Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirppulöydöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirppulöydöt. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. tammikuuta 2013


Uusi vuosi alkoi Kanelimaan kalenterilla.

Mua vaan aina jaksaa huvittaa muotiblogien päivänasukuvat. Siis päivänasu vai päivän asu?? Tässä minä nasuilen, oliskohan vuoden eka ja vika asukuva. Ulos lähtiessä huomasin että mulla on yhtä aikaa viimeisimmät kirppislöydöt päälläni, pusero ja kaulahuivi. Sitten tajusin että kaikista vaatteista itse asiassa vain kengät on ostettu ihan kaupasta, ja nekin viisi vuotta vanhat. Melkonen kirpputäti.

Vuosi alkoi myös lentolippujen varaamisella Barcelonaan. Sitä odotellessa.



pusero 2e, neuletakki n. 5e, farkut 8e, kaulahuivi 0,5e kaikki kirppikseltä, saappaat vuonna yksjakaks Riikasta

lauantai 24. marraskuuta 2012

Kivaa tavallista




Tiuhti kysyy päiväkodin portilla: "Äiti mitä ohjelmaa meillä on tälle illalle?". Minä vastaan: "Ihan kuule tavallista iltaohjelmaa, mennään kotiin ja syödään ja sellasta."

Mies ostaa kaupasta kyssäkaalin, on löytänyt sen kuitenkin. Aion tehdä tätä. Tuo myös Tiuhtille uuden upean polkupyörän, ostin sen 50 eurolla nettikirppikseltä. Sitä käydään porukalla ihailemassa varastossa ja pohdiskellaan vaihteiden käytön logiikkaa.

Leivotaan mustikkamuffinsseja, kokeilen myös teeleipiä täältä löytyneellä ohjeella. Niistä tuli liian hyviä, herkullisen juustoisia ja rapeita. Todella helppo ja nopea tehdä. Ainoa pehmeä leipä jota olen pariin viikkoon syönyt. Vatsaystävällinen leipä.

Pojat tiskaavat. Vesi ja saippua roiskuu. Pojat kiillottaa ja hankaa. Puhdasta tulee. "Äiti ei tarvi käyttää pesukonetta, me oltiin tiskikone!"

Tavallisen kiva torstai.


Tämä ihanuus ei ole kirppislöytö vaan Kädentaidot-messuilta ostamani himmeli, tai siis tuulikello kai oikeasti. Ainakin viisi vuotta olen jo ihaillut näitä Jaana Tuomiston taideteoksia ja vihdoin sain ostaa yhden omaksikin. Sitten kun mulla on se unelmien talo, hankin vielä samaa sarjaa kynttiläkruunun keittiönpöydän päälle.

Teippeihinkin vähän hurahdin.

torstai 9. elokuuta 2012

Viikonlopusta muodostuu sitä parempi mitä vähemmän se on suunniteltu




Lauantaina lähdimme pihakirppis/tutkimusretkelle Siuroon (se on siellä Nokian takana). Järvimaisemia, peltoja, peltoja, pikkupispala, kauniita vanhoja taloja, osto- ja myyntiliikekin tuossa kyläkaupan vieressä, puukirkko mäen päällä, kuohuva koski, melukylä. Siurolaisilla oli myös paljon tarpeellista myytävää, huokeisiin hintoihin. Löytyi leluja, liikaakin. Paitoja pojalle, pusero isoäidille, Se Eemeli se Eemeli -kirja, palapeli, koru minulle. Pienen tytön tekemä kortti á 10cnt, oli pakko ostaa, myyntikoju oli niin liikkis.




Illalla mustikkaan ja mansikkaan. Kanttarelliinkin vähän.

Sunnuntaiaamuna siivosin raivona jotta koti näyttäisi houkuttelevalta mahdollisten ostajien silmissä. Sitten pakenimme pyöräillen asuntomessuille. Tiedän ainakin millaisesta kodista en haaveile. Ja hohhoh sitä väenpaljoutta. Mutta pyöräily oli mukavaa, tuplasti kivempaa kahden.

Vaahteramäki on oikeastaan minun unelmakotini. Eemeli meillä jo on.


perjantai 16. maaliskuuta 2012


On ilo löytää näin hyvä kirja kirppikseltä kolmella eurolla. Ilmaista iloa saa lasten leikkeihin vanhoista ruokapakkauksista, meillä on nimittäin pieni kauppa ja siellä on ihan oikea kassakone josta tulee kuitteja (toin töistä turhaksi jääneen ruksutiruksuti-laskukoneen jollaisia lojuu siellä kaapeissa hylättyinä).


Mulla oli kirppiksellä pöytä, ei se kovin kannattavaa bisnestä ole kun jokaisella pöydänsiivouskäynnillä tulee ostaneeksi jotain itsekin toisten pöydistä. Sain silti ihan satasia ja ei ainakaan viikkoon tarvinnut höylätä pankkikorttia ruokakaupassa. Tai toisin jos ajattelee niin kauppasin tavaroitani Hki-Pariisi-Hki -lentolippujen edestä.

On se muuten hullua että kirpputoreilla menee kaupaksi juuri se mitä ei kuvittelisi kenenkään ostavan. Hieman häpeissäni kannoin myytäväksi esimerkiksi järkyttävät muoviset kukkapylväät, joihin tulee valo(!), ne oli kuuminta hottia joskus 90-luvulla kun äidin työkaveri ne meille toi Ruotsin Ikeasta. Tiedä sitten vaikka olisivat olleet jotain designklassikoita kun joku ne meiltä osti heti samana päivänä yhteishintaan seitsemän euroa.

Sinne meni viinilasit joista en ikinä oikein ole tykännyt vaikka itse olen ne hankkinut, monta turhaa vaateostosta, joululahjoja, pieneksi jääneitä lastenvaatteita ja taas on kaapeissa tilaa.

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Olen ostanut

 lapsen villapaita 2e, beige aikuisen villapaita 2e

 paitistunika 7e (aika kallis)

 musta puuvillaneule 2e

 harmaa villaliivi 1,5e

 puiset rannekorut hinta tuntematon

 Nanson hassut trikoohousut 2e

ruskeat puuvillahousut 3e

Tätäkö tämä blogi nyt on? Hmph.

Miksi en pue nykyään muuta kuin mustaa, harmaata ja ruskeaa? Valkoista joskus. Olenko tylsä?

lauantai 17. syyskuuta 2011

Sadetta vaan niskaan sano hait


Tarvitsisin kivat syyskengät vaan kivoja ei löydy. Kokopitkän sadeviikon päätteeksi palkkapäivänä menin ja ostin Hait, city- ja katu-uskottavat saappaat mummin vanhojen Rokien rinnalle. Aviomieheni vähän ilmeili kun selitin että jos saappailla menee töihin on niiden oltava astetta tyylikkäämmät kuin ne vihreät metsäsaappaat. 

Nyt ei haittaa lainehtiva lastentarhan piha eikä tulviva työpaikan parkkipaikka. Pienimmälle kirppikseltä parilla eurolla kakkossaappaat kun laiska äiti-ihminen ei millään jaksa lasten saappaita raahata viikonlopuiksi kotiin.

Kirppiksiltä olen muutenkin taas tehnyt uskomattomia löytöjä, esimerkiksi Viuhtille uusi jonkun neuloma aivan ihana villapaita, sekin kaksi euroa.

Blogi jää vähän arjen jalkoihin mutta yritän parhaani mukaan ehtiä. Muuten unohtuu kirjoittaa muistiin tärkeät asiat kuten se, että Viuhti osaa nyt sanoa kaikkien perheenjäsenten nimet: isoveikan (jota ei tässä voi julkaista), äätin, sisin, ja omansa (jota sitäkään ei voi kertoa kaikille). Jäätelö=äätiä, pukka=purkka, täi=kiitos, tiä=tie (huom tamperelaisuus), kakki=lakki/takki, pappa=vaippa, kekkä=kenkä ja kakka=kakka.

Niin ja että pinnasänky lähti meiltä 1,5 eurolla uuteen kotiin ja pienin nukkuu paremmin isossa sängyssä. Vähän tuli itku kun vanhaa sänkyä vietiin, vielä ihan vieraat ihmiset sen otti ja vei, mutta kyllä se sitten riemuksi muuttui.


Tällä viikolla saimme kotitehtävän vanhempainillasta. Isolle pahville esittely meidän perheestä. Tiuhtilla ja mulla oli heti yhteinen visio: perheen kuva ja sitten lehdestä leikataan kuvia jutuista mistä kukin tykkää. Piirros meidän kotitalosta. Toteutus on ollut pääasiassa meidän kahden askarteluintoisen vastuulla. Valmis tuotos laitetaan kaikkien nähtäville päiväkodissa ja lapset esittelevät ne toisilleen.

Huomenaamulla kirppistelyt jatkuu!

torstai 4. elokuuta 2011

Kettu ja karhu meni oravien luokse







Tästä on jo kolme vuotta. Muistan sen syksyn hyvin, ja toisaalta olin jo unohtanutkin. Samat tunteet nousee pintaan. Istun täällä hiljaisessa kodissa, yritän ajatella kaikkea muuta, katselen kelloa etten vaan myöhästy klo yhdestätoista, tarkistelen että puhelin on toimintakunnossa varmasti. Kuvaan lasten tyhjää huonetta. Voisin käyttää tämän mielettömän vapaa-ajan hyödyllisesti, nauttien ja rentoutuen mutta sittenkään en osaa tehdä mitään.

Jalassa uudet, sovittamatta sopivat, farkut. 1e.

Tiuhtin huoneen "Yövalo" -juliste Heli Pukin. Tykkään niin näistä Pukin töistä. Ajattelen että kuvassa on meidän pojat, toisella ketun nimi, toisella karhun. Karhu seuraa kettua kuin hai laivaa. Juliste on ostettu jo pitkän aikaa ennenkuin karhunpoika syntyi meille.

Muutos on hyvästä mutta se ei tunnu vielä siltä.

torstai 21. heinäkuuta 2011

Lomilla tulee käytyä kirppiksillä (vieläkin) enemmän kuin normaalisti. Olen tehnyt taas niin oivia löytöjä että on tarve kirjoittaa ostokset myyntiin. Ja okei, esitelläkin. Usein jos joku kehuu vaatettani, poikien vaatteita tai esimerkiksi uusia sohvatyynyjämme, tunnen oikein iloa kun kerron ostaneeni ne kirppikseltä, niin ja niin halvalla. Varsinkin jos kyseessä on ihminen joka ei ikinä käy kirppiksillä ja pitää sitä köyhien touhuna. Köyhä minä kyllä nyt olenkin.


Uusin lempipaitani 1,75e lähikirppikseltä (hei oikeesti kuka ton seitkytviis senttiä tohon on keksinyt??)



Kaulakoru vanhoista napeista 0e, nimpparilahja. Design by Tiuhti, toteutus äitini.


Hiilarivapaalle miehelle toivomuksesta uusi koje, Hanson-merkkinen (huom! kangaspäällysteinen) vaaka 1e Tammelan torilta. Olon saa tuntumaan hansomilta.


Neljän lätyn valurautapannu 6e jäähallin peräkonttikirppikseltä (+ Nokian koon 32 kumisaappaat 1e)

On ihmisiä jotka nykyäänkin ajattelevat että kirppiksiltä ostetuissa vaatteissa on paha haju ja edellisten käyttäjien täit ja kirput. Meillä ainakin pestään kaikki kirppiskamat heti oston jälkeen. Usein mulle myös selitellään ettei ole aikaa kierrellä kirpputoreja. Itse taas en millään nykyään jaksaisi kiertää vaatekauppoja. Tottahan se on että kirpputorille ei voi mennä ostoksille jokin tietty mielessä, koska ikinä ei voi tietää mitä löytää. Ja itselleni kirppikset on pieni harrastus. Onneksi koko perhe on ymmärtänyt idean.

Sinänsä en tarvitse selityksiä miksi ja siksi ei halua käydä kirpputoreilla. Jokainen tekee kuin parhaaksi näkee mutta kyllä sieltä aivan kelpotavaraa saa hankittua.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Viikonlopun värejä

On mulla muutakin kuin sinistä. Ihan varta vasten kuvasin muutakin kun totesin kaiken olevan sinistä kuvissa, käsitöissä, vaatteissa, blogissa. Olen oppinut esimerkiksi laittamaan vihreää pirtelöihin. Tiuhti huomasi millin kokoiset vihreät hituset juomassa ja epäilevästi katsoi minuun. Valehtelin suvereenisti vihreän olevan päärynää. Sitäkin siinä oli! Pirtelön jälkeen syötiin "polttoonnnappeja", pojille päälle voita, äidille pestoa.

Yhtä lailla vihreää poika löysi makaronilaatikosta millin viipaleen. Täytyi oikein miettiä mitähän se onkaan kunnes hoksasin että pakko olla sipulia. Vihreä tai ei, sipuli vasta paha homma onkin. Mutta muuten soijamakaronilaatikko sai kehuja kaikilta.

No mitä me tehtiin viikonloppuna?



 Istutettiin basilikaa, oreganoa ja meiramia. Avokado ja viinirypäleen siemenet.




Perjantaina sain pitää vapaapäivän, pojat olivat pappalassa. Tuhlasin kaupungilla yli varojeni, tosin vain sellaista joille on tarvetta. Tuli huono mieli rahankäytöstä mutta nyt on uusi kevättakki ja Tiuhtille ulkovaatteet. Tulin kotiin, keitin mutterikahvia ja vaihdoin kukkiin multia. Kirosin naapurin räksyttävää rakkia. Anteeksi vaan, pidän koirista, mutta en vaan voi ymmärtää kuinka kehdataan jättää koiran haukkumaan koko päiväksi kerrostaloasuntoon.


Lauantaina lisää löyhää lompakkoa, mutta summallisesti vähemmän kulutusta lastentarvikekirppiksellä. 15 eurolla Viuhtille nahkakengät, kolme bodya, Tiuhtille housut, paita ja samuraihamsteri (kröhöm). 10 eurolla rattikelkka. Kolmella eurolla mokkapalat ja kahvit kolmelle hlölle.



Sunnuntaiperinteenä lääkärikäynti ja putkituspäätös pienen korville. Toivottavasti auttaa.

tiistai 22. maaliskuuta 2011








Iltapäiväkahvilla klo 14.05 päätän hemmotella itseäni jollain erityisellä ja keitän kahvit uudella mutteripannulla. Tavalliseen tiistaihin tulee luksusfiilistä kun panostaa kahvinkeittoon ja kaataa juoman oikein kuppikuppiin vaikka se mutteripannu maksoikin vain 5,95 euroa. Sitten on isäni tuomia kanelipullia. Siitäkin tulee hyvä mieli kun syö toisen ostamia pullia. Olen virkeä koska pääsin ulkoilemaan nuorimmaisen kanssa aamulla aurinkoon isän jäätyä seuraksi sairastavalle esikoiselle. Lasten mutustellessa pullaa selailen tammikuun Trendiä, jonka muuten ostin kirppikseltä 80 sentillä enkä pari kuukautta sitten 7,20 eurolla. Siis miten paljon olenkaan säästänyt elämäni lukemattomilla kirppiskierroksillani! Lehdessä lukee että "juuri nyt kaikki tiedostavat tyypit imevät viherpirtelöitä" eli totean olevani siltä osin trendikäs (tai olin ainakin tammikuussa), vaikka en ymmärrä mistä saa ostettua siitepölyä, kun yhdessä reseptissä sitä on 1 tl. Tällaisia asioita sitä ihminen miettii iltapäiväkahvilla.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Vavva, tyttö, EI



Eilen tapahtui vain kivoja asioita.

Aurinkoa, aurinkoa, aurinkoa
Postia Ilonalta melkein samaan aikaan kun tilasin häneltä kauniin korun
Vieraita illalla ruokapöydässä
Kaikki terveinä
Värittelyhetki Tiuhtin kanssa
Viuhtille samanlainen sänky kuin isoveljellä huuto.netistä
Paras kirppislöytöni ikinä




Hehkutin siis koko päivän mielessäni ostostani. Vihdoin meille tulee sellainen vanha kaappi lasiovilla jollaisesta olen haaveillut pitkään. Ja päästään eroon lastulevyhärpäkkeestä television alla. Tosin mies vähän epäillen illalla kysyi mahtuuko dvd-laite varmasti siihen kaappiin. Mutta se on sivuseikka mulle. Kai me joku ratkaisu keksitään. Televisiotkin saa nykyään seinälle.

Viuhti on sanonut todistettavasti vavva, tyttö ja EI. Tätä-sanojen lisäksi siis ainakin kolme muuta.



Olen miettinyt että onpas kurjaa kun en nykyään pidä keväästä. En odota lumien sulamista, vaan haluaisin hypätä suoraan kesään, koska kevääseen liittyy kuiva pöly, nuha, yskä ja silmien tiristys. Sitten olen tajunnut että tästä keväästä tykkään, maalis-ja huhtikuun keväästä, kun on lunta vielä mutta aurinko jo lämmittää ja virkistää. Tämä on syntymäkuukauteni.

Tuntuu kuin olisin aika eri ihminen kuin kuukausi sitten. Muistutan itseäni olemaan iloinen. Ainakin kaikkina niinä päivinä kun olemme terveitä.

torstai 3. maaliskuuta 2011

Jantuset

Televisio hajosi ja nyt meillä on sellainen litteämpi. Sen myötä olen saanut pakkomielteen uudesta huonekalusta television alle, tuo lastulevykammotus vuodelta 2001 on sattunut aina pahasti silmään mutta nyt olisi hyvä syy hankkia uusi. Mutta en halua uutta vaan vanhan. Satasella suurin piirtein. Ja sen nimi ei saa olla tv-taso. Lähdepä sitten hakemaan jotain tiettyä tavaraa kirpputoreilta, kierrätyskeskuksista ja huutonetistä. Tuloksena on muita kirpputorihankintoja mutta ei sitä mitä piti. Kuten Jantuset, huopikkaat kokoa noin 24 ensi talveksi Viuhtille kuudella eurolla. 3,5 eurolla hienostelutalvitakki ensi vuodeksi ja jonkun itse kutoma villapaita Tiuhtille parilla eurolla.




Ollaan syöty laskiaispullat jo viime viikolla ihan vaan siksi kun menivät panemaan laskiaisen niin myöhäiseksi tänä vuonna. Ja aiotaan syödä uudestaan laskiaisena.

Olen juonut inkivääri-hunaja-sitruuna-hauduketta ja istunut oliiviöljyt ja valkosipulit jaloissani. Vastustuskyky haussa.

Olen kutonut elämässäni ensimmäisen kerran kahvilassa, pipertelijäseurueessa, syönyt siellä pinjansemen-sitruunatorttua ja ihmetellyt miten kahta sukkaa voi kutoa yhtä aikaa ja kuullut jostain hermeettisen kokoisesta lankakaupasta Tampereen Lielahdessa. Mennyt heti seuraavana päivänä totemaan saman asian paikanpäälle.










Viikot katoavat jonnekin. Puhelimessa anopin kanssa en muista mitä tein eilen. Yritän muistaa kirjata muistikuvia useammin ylös.