Vilvon, valvon, tuoleeks, telveeks

Kurjaa viikonloppuna:
- suttuinen sadekeli ja kura
- vauvan kimeä kipuitku ja kuume
- tuntien jonotus lääkäriin muiden röhäisten joukossa
- kuopuksen uusiutunut korvatulehdus
- jääkaappiin unohtunut ja vanhaksi mennyt 750g:n jauhelihapaketti
- turha kimahtelu perheen kesken
- entistäkin risaisemmat yöt
- yksi menetetty tunti
- Earth Hourin unohtaminen
- sairauksien vatvominen omassa pääkopassa

Kivaa viikonloppuna:
- lapsen ilo puroista, lätäköistä ja kurasta ulkona
- uusi himo: palttoonnapit pestopäällysteellä
- onnistuneet lastenvaatekutsut meillä
- vitsojen koristelu ja lorun harjoittelu
- ystäväpariskunnan yllätysvierailu sunnuntai-iltana
- vauvan kaksihampainen hymy ja mahanpohjasta tuleva nauru korvakivusta huolimatta
- pikku virpojan pukeminen ja pisamien piirtäminen
- esikoisen koko päivän kestänyt hyvä tuuli
- illan valoisuus ja aamun myöhäisempi sarastus

Kohta leikitään

Kyllä ihminen voi joskus olla tyhmä. Laitoin tähän vanhaan pulloon oksan ulkoa. Painoksi vettä ettei pullo kaatuisi parvekkeella. Tajusin kyllä että vesi jäätyy mutta enempää en sitten ajatellutkaan.

*******************************************************************************

"Miksei kukaan ikinä leiki mun kanssani?"
"Mää haluan että isi leikkii mun kanssa, äiti ota sää O!"

"Kohta tulen, laitan ensin nää pyykit."
"Vähän myöhemmin, odota vähän...."

Viime aikoina nämä lauseet on saatu kuulla noin 30 kertaa päivässä. T on kiukutellut ja polkenut jalkaa kun hommat eivät suju hänen suunnitelmiensa mukaisesti. Arkisin mulla on aika harvoin aikaa leikkiä. Oikeastaan vain aamupäivisin ulkoillessa olen kokonaan isomman vekaran käytettävissä, pienemmän nukkuessa vaunuissa. Sisällä aika katoaa ruokaa laittaessa, siivoillessa, syöttäessä poikia, vaippoja vaihtaessa ja pyykkiä pestessä, kuivatessa tai lajitellessa. Tiskikonetta tyhjentäessä ja täyttäessä.

Mietin usein, olenko harvinaisen tehoton kotihommissa, leikitäänkö muissa perheissä paljon lasten kanssa vai onko meidän poika vaan erityisen seurankipeä. En ehdi olla hänen kanssaan kunnolla. Iltaisin ehdin lukea iltasadun, päivisin ehkä yhden kirjan. Välillä en vaan edes jaksa innostua pikkuautoista ja piiloleikeistä. Välillä otan vaan väkisin omaa aikaa. Annan tiskien kasaantua ja uppoudun kirjaan tai blogimaailmaan. Yritän ajatella että vanhempien ei kuulu viihdyttää lasta jatkuvasti, ei ennenkään niin tehty. Yritän uskoa että vuoden päästä pojista olisi toisilleen jo vähän seuraa.

Olen viime aikoina lukenut useamman julkkisnaisen haastattelun jossa ylistetään laatuaikaa lasten kanssa ja yhteistä touhuilua. On kai muodikasta sanoa ettei pidä siivouksesta tai "se ei ole prioriteeteissani korkealla". En minäkään siitä pidä, mutta se on pakollinen paha. Jos meillä imuroidaan lauantaina, viimeistään tiistaina villakoirat pyörii nurkissa (siis ihan keskellä lattiaa jopa) ja keittiössä kahlataan leivänmuruissa. Astiat loppuvat 1,5 vuorokauden kuluttua jos niitä ei pestä välillä. Imuriin ja rättiin on vaan pakko tarttua ellei halua vauvan suun olevan pölyssä ja sukkien tarttuvan tahmeisiin tahroihin lattialla. Likaisten vaatteiden vuori tulee pian ulko-ovella vastaan jos ei pyöritä koneellista pyykkiä päivässä.

Miten nuo siivouksen väliin jättävät, perheen yhteisiin hetkiin panostavat äidit sen sitten tekevät? En millään voi uskoa että esimerkiksi Marttaliiton uusimmalla johtajalla tai Suuri Käsityölehden päätoimittajalla olisi kotona likaista ja sotkuista, vaikka mainostavatkin etteivät siivoa. Tuntuu että saan itse olla tiskirätti kädessä ihan jatkuvasti jotta edes jonkinlainen perussiisteys pysyisi, tarkoittaen että lattiat on silti aika tahraiset jos läheltä katsoo ja kämppä on täynnä jos jonkinmoisia kasoja ja keskeneräisiä hommia. Tiedän että on olemassa myös palkattavia siivoojia, mutta ei kai monellakaan ole ihan ympärivuorokautista kodinhoitajaa.

Tämmöisiä vaan mietin. Sitten on vielä asia erikseen jos jompi kumpi aikuisista sairastuu, toinen on valvonut yökaupalla vauvan kanssa ja vaikka vielä luvannut järjestää vaatekutsut. Ja meillä sentään mies hoitaa lapsiakin aika paljon, laittaa ruokaa ja yrittää vähän siivoillakin. Jos ei ole vatsataudissa.

Kekkeruusit

Juhlat on juhlittu. Miehen kuuden tunnin kokkailu kannatti, mezepöytä onnistui erittäin hyvin ja nautin suuresti kun sain koko illan nauraa ja viettää parhaimpien ystävien seurassa. Sain ihania hemmottelulahjoja piikkimatosta tummaan suklaaseen ja ohjelmassa oli mm. musavisa vanhoista tv-sarjatunnareista ja muista kasari- ja ysärihiteistä.

Paluu arkeenkin on tuntunut mukavalta, ulkona saa nauttia auringosta ja naapurin lapsistakin on taas saatu seuraa pulkkamäessä.

O antoi äidin kuulla kunniansa ja huusi lähes koko illan kaarella meidän juhliessa. Puolen yön aikaan käydessäni imettämässä pikkukaveri oli yhtä hymyä heti nähdessään minut ja isoäidin kuvittelema "korvasärky" tipotiessään. Imartelevaa että edes joku kelpuuttaa äidin sylin ja nukutuksen. Isoveli T:n mukaan pikkuveli saa seuraavilla kerroilla jäädä kotiin, isoäidille kuulemma saa vain hän mennä hoitoon. Se on hänen ikioma paikkansa ja kun "oli kamalaa huutoa". Toisaalta kuulemma oli hauskaa kun kerrankin isoisä luki iltasadun.

Ei tää ny niin pahalta tunnu olla kolmekymppinen, kuttälläin saa hipata ja lahjotaanki.

Keittokirjakuikuilua kantoliinassa

Viikko vesirokkoa takana. Ei se kiva tauti ole, mutta olisi se pahempikin voinut olla. Ja nytpä on ainakin yhden osalta kärsitty. Nyt toipilas on enää ruvilla ja pääsee tänään Tatua ja Patua katsomaan teatteriin.

Nyt on mielessä jo ensi viikon juhlat. Mies on luvannut olla köökissä, toiveenani oli mezetarjoilu. Kirja-alesta löytyi huippu ruokakirja ja siinä ehdotus mezepöydäksi. Ei näytä niin vaikeilta kuin muissa vastaavissa reseptikirjoissa.

Pieni epäilys häilyy mielessä koska olen aivan varma että säkälläni tuo pienin sairastuu rokkoon juuri sinä päivänä kun olen kutsunut 15 ystävää viettämään iltaa meille. Voisinpa vaan olla ihminen joka aina uskoo parasta eikä pelkää pahinta. Pirujen seinille maalaaminen ei hyödytä ketään mutta se on vaan tapani.

Miksi rahapuut menee mulla tuommoisiksi? Oksat vääntyy alaspäin ja sitten taas ylös. Kertooko se jotain finanssiasioistani?

Pikku O on alkanut työntää itseään ylemmäs käsien varaan, huojuu hassusti tai jopa kaatuu takaisin selälleen. On ollut aika kärttyinen pari päivää, veikkaan että alaikenessä näkyvä kohouma kiusaa. Kokeilin kantoliinassa uutta asentoa kasvot menosuuntaan, en vaan ollut varma onko se vauvalle hyvä.