keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Ei haittaa yhtään



Viikonlopun hautajaiset pyörivät mielessä vieläkin paljon. En kuitenkaan ole viime öinä valvonut ja miettinyt enää. Tai herännyt kesken unien miettimään.

Parille viikolle olisi paljon tehtävää, kivaa ja vähän pakollistakin. Kamerakurssi loppui, viimeisenä kotitehtävänä oli ottaa omakuvia. Hätäisesti muistin tehtävän tehdä edellisiltana ja sain lampun päähäni.

Ei haittaa yhtään vaikka kaikki lempiblogit on lukematta. Minä järjestelen kotia, neulon, askartelen ja teen mysliä. Suunnittelen lahjaostokset niin hyvin että teen kauppoihin täsmäiskun. Tein hautajaisiin albumin josta pidettiin. Kuulin tarinat kuvien takaa. Luin addressit itkemättä.

Nyt uunista tulee kanelisen uunipuuron tuoksu. Menen maistamaan.

Ei kommentteja: