keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Hämeenkyrö-Ikaalinen

Kesäreissu kahden naisen ja pikkupojan voimin tehtiin Frantsilan Kehäkukkaan ja siitä Ikaalisiin kirppikselle. Kotimatkalla kiepsautettiin maisemakahvilan kautta. Kiva helteinen päivä, pojat takapenkillä Aku Ankkoja lukien ja me etupenkkiläiset vuoden kuulumiset vaihtaen.

Maisemakahvilassa en ollut ennen käynyt, kokemus oli hyvä. Upea hämäläinen ympäristö ja kahvilan palvelu ystävällistä (meillä ei ollut käteistä eikä kahvilassa korttimasiinaa, myyjä antoi meille pankkisiirron) sekä piirakat suussa sulavia. Jos minulla on joskus vanha talo, toivon että siellä on tuollainen lattia.






Kehäkukan kasvislounas maistui myös hyvälle, ostin Luostarin yrttitippoja ja hunajaa. Ikaalisissa toivoimme pääsevämme jätskille mutta koko kuolleessa kylässä ei ollut yhtäkään kahvilaa taikka jätskikikkaria. Toisaalta hyvä sillä tulipahan etsittyä kehuttu Hämeenkyrön kahvila.

Jos joku sanoo vielä joskus mulle että ei lasten kanssa kannata lähteä mihinkään muualle kuin hupilandioihin ja puuhatouhumuumimaihin niin sanon että voipas. Nämä pojat pitivät hauskaa poimien kukkia niityltä, ihmetellen kylmää maakellaria, tutkien kirppisaarteita ja leikkien ritareita.

3 kommenttia:

Merruli kirjoitti...

Tuollaisia reissuja jaksaisin minäkin, ne hupilandiat ei pahemmin houkuttele. Tänä kesänä ei tarvinnut lähteä mukaan edes Särkänniemeen, koska ei vauvalla siellä hauskaa ole.
Aika yllättävää ettei Ikaalisissa ollut kunnon kahvilaa -siinä taitaisi olla yritysidea tarjolla jollekulle.

Mirva kirjoitti...

Meillä oli kyllä ihan hauskaa (kaikilla meillä) Särkänniemessäkin, mutta tuommoisia ne meidänkin reissut enimmäkseen on, paitsi että ne tehdään kaupungin sisällä. Tuonne ei taitaisi päästä bussilla?

Riikka kirjoitti...

Merruli: Me ja meidän tomtom ei ainakaan kahvilaa löydetty. Tai siis yksi löydettiin, mutta se oli suljettu.

Mirva: Kyllä tietysti huvipuistoillekin on omat hetkensä eikä sellaista saa täysin lapsilta poissulkea, mutta en vaan voi olla samaa mieltä sellaisten ihmisten kanssa joiden mielestä lasten kanssa ei voi mennä mihinkään muihin paikkoihin. Se on lasten aliarvioimista jos kuvitellaan ettei niitä kiinnosta muu kuin hupilandiat. Kyllä Ikaalisiin ja Hämeenkyröön bussilla pääsee, maisemakahvilaan voikin sitten olla hankalampi mennä kun ei ole suurimpien teiden varrella (en tosin ole varma)...