ja tumput kuulemma putoaa käsistä. Jättimäisethän nuo olivat. No, purin toisen tumpun ja neuloin siitä lisää korkeutta pipolle. Mitähän tuosta toisesta tumpusta tekisi? Nuken pipon?


lauantai 10. tammikuuta 2009

Ei mitään ihmeempää


Tajuan että ei ole mitään tähdellistä sanottavaa tänään. Kaunis talvisää jatkuu, ja huomasimme viereiselle kentälle ilmestyneen luistelukentän. Tosi hieno juttu, pikkuluistinrata ulko-ovesta 50 metrin päässä! Imuroin, vein peitot pakkaseen tuulettumaan, tein uunilohta ja -kasviksia. Siinäpä tämä päivä.

Sain vihdoin isän joululahjan, kaulahuivin, valmiiksi. Lupasin sen loppiaiseksi mutta tämäkin aikataulu petti tontulla.

Järkkäilinpä koruni pikkurasioihin. Eipä ole mitään timangeja tällä tytöllä. Rasiat menevät vessan hyllylle kunhan porakonetta käyttävä saisi hyllyn seinään. Eräältä kivalta tontulta sain kaksi uutta korua joulupaketissa, dominopalikasta tehdyn korun sekä vihreän kiven (takana lukee sen olevan krysokolla). Kävin korujen tekijän blogissa, miten kauniita koruja!



Ja ainiin, kävin eilen kuntosalilla! Pitkästä aikaa urheilin, hyvä minä! Nyt venyttelemään.

sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Assosiaatioaakkoset

Apinoin tämän idean Joolan blogista. Tarkoituksena kirjoittaa mitä menneestä tai tulevasta vuodesta tulee mieleen kustakin kirjaimesta.

A - Auto, pojalle tällä hetkellä ehkä tärkein asia. Aamulla kerrotaan autounista, piirustuslehtiöön tulee autoja autojen perään. Kaupungille mennään katsomaan autoja.
B - Blogia aloin kirjoittamaan viime toukokuussa. Olen tutustunut upeaan blogimaailmaan.
C - Crossing, bookcrossing.
D - vitamiini. Aloin syödä Möllerin kapseleita joka päivä.
E - Elämä. Mitä siltä haluan? Mitä haluan tehdä isona?
F - Foolihappoa saa hedelmistä, kasviksista ja marjoista. Lupaan syödä niitä enemmän.
G - (Tässä ei tule sitten mitään mieleen) Gutominen on giva harrastus.
H - Häät. Pääsin kaksiin häihin: toiset Unkarissa, toiset Itävallassa.
I - Itku. Huomaan itkeneeni todella vähän vuonna 2008. Raskainta oli syyskuussa, kun pikkuinen aloitti päiväkodin.
J - Juoma. Juon teetä, vettä, maitoa, kahvia, mehua. Ei maistu viini, olut, siideri.
K - Kokkaus. Olen kokeillut keittiössä paljon uusia juttuja.
L - Leikki ja lukeminen. Olen huono leikkimään autoilla, nautin lapselle lukemisesta.
M - Matkustelu vei rahani tänä vuonna.
N - Nukkumisesta olen saanut nauttia ihanan paljon enemmän vuonna 2008 kuin 2007.
O - Omenoita tuli viime syksynä hullun lailla.
P - Polkupyörä, uusi sellainen, odottaa kevättä.
Q - Kuun vieressä loisti kirkas taivaankappale vuoden vaihteessa, ihmettelimme mikä ufo tuolla näkyy kun oli tähdeksi liian kirkas. Seuraavana päivänä lehdessä kirjoitettiin sen olevan Venus.
R - Raha. Se ohjailee meitä, halusimme tai emme.
S - Sukset tarvitsisin.
T - Poikani ja mieheni.
U - Ulos ikkunasta katsoessa nautin luonnosta ja asuinympäristöstämme. Ulos yritän myös mennä useammin tänä vuonna.
V - Valokuvausta olen harrastellut yhä enemmän. Toivoisin niin paljon saavani paremman kameran.
W - Wc, eli vessamme uudistui, juuri jouluksi:)
X - "Äiti tässä on äksä!", poika näyttää sormet ristissä suu korvasta korvaan.
Y - Ympäristö ja sen tuhoutumisen aiheuttama ahdistus. Ihmisten ymmärtämättömyys. Toiveammattini alkaa tällä kirjaimella.
Z - Zalmiakkisuklaa, uusi herkku:P
Å - Ahvenanmaa, sinne haluaisin matkustaa.
Ä - Äiti. On ihanaa olla äiti ja että on oma äiti.
Ö - Ööööö. Minua ärsyttää päättämättömyys, jahkailu, epäselvyys.

lauantai 3. tammikuuta 2009

Löffäilypäiviä ja löytöjä


Vaikka heräisi vasta klo 9, on silti näin hämärää. Kun on vapaapäiviä eikä tarvitse väkivalloin repiä itseään ja lasta sängystä liian aikaisin, tämä hämäryys ja jatkuva väsymys ei haittaa. Iltapäivällä saa ottaa pienet tirsat.




Kokeilin eilen linssikeittoa. Se oli elämäni toinen linssikeitto. Ensimmäisestä versiosta en pitänyt, tästä toisesta tuli herkullista. Suurin piirtein Liivian ohjeella tehty. Vihreitä linssejä, vettä, kasvisliemijauhetta, sipulia, porkkanaa, tomaattimurskaa, mausteita, smetanaa. Poika oli epäileväinen, söi kumminkin puoli lautasellista. Mies kehui.



Lähdimme varta vasten kirppikselle etsimään pikkuluistimia, ja löysimmekin ne! Ehkä huomenna päästään harjoittelemaan, jos pakkasta ei olisi yhtä paljon kuin tänään, -16 astetta. Kaihoten tenava on katsellut muiden luistelua, mm. eilen Aaltosen puistossa ja toivonut itsekin päästä kokeilemaan. Ilostuin muuten nähdessäni jään keskellä keskustaa. Ennen en sitä ole siellä nähnyt. Muita kivoja löytöjä kirppikseltä olivat kori uudistetun vessamme hyllylle (pienempi kori löydetty aikaisemmin kirpulta) ja kaksi paitaa miehelle.

Nyt kun pikkuherra on 2 vuotta 8 kuukautta (ja joulu lahjoineen on juuri vietetty), on hän tajunnut että tavaroita voi pyytää saavansa omaksi. Aamulla televisiosta tuli nuorten snoukkaopetusohjelma, poika katseli tarkkaan ja sanoi: "mullekin pitäisi hankkia tollanen lauta". Justjust. Ennen päiväunia luimme Siiri ja hurja Hunskeli -kirjaa ja hän totesi: "määkin haluaisin koiranpennun". Varmaan juu. Kirpputorilla oli myynnissä lelukassakone. Kun sitä ei ostettu, poika laukoi: "ensi jouluna varmaan pukki tuo mulle semmosen kauppakoneen". Juu.

torstai 1. tammikuuta 2009

Uusi vuosi, uudet kujeet

Tänä vuonna toivon, yritän, lupaan ja aion. Kaikkea sitä mikä on mahdollista.

Viime vuoden viimeisen illan vietimme hauskassa sekalaisessa seurassa. Söimme, joimme, pelasimme, väittelimme, nauroimme, kilistimme muovimukeja jäisinä täristen pikkumäellä katsellen paukkuraketteja.