3.8. klo 11.04

Hän syntyi kolmas elokuuta. Kolmas poikani, Aamukahdeksalta lähdettiin sairaalaan, ja yhdentoista maissa kuului ensirääkäisy, uskomattoman helpon (ainakin näin jälkeenpäin ajateltuna) synnytyksen jälkeen.

Onneksi hän tuli jo kolmas päivä eikä vasta viidestoista kuten oli laskettu. Uskomatonta ajatella että tämä pienin antoi minun odottaa neljä viikkoa vähemmän kuin keskimmäinen joka venytti ja venytti syntymäänsä. Ja silti tämäkin on jo ihan valmis.

On tää taas jotain niin ainutlaatuisen ihanaa. Jo nyt ajattelen miten haikeaa että tämä alku, jolloin vastasyntynyt on niin omassa kuplassaan ja täysin tietämätön mistään, menee kuitenkin liian nopeaan. Tällä kertaa en kärsimättömänä odota ensimmäistä hymyä, ryömimään oppimista tai kiinteiden aloitusta. No, pidempiä yöunia kyllä.

Kotona sisällä on paljon asioita jotka haluaisi muuttaa nopeasti, vaikka toisaalta hyvä siinä noinkin on asua, mitään ei olisi pakko remontoida. Mutta esteettisesti tietyt asiat pistää silmään, kuten vaikka nämä kaikki erilaiset lattiamateriaalit:

Myös mukavuus sekä käytännöllisyys puuttuvat joistakin huoneista. Esimerkiksi keittiö on varmaan aiemmalle asukkaalle ollut juuri se täydellinen, mutta minä en oikein käsitä niitä kaappiratkaisuja. Ja kylpyhuone/saunassa pääsee kyllä peseytymään mutta jo nyt suihkussakäynti on aika viileä kokemus ja nyt on vasta syyskuu. Pikku vessa yläkerrassa olisi luksusta. Ja, ja, ja....

Ihminen haluaa itselleen talon ja pihan, saakin ne, aivan mahtavat sellaiset. Sitten ihminen alkaa haluta lisää. Ihminen haluaa uusia huonekaluja, puutarhavälineitä, lehtikompostorin, uuden keittiön, vaatehuoneeseen hyllyjä, pyykkitelineen ja ruohonleikkurin.

Lämpökompostorin jo sain. Melkein pussasin sitä kun se eräänä päivänä vaatimattoman vaiteliaana tönötti pihallamme. Odottaen kaikkia ihania biojätteitä.

Mutta kyllä vaan elämä muuttuu. Työkaverini sanoin: ei sitä nykyään (tässä iässä) enää haaveilla uusista korkkareista, vaan kompostoreista.

Se tunne kun iltahämärissä avasin ensimmäistä kertaa uuden kotimme oven ja tyhjässä talossa pyörin ihmeissäni. Sitten kasvihuoneeseen. Voiko tämä olla tottakaan. Aikamoista.

Tänä ensimmäisenä syksynämme kasvihuoneessa kasvaa: valtava määrä kirsikkatomaatteja, kurkkua, viinirypäleitä, avomaankurkkua sekä ananaskirsikoita.

Pihamaalta olemme löytäneet ainakin: mansikoita, vadelmia, karhunvatukoita, omenia, karviaisia, marja-aronioita, luumuja, perunoita, retiisejä, maa-artisokkia, salaatteja, mangoldia, erilaisia yrttejä.

Sitten on ne kaikki viinimarjapensaat ja pensasmustikat joissa ei nyt enää tänä vuonna marjoja ole.

Jonkin aikaa voi kauppareissulla ohittaa hevi-osaston täysin. Me vaan ihmetellään.

Palaamaton aika

Käsitän että tulee aika kun kaiholla kaivaten muistelen näitä aikoja jolloin:

- joka huoneessa lojui Aku Ankka -kansio tai kaksi vaikka puhe oli että yhtä kerrallaan luetaan
- hiekkaa kulkeutui lakanoidenkin väliin

- joka toisella askeleella satutti jalkapohjansa kipeästi legopalikkaan vaikka puhe oli että lelut pysyy lastenhuoneessa

- yöllä joutui heräilemään pikkupoikien kovien kyynärpäiden ja polvien kolautuksiin
- pelkäsin välillä naurettavan paljon tauteja (varsinkin vatsa-)
- ainoat puheenaiheet koko päivänä olivat R2D2, Han Solo, Luke Skywalker sekä Princess Leia
- ei saanut vessassakaan rauhaa
- isoveli hakkasi pikkuveljen päätä lattiaan ja sitten pikkuveli puri isoveljä ja sitten minä huusin

Muuttolaatikoihin kirjoja pakatessa muistikirjan välistä löysin:

"Nämä illat lapset kanssa. Tuo olento, joka koko ajan muuttuu ja itsenäistyy ja jolle minun on määrä käydä tarpeettomaksi. 

Miksi vasta sitten jälkeenpäin käsittäisin, että oli hyvin onnellinen se palaamaton aika, jolloin olin tarpeellinen."

Kyllikki Villa

.

Nuo tomaatin varsissa olevat karvat on viehättäviä. Kun niitä hipaiseekin, saa sormiinsa tomaatin tuoksun. Kukkia on tullut kovin vähän.

Meillä on talo. Omistamme talon. Ja pihan. Ja siinä pihassa on valtava mänty. Männystä roikkuu keinu.

Aivan uskomaton tunne kävellä tuon talon ja pihan ohi, siellä asuvat vielä toiset ihmiset mutta silti se on meidän. Pääsen laajentamaan tomaattiviljelyksiäni ensi kesänä.

Meillä oli yllättäen mökkijuhannus. Poikien ensimmäinen, perheemme ensimmäinen. Lainamökillä joka oli söpö kuin mikä.

Voi poikien riemua soudellessa, uidessa, mato-onkiessa. Pienemmälle oli varattu potta mukaan, kun on aika tarkka poika vessa-asioiden suhteen, mutta hänpä sanoi: "Mää meen ulkovessaan, päjjään kyllä!" Minä menin kuitenkin mukaan varmistamaan ettei kaveri humpsahda huussin reikään ihan kokonaan. Isompaa ei saanut järvestä pois.

Itsellä pää pyörällä viimeisen viikon pähkäilyn, päätöksenteon ja unettomien öiden vuoksi. 

Tip-tap

Kuvissa vielä odotus. Se ja lasten ilo parasta joulussa. Suunnittelemme ensi jouluksi jotain rauhallisempaa, jotain johon ei tarvita autoa.

Aloitan ilolla uuden vuoden.