Joulu.

Jonain päivänä oli valoa, ja luntakin vielä, olen silloin ottanut kuvia. Sittemmin onkin satanut. Sää ei ole juuri poikennut juhannuksesta, mitä nyt pimeys lisäksi.

Jouluvalot loistavat kornisti vihertävän ruohon keskellä, mutta oli meillä joulu sisällä kuitenkin. Aattona hautausmaalla joukostamme puuttui yksi.

The joulukuu

Tällä viikolla alkaa joulujuhlaputki. Aloitamme partion juhlalla jossa pieni sudenpentu saa oman huivinsa. Loppuviikosta pääsemme katsomaan kun vielä pienempi on joko kuusi tai "painemen" päiväkodin puurojuhlassa. Minulle on jäänyt hieman epäselväksi kumpi rooli hänellä juhlan näytelmässä on, vai onko kyseessä jopa vaativa kaksoisrooli. Kuusen roolikaan ei ole aivan vähäpätöinen, sitäkin on kuulemma harjoiteltu. Ensin täytyy pysyä paikoillaan ja sitten "huijua".

***********************************************************************************

Tuntuu kuin minäkin huijuisin. Ulospäin se ei taida näkyä mutta sisälläni on edelleen möykky. Se ei ole aivan musta, mutta se on sellainen surullisen harmaa möykky. Aivan kuin kaiken pitäisi ja kuuluisi olla kuin ennenkin. Käyttäydynkin niin. Mutta minä tiedän ettei se ole kuin ennen. Tämä maailmani. Eikä kukaan voi minua vakuuttaa siitä että on olemassa joku toinenkin maailma jonne me täältä menemme. Haluaisin huutaa että minne sinä oikein menit. Samalla pelkään että sieltä vastataan.

***********************************************************************************

Onneksi on kuitenkin tämä pienten poikien maailma. Tämä jossa odotetaan tontun punaisen lakin vilahtavan edes nopeasti ikkunan takana ja iloitaan ja ihmetellään uusia opittuja asioita.
"Mä kyllä ihmettelen äiti että miksi noissa ulkomaalaisissa sanoissa on aina edessä toi tee-hoo-ee?"
Pääsen omista ajatuksistani pois ja koitan keksiä miten selittää ekaluokkalaiselle artikkelien käyttöä englanninkielessä.

Marras

Enpä arvannut että marraskuusta tulisi vieläkin vaikeampi. Eri tavalla. Että joutuisin tilanteeseen joka tuntuu ainoastaan väärältä, kohtuuttomalta ja täysin epäoikeudenmukaiselta. Sellaiseen jota en tule ikinä hyväksymään tai ymmärtämään.

Olen jotenkin nyrjähtänyt sijoiltani mutta silti pysynyt vahvana. Auttanut lähimmäistä pysymään omana itsenään ja luottamaan siihen että elämä kantaa kaikesta huolimatta. Pakottanut itseni uskomaan siihen että hyvääkin tulee vielä.

Mutta olen myös kohdannut pyyteetöntä ystävyyttä, ymmärrystä ja myötätuntoa.

Kyllä sen täytyy olla niin että se mikä ei tapa, niin se haavoittaa mutta myös vahvistaa.

Tuntuu että tuo marraskuun pohjaton pimeys imee kaiken sisäänsä. Onneksi se on jo lähes puoliksi ohi.

Lokakuu

Lokakuun kuvat. Ne kertovat että olemme olleet monta kertaa metsässä hakemassa happea. On kuvia haravoiduista lehtikasoista.

Ja sitten lopuksi on kuvia valkoisista kukista. Huoneesta joka on täynnä liljoja, ruusuja, preeriakelloja, orkideoita. Valkoisia kaikki.

Enpä arvannut miten raskas tästä lokakuusta tulisi. Raskaampi kuin mitä ennen olen kokenut. Olen valinnut isälleni arkun. Vaatteet hänen viimeiselle matkalleen.

Syksy on

Kiirettä pitää.

Tammi ei anna periksi syksylle vielä vaan pitää vihreänsä. Kolistelee terhoja peltikatolle ja antaa kodin kahdelle kurrelle. Kaksi valtaisaa makedonianmäntyä sen sijaan pudottaa jättineulasiaan suurin määrin meille haravoitavaksi. Puolet pihasta on neulasmaton peittämä.

Vähän kyllä jo odotan talvea kun voi ihan rauhassa keskittyä vain sisätila-asioihin. Ja kääriytytä villapeittoon takkatulen ääressä.

Kotona sisällä on paljon asioita jotka haluaisi muuttaa nopeasti, vaikka toisaalta hyvä siinä noinkin on asua, mitään ei olisi pakko remontoida. Mutta esteettisesti tietyt asiat pistää silmään, kuten vaikka nämä kaikki erilaiset lattiamateriaalit:

Myös mukavuus sekä käytännöllisyys puuttuvat joistakin huoneista. Esimerkiksi keittiö on varmaan aiemmalle asukkaalle ollut juuri se täydellinen, mutta minä en oikein käsitä niitä kaappiratkaisuja. Ja kylpyhuone/saunassa pääsee kyllä peseytymään mutta jo nyt suihkussakäynti on aika viileä kokemus ja nyt on vasta syyskuu. Pikku vessa yläkerrassa olisi luksusta. Ja, ja, ja....

Ihminen haluaa itselleen talon ja pihan, saakin ne, aivan mahtavat sellaiset. Sitten ihminen alkaa haluta lisää. Ihminen haluaa uusia huonekaluja, puutarhavälineitä, lehtikompostorin, uuden keittiön, vaatehuoneeseen hyllyjä, pyykkitelineen ja ruohonleikkurin.

Lämpökompostorin jo sain. Melkein pussasin sitä kun se eräänä päivänä vaatimattoman vaiteliaana tönötti pihallamme. Odottaen kaikkia ihania biojätteitä.

Mutta kyllä vaan elämä muuttuu. Työkaverini sanoin: ei sitä nykyään (tässä iässä) enää haaveilla uusista korkkareista, vaan kompostoreista.

Se tunne kun iltahämärissä avasin ensimmäistä kertaa uuden kotimme oven ja tyhjässä talossa pyörin ihmeissäni. Sitten kasvihuoneeseen. Voiko tämä olla tottakaan. Aikamoista.

Tänä ensimmäisenä syksynämme kasvihuoneessa kasvaa: valtava määrä kirsikkatomaatteja, kurkkua, viinirypäleitä, avomaankurkkua sekä ananaskirsikoita.

Pihamaalta olemme löytäneet ainakin: mansikoita, vadelmia, karhunvatukoita, omenia, karviaisia, marja-aronioita, luumuja, perunoita, retiisejä, maa-artisokkia, salaatteja, mangoldia, erilaisia yrttejä.

Sitten on ne kaikki viinimarjapensaat ja pensasmustikat joissa ei nyt enää tänä vuonna marjoja ole.

Jonkin aikaa voi kauppareissulla ohittaa hevi-osaston täysin. Me vaan ihmetellään.

Tulen kaipaamaan tämän kodin valoa.

Me on myös vietetty paljon aikaa naapuritalon pihalla joka on kuin suuri puisto. Paljon kavereita (poikia kaikki!). Toivottavasti uudenkin kodin läheltä löydämme kavereita ja samanhenkisiä aikuisiakin.

Toisaalta. Uudessa omassa kodissa voin pistää mukulat pihalle vaikka keskenään. Kiivetköön puissa ja rakentakoot vaikka majan.

Palaamaton aika

Käsitän että tulee aika kun kaiholla kaivaten muistelen näitä aikoja jolloin:

- joka huoneessa lojui Aku Ankka -kansio tai kaksi vaikka puhe oli että yhtä kerrallaan luetaan
- hiekkaa kulkeutui lakanoidenkin väliin

- joka toisella askeleella satutti jalkapohjansa kipeästi legopalikkaan vaikka puhe oli että lelut pysyy lastenhuoneessa

- yöllä joutui heräilemään pikkupoikien kovien kyynärpäiden ja polvien kolautuksiin
- pelkäsin välillä naurettavan paljon tauteja (varsinkin vatsa-)
- ainoat puheenaiheet koko päivänä olivat R2D2, Han Solo, Luke Skywalker sekä Princess Leia
- ei saanut vessassakaan rauhaa
- isoveli hakkasi pikkuveljen päätä lattiaan ja sitten pikkuveli puri isoveljä ja sitten minä huusin

Muuttolaatikoihin kirjoja pakatessa muistikirjan välistä löysin:

"Nämä illat lapset kanssa. Tuo olento, joka koko ajan muuttuu ja itsenäistyy ja jolle minun on määrä käydä tarpeettomaksi. 

Miksi vasta sitten jälkeenpäin käsittäisin, että oli hyvin onnellinen se palaamaton aika, jolloin olin tarpeellinen."

Kyllikki Villa

Iso päivä

Tiuhti aloitti koulun.

Voi kunpa kaikki menisi hyvin. Olisi kivoja kavereita, jämpti ope, oppimisen iloa. Kunpa ei olisi kiusaamista.

Ekaluokkalainen itse ei toivonut muuta kuin että kunpa tulisi heti läksyjä.

Helmiä kolmevuotiaan suusta

Kun oli aika ottaa uusi ja puhdas unirätti kaapista/koti:
"Tää on vähän sitkee vielä."
(Kieltämättä, pesuun heitetty rätti oli kovin tutuksi nujuutettu ja harmaaksi pehmeytetty.)

Vasa-museo/Tukholma:
"Mää muistan kun käytin noita köysiä silloin aikoinaan kun tää vanha laiva uppos."
"Mua ei peota mikään!! Mutta ihan vähän mua voi hiivittää toi laiva."

Viking Grace/Itämeri:
"Mennään jo sinne pulpettiin, mua väsyttää tää pallomeri."
(pulpetti=hytti)

Kaaduttuaan/piha:
"Ei mulle käyny haaveri, ei tuu verta! Se on peekkä haava!"

dinosauruspaitainen hammaskoloinen irvistäjä isoveli Tiuhti

Ikäkeskustelu pikkuveli vs. isoveli ym elämän isot kysymykset/lähijuna Tukholma:
"Mää en mee viä kouluun, mää oon viä vähän pienempi. Kun en mää osaa viä käyttäytyä koulussa."

Uikkarikuvat on jo parin viikon takaa. Mutta jatkuvasti uikkarit parvekkeella saa roikkua, pojat ui ja ui.

Tänään leikkasin huonekaluja paperista mittasuhteessa 1:50 ja sijoittelin niitä ruutupaperiin piirretylle pohjakuvalle. Hyvin mahtuu kaikki, taitaa jäädä pari huonetta kokonaan ilman mööpeleitä, ainakin aluksi. Hankittavien asioiden listasta taitaisi tulla loppumaton, parasta siis olla tekemättä mokomaa listaa. Kai sen sitten ollessa ja asuessa huomaa mitä eniten tarvitsee. Onneksi on myös nettitorit, kirppikset ja kierrätyskeskukset. Niiltä löytyy lähes mitä vaan toisille tarpeetonta, usein ihan pilkkahintaankin.

Kukat ystävältä 18.7. En itse ikinä osta noita kukkia, ja nyt häiritsee ihan hirveästi kun en muista tuon nimeä. Mutta totesin siis että tuohan on kaunis, voisi kimpun ostaa joskus itsekin. Just näin hyvin mä kasvit tunnen ja pian pihan pitäjäksi pitäisi ryhtyä.

Lomalla vihdoin. Tuntiakaan pidempään en olisi enää jaksanut töissä.

Uskomatonta että koulut alkaa jo kahden viikon kuluttua. Näin myöhään kun aloittaa loman, tuntuu kuin kesä menisi melkein huomaamatta ohi. Meidän ekaluokkalainen Tiuhti on näreissään kun pikkuveli Viuhtin lomaa on vielä neljä viikkoa jäljellä.

Tänään lähden koulupöydän ostoon!

Puutunut kukka ja muita lohkaisuja

Äiti kato tää kukka on puutunut.

Otatko mansikan äiti? Tässä....mää oon irrottanut siitä jo raakan.

Äiti mikä isoäidin nimi on? Entäs mummin? Ai niin, sen nimi on tietysti Mummilainen. Ja ton ötökän nimi on Mehiläinen.

Viuhti, heinäkuussa 2013

Tunnit

"....hän, Virginia, linnunkokoinen Virginia, antaa muotonsa muuttua kulmikkaasta, hankalasta naisesta hatun koristeeksi, hupsutukseksi, mistään piittamattomaksi."

Michael Cunningham: Tunnit

Samaistun. Olen kulmikas, hankala, minulla on mielipiteitä. Siis mielipiteitä on. Tekeekö se minusta hankalan? Muuksi en muutu. Paitsi jos niin haluan. Silloin osaan olla hupsutus, osaan pitää mielipiteeni omana tietonani. Mutta näyttelijä en ole.

Luen tätä hyllyssä pitkään odotellutta kirjaa, välillä kirjana, välillä kuunnellen äänikirjana. Nyt on ilmeisesti sen aika. Muistan aloittaneeni kirjan joskus aiemminkin, kansien välistä löytyi junalippu vuodelta 2010, mutta tuolloin en päässyt tekstissä eteenpäin.