(Kauhea pohdinta) kodista

Huomaan jatkuvasti miettiväni mitä muutoksia (tai parannuksia) kodissamme seuraavaksi haluaisin tehdä.

Nyt kun kylppäri ja sauna on saatu onnellisesti valmiiksi, huomaankin makuuhuoneemme olevan aika kamala. Siis noin niinkun pintamateriaaleiltaan, muuten se on oikein hyvä, ottaen huomioon että se ajaa samalla myös huomaamattomasti miehen työpistettä kun saimme hänelle pöydän piiloon alkoviin.

Mutta eikös makuuhuoneen nimenomaan pitäisi olla tosi feng shui jotta siellä on hyvä nukkua? Toisaalta olen aina pitänyt olohuonetta ja keittiötä tärkeämpinä, niissä kuitenkin vietetään enemmän aikaa hereillä. Joka tapauksessa, makuuhuone on aika ankea. Ruskean kirjava muovimatto (joka kerää pölyä) ja beigesävyiset tapetit harmaalla(?!) boordilla. En ole yli vuoden asumisen jälkeenkään laittanut sinne verhoja ikkunaan tai tauluja seinille koska mikään vaan ei tunnu sopivan niihin tapetteihin. Ja kun olen ajatellut huoneen kuitenkin kokevan uudistuksen.

Se uudistus vaan ei tapahdu itsestään. Jotain tarttis tehdä. Ja tuo kodin toinen aikuinen ei ole järin kiinnostunut aloittamaan uutta remonttiprojektia vain esteettisistä syistä, jotta minulla olisi hyvä feng shui kun herään aamulla ja katson ympärilleni. Hän on tyytyväinen niin kauan kuin tila toimii siihnä mihin se on tarkoitettu.

Hieman saimme jo aikaiseksi. Mies leikkasi näkymättömästä nurkasta palan irti muovimattoa ja kaivoi pois muutamat kerrokset kova- ja lastulevyä selvittääksemme löytyisikö alta puulattia. Kävi ilmi että mitä todennäköisimmin siellä on pelkkä raakalaudoitus eli hionta ei riitä. Tarvitaan kokonaan uusi lattiamateriaali. Ja laminaatti ei ole minulle vaihtoehto.

*******************************************************************************

Makuuhuoneen uudistuksen lisäksi uudistettavana olisi sen viereinen huone, eli poikien huone. Yhdellä seinällä on ihan käsittämättömän kirjava viidakkomainen lehtitapetti. Lattiassa myös muovimatto.

Pohdin vähän väliä mitäköhän keksimme siinä vaiheessa kun veljekset eivät enää viihdy samassa huoneessa ja mitä kaikkia ratkaisuja joudumme huonejärjestelyjen suhteen tulevaisuudessa tekemään koska makuuhuoneita on nyt vain kaksi. Ihme kyllä, vaikka esikoinen on jo kahdeksan, ei oman huoneen saamisesta ole vielä ikinä keskusteltu. Kuopus (5v) sen sijaan on jo kaavaillut tarvitsevansa ihan erillisen huoneen rumpusettiänsä (jota hänellä ei vielä ole) varten. Lastenhuonehan on kyllä suuri, siitä riittäisi neliöitä kahdeksi erilliseksi huoneeksi mutta rikkonaiset seinät, alkovi, kolme ovea ja takka tekevät huoneesta hankalan jakaa.

Lisäksi tuntuu että lastenhuone alkaa olla murrosvaiheessa. Noin niinkuin tavaroiltaan ja huonekaluiltaan. Alkaa olla se vaihe kun lapsilla olisi huoneen suhteen vähän eri intressit. Isompi kaipaisi jo enemmän koululaisen huonetta jossa olisi omaa rauhaa ja lukunurkkaus kun taas kuopus leikkii edelleen esim duploilla ja pienellä leikkihellalla. En raaski laittaa pikkulasten leluja pois niin kauan kuin toinen niillä leikkii. Ihanaa kun leikkii!

No, asioilla on tapana järjestyä ja koti saa muuntautua perheen mukaan. Katsotaan mistä huoneesta ja kerroksesta meistä kukin itsensä jossain vaiheessa löytää. Sopu sijaa antaa, luovuutta peliin ja niin edelleen.

*********************************************************************************

Ja niin, se sauna. Sen lämmittäminen taitaa olla lempipuuhiani, jopa enemmän kuin itse löylyttely. Tuijotan tulta ja ihailen että kyllä tuli kiva. Pikku ikkunasta näkyy pihapensaan varjo. Löylyhuoneesta saa joko valoisan tai hämyisän. Ja suihkuhuone on ihanan valoisa.

Tiikeri-tiistai

06.07 havahdun kesken unen ajatukseen että unohdin illalla ripustaa pyykit kuivumaan ja siellä oli se dinosauruspaita jota Viuhti tarvitsee päiväkodin valokuvauksessa. Hipsin äkkiä kellariin, kaivan vain sen yhden paidan koneesta ja levittelen lämpimän patterin päälle kuivumaan. Palaan sänkyyn.

6.50-7.05 puhelin herättää ja torkutan
Myös miehen puhelin herättelee viiden minuutin välein. Mies valittelee kipeää oloaan eilisen viisaudenhampaiden poiston jäljiltä.

7.06 kuulen Tiuhtin nousevan, menevän alakertaan ja käyvän vessassa

7.15 herään hi-taas-ti. Ulkona hämärä. Mies herättelee Viuhtia, tsekkaan heti silmäni avattuani puhelimella sähköpostin, somet, whatsappit ym, mikä typerä tapa ja addiktio. Kuulen Viuhtin joka-aamuisen kysymyksen onko tänään päiväkotipäivä (on, mies vastaa). Onko tänään mun synttärit (muutama päivä vielä, mies vastaa). Viuhti haluaa että isi kantaa hänet aamuisin alakertaan.

7.26 nousen lopulta ja vien samalla yläkerrasta pojille vaatteet alakertaan. Haen kellarista kuivaushuoneesta sukkia ja kalsareita.

7.30-8.00 pojat katsovat lastenohjelmia ja samalla Tiuhti pukee ja mies pukee Viuhtin (dinosauruspaitakin on onneksi ehtinyt kuivua)
Minä pesen kasvot, hampaat, harjaan tukan, syön kaksi näkkäriä ja juon lasin mehua, tungen makaronilaatikkoa pakasterasiaan. Mies keittää kahvia. Juttelemme samalla miehen kanssa hetken työasioista. Muistutan Tiuhtia että tänään on liikkaa koulussa ja iltapäiväkerhopäivä.

8.10 alamme pukea ulkovaatteita, Viuhti kiukkuaa kuten aina pukiessa napa piiloon, en halua pliissiä(fleecetakkia), sukkalukot, hiha huonosti, haluan leivän mukaan, se pitää paahtaa (ei enää ehdi paahtaa vastaan), kenkä ei mene jalkaan, sukka meni myttyyn, nyt on hanskassa voita (ja niin myös minun takin olkapäässä), ainiin ja haluan vielä jonkun lelun mukaan mutta en sitä eilistä skylanderia se pitää ottaa repusta pois (nyt hermostun että Viuhti nyt riittää nyt täytyy mennä)

8.20 pääsemme lähtemään pihasta. Heitän Viuhtille sisäpiirin vitsin "luisleipää!" ja saan palkkioiksi hymyn.
Mies jää kotiin tekemään töitä, Tiuhtilla alkaa koulu vasta klo 10. Juon kahvin autossa, se on pakko saada koska työpaikan kahvi on kuraa.

8.23 päiväkodilla Viuhti ehtii juuri ja juuri päiväkodin aamupalalle #huonoäiti
Muistutan Viuhtia ja mainitsen tädeille että ruskean svetarin saisi riisua ennen valokuvausta pois mutta pitäkään se vielä aamupalalla jos puuroa tippuisi rinnuksille

8.45 leimaan itseni töihin
Meikkaan vielä nopeasti työpaikan pukkarissa, siihen menee 5 minuuttia. Vaihdan kuulumiset kollegan kanssa. Avaan koneen ja alan lukea sähköposteja samalla kun syön mannafrutin (ah miten terveellistä)

9.00-11 sähköposteja, vastailuja, kyselyjä, puheluja, tarkisteluja, tilauksia

11-11.47 lounas sekä sekalaista keskustelua laihdutuksesta, kansanterveydestä, alkoholismista ym kevyistä aiheista

11.48 - lisää töitä

12.20 kollega tuo suklaata pöydälleni

13.30-14.30 palaveri amerikkalaisen project managerin & saksalaisen konsultin kanssa, pääsin paljon vähemmällä mitä odotin, huh. Kyllä sitten inhoan kaikkia palaveeraamisia.

14.35 kahvia ja lisää tietokoneen naputtelua

17.05 lähden töistä ja suuntaan vauhdilla kohti laattakauppoja.

17.30 käyn kolmessa eri laattamyymälässä/rautakaupassa ja saan mukaani jälleen yhden mallilaatan. Kylpyhuoneen lattialaattojen valinta on osoittautunut vaikeimmaksi tehtäväksi kautta aikojen.

18.15 suuntaan keskustaan tilpehöörikauppaan ostamaan tarvikkeita Viuhtin torstaisia kaverisynttäreitä varten. Hihittelen itsekseni nenän muotoiselle terottimelle muiden hassujen tavaroiden joukossa. Ostan läjän kaikkea. Löydän myös dinosaurustarroja tovin kiertelyn jälkeen kirjakaupasta. Hikeä pukkaa. Seuraavaksi vuorossa ruokakauppa josta lastaan kärryn täydeltä keksejä, karkkeja, jätskiä ja popcornia, niitä synttäreitä varten. Muutaman järkevänkin asian. Unohdun pyykinpesuainehyllylle haistelemaan minkä pesuaineen hajua voisin sietää.

19.30 ajan kotiin ja tuntuu kuin nääntyisin minä hetkenä hyvänsä nälkään, kotona saan Viuhtilta heti ovella halauksen ja ilon kiljahduksia kaikista ostetuista herkuista. Tiuhti mainitsee että jos äiti olisi tullut aikaisemmin kotiin olisi ehditty lukea Harry Potteria. #huonoäiti Ahmin annoksen savulohisalaattia. Kiistelemme miehen kanssa remonttiasioista. Mies lähtee anopilleen suihkuun.

20-21 pojat syövät iltapalaa, juttelemme kaikenlaista samalla kun tiskailen. Laitan pyykkikoneen päälle. Pesen Tiuhtin tukan vessan lavuaarissa (hän on käynyt suihkussa koulussa liikkatunnin jälkeen mutta tukkaa ei ole pesty), leikkaan häneltä kynnet. Samalla huutelen Viuhtille noin 15 kertaa että vaihda yöpuku. Viuhti ei vaihda. Pesen molempien poikien hampaat.

21.15 luen pojille muutaman sivun Tatua ja Patua iltasaduksi,annan suukot ja molemmat nukahtavat melkein heti. Viuhti kuorsaa kovaa. Istun pimeässä poikien huoneessa lukemassa Facebookia.

22-22.30 laitan pyykit kuivumaan, pesen vessan ja myös itseni

22.30 syön vähän jotain iltapalaa ja kirjoitan tätä. Aika rojahtaa rättiväsyneenä sohvalle.

********************************************************************************

 Kaikki päivän aikana otetut kuvat on nopeasti puhelimella nappaistuja tosi ankeita ja suttuisia otoksia.

Tavallinen tiistai -haasteen sen sijaan nappasin Jonnan blogista.

Lohdullisia sanoja

Ihan kesken kaiken, tavallisen päivän, saattaa joku ihminen huomaamattaan sanoa asian joka tuo yllättävästi lohtua toiselle. Se saattaa poikia paljon ajattelemisen aihetta tai yhtäkkiä avata ison solmun aivoissa, sellaisen joka on sykerönä tukkinut ajatuksia ja aiheuttanut liikaa negatiivisia tunteita ja ahdistavaa jankutusta pään sisällä.

Sitä huomaa että hei, tuo ihminen sanoi tuosta vain ajattelematta sen enempää asian joka sai minut yhtäkkiä ymmärtämään. Näkemään sen negatiivisen asian positiivisessa valossa. Tai ainakin eri tavalla.

"Ihmisen voimakkaimmat kokemukset elämässä on lapsen syntymä ja vanhempien kuolema."
~työkaveri lounastunnilla kesken täysin ei-syvällisen keskustelun~

"Älä ny mistään kasveista ressaa, talvella ne kaikki menee pois."
~tätini panikoidessani puutarhan rikkaruohoista~

"Tää on kyllä mukava koti, täällä on hyvä olo."
~Viuhti välipalalla~

"Täähän on ihan tällainen ranskalaistyylinen keittiö, vähän pieni ja söpö"
~pikaisesti meillä piipahtanut ystävä valitellessani keittiön erikoista ja sekavaa sisustusta~

"Tän näköistä lapsiperheen kotona kuuluukin olla."
~äitini tuskaillessani sekasotkua kodin joka huoneessa~

Ja tietysti on hyvin, hyvin paljon loukkaavia, sekä tarkoituksella että tarkoituksettomasti, lausuttuja lauseita, joita en ikinä unohda ja jotka kaikuvat lopun elämääni päässäni. Mutta nekin pitäisi vaan avata auki ja heittää roskikseen.

Sairaanhoitaja sanoi sinulla on pitkät ripset, onko ne omat?

Silmässäni on jotain. Jotain mikä sinne ei kuulu, sen syntysyytä tai käytöstä ei tunneta eikä siihen voida koskea. "Hoitomuoto tuntematon" lukee epikriisissä.

Kaikki alkoi kaiherruksesta silmässä. Entisen piilolinssiaddiktin rutiinitarkastuksessa. "Jokin painaa silmää silmän takana." sanoi ensimmäinen lääkäri ja esitteli oikein hienoja 3D-kuvia joista maallikkokin tajusi että toinen silmä sisältää (sillä hetkellä luumun kokoiselta näyttävän) omituisen värisen möykyn.

Taysin supercoolissa silmäkeskuksessa ravasin huoneesta toiseen ja ensimmäinen lääkäri sanoi: "Ei se ole silmän takana (aivoissa kuten maallikko luulisi koska eihän silmän takan muuta ole, onko?) vaan silmässä, mennäänpä spesialistille"

Spesialisti huokaili ja huokaili, pyysi toisenkin spesialistin viereensä huokailemaan, minä hieroin hikisiä käsiä sylissäni. Sitten spesialisti sanoi : "Täytyy mennä Helsinkiin, kysytään professorilta."

Helsingin hikisen ahtaalla poliklinikalla virolainen poikalääkäri totesi lakonisesti sen mitä ensimmäisessä kappaleessa tässä kirjoitin. "Nähdään puolen vuoden välein, kutsu tulee kotiin, Teidän ei tarvitse tehdä mitään."
Kysyin pitääkö tässä alkaa pelkäämään, tulenko sokeaksi. "Näkö voi vain heiketä, ei sokeutua kokonaan". Revin nyt sitten siitä lauseesta.

------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tänään kävin optikolla, uudet rillit on saatava tulen sokeaksi tai en. Optikko halusi ottaa silmämunistani kuvia, yritti peitellä innostuneisuuttaan: "....omasta kiinnostuksesta ihan". Minä siihen että eipä siinä mitään, ollaan sitten lääketieteen tai minkälie optikkotieteen koekaniinina. On noita silmiä muutenkin jo kuvattu. Oikein ylpeänä mielessäni kuvittelin optikkonaisen ajattelevan: "..kyllä huomaa että ennenkin on näitä silmänpohjia kuvattu kun yhtään ei ripsi räpsähdä..." Miten hölmöjä tuollaisessa tilanteessa tulee ajatelleeksi. Ajattelin myös että miksi optikoilla on valkoiset takit, sekoittuu pian lääkäreihin.

Ja mitään pahaa en nyt tällä halua optikkonaisesta sanoa, hyvää palvelua sain.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------

Nyt kirjoitin tämän tänne. Mietin että uskallanko, mutta sitten että miksen. En kovasti halua puhua tästä. Tulee olo että kuulija kokee ettei minulla nykypäivänä ole mitään positiivista sanottavaa. Eikö se nyt ikinä lakkaa valittamasta.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------
On päiviä kun ajattelen täytyy katsoa lapsia tarkasti, painaa hyvin mieleen miltä näyttävät jos en kohta heitä näe. Kaiken muun muistan mutta lapset kasvaa ja muuttuu. Mutta enemmän kuitenkin on päiviä kun en vaan halua ajatella, en halua tietää. Helvettiin 3D:t, silmänpohjakuvauskamerat, ultraäänet ja laajennustipat. Sitten kun ääneen ajattelen jonkun kanssa, totean onneksi ihmisellä on melkein kaikkea kaksi, muun muassa silmiä. Ja miten jollain on paljon pahemmin. Ja sitten on päiviä kun ajattelen aiheuttaneeni tämän itse kunen juo vettä tarpeeksi, kunolen ollut liian negatiivinen, kunolen luottanut liikaa elämään.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ripset on omat. Ja se oli mieshoitaja.