Ukkovalta

Yksi ilta tässä taannoin tulin kotiin ruokakaupasta ja melkein kaaduin kolmeen myttyyn. Housut, kalsarit ja sukat kaikki yhdessä kasassa. Kolmessa sellaisessa. Yhdessä tosin kalsareiden tilalla vaippa. Miehet oli menneet kylpyyn.

Toisena iltana mietin ääneen että menisinkö tänään siihen bodybalanceen vai rvp:hen? Mies kysyi mikä se rvp sitten on, vastasin: "reisi, vatsa, peppu -jumppa". Tiuhti purskahti äänekkääseen nauruun. "No ei kun pakaraa se viimeinen taisikin tarkottaa", korjasin. Vielä räkäisempi nauru.

Tänään rakensin ritarilinnan. Se oli ihan kivaa, seurasin kuuliaisesti ohjeita ja etsin oikeita osia jotka itse rakennusmestari asetteli paikoilleen. Laitoin itkuisen linnanneidon vankitorniinsa ja uljaat ritarit hevostensa selkään, kivan pikkuinen hiiren aarrearkun päälle. Mutta sitten alkoikin vaikea osuus. Olisi pitänyt leikkiä pahiksilla. Viiden minuutin taisteluleikin jälkeen pakenin keittiöön selitellen: "Täytyy mennä laittaan pullat uuniin..."

 Iltapäivällä minun haluttiin muuttuvan lumininjaksi. Ojennettiin ihan tavallisen kepin näköinen keppi, eikun siis heittotähti ja käskettiin hyökätä vuorelle.

Lainasin tänään kirjastosta: Jari Sinkkosen Elämäni poikana, Pahalla päällä? Kuinka autan pientä känkkäränkkää, ja Tyttökavereiden opas omaan elämään.

Tumma suklaa, perjantai ja Peppi

Tänä iltana lohdutan itseäni tummalla suklaalla. Ja sillä että on perjantai.

Saan hyvää mieltä myös rauhallisesta iltasatuhetkestä Tiuhtin kanssa. Kohta on luettu loppuun paksu Peppi Pitkätossu -kirja, uusi tuttavuus muuten minulle vaikka Lindgren-fani olenkin. Poika nauraa ääneen sellaisille sanonnoille kuin "sokeripossuseni" tai kun Peppi laittaa jalat tyynylle ja viisi sokeripalaa kahviin. Hihittelee omalle vitsilleen: "Äiti ei tää kohta ookaan nimeltään Pepillä käy varkaita, vaan Pepillä käy varpaita!" Nauru ennen hyvänyöntoivotuksia parantaa pahimmankin olon.

Varkaista puheenollen, usein unohdan esikoispoikamme herkkyyden. Tai enemmänkin sen miten pohdiskelijaluonne hän on. Ohimennen kerroin äidilleni kuinka erään sukulaisemme lumilapiot ja -kolat oli varastettu pihalta yöllä. Naureskelimme miten epätoivoiseksi tämä talvi on ihmiset tehnyt. Illalla ennen nukkumaanmenoa Tiuhti sitten alkoi vapisevalla äänellä puhua että mitä jos meillekin tulee kotiin yöllä varkaita.

Tässä yhtenä iltana käytiin kirppiksellä. Ihmettelin miksi Tiuhtin ilme oli yhtäkkisen säikähtänyt, oliko jossain pöydässä jotain pelottavaa vai mikä tuli. Kysyin mikä hätänä, poika siihen: "Noissa leluissa on kyllä tossa leijonassa yks vähän paha juttu....siinä oli nuppineula ja se pisti mua!" Sormea ei saanut katsoa.

Kuka lohduttais äitiä?

Tänään oli niin p***a päivä etten muista pitkään aikaan. Ja on nyt ihan oikeutettua sanoa näin rumasti.

Viuhtin kuumeilu osoittautui tänään vauvarokoksi ja odotin pientä helpotusta mutta kaveri käytännössä huusi koko päivän. Kunnes isi tuli kotiin ja isoäitikin ennen sitä hätiin auttamaan, sitten saattoikin taas väläytellä veitikkaista hymyä. Laskinkohan 4 kpl 20 minuutin kirkumiskohtausta sekä useamman vähän lyhyemmän. Mua on potkittu, revitty ja raavittu. 20 minuuttia on pitkä aika. Kirkumisten välissä herraa (12 kiloa siis) ei saanut laskea sylistä. Ruokani hotasin äkkiä kaksi tuntia sen lämmittämisen jälkeen. Poika oli selvästi kipeä jostain, kamalan väsynyt ja apea, mutta koska lisävoimien saapuessa fiilis silminnähden parani, huutoihin täytyi liittyä myös taas sitä kovaa luonnetta ja eroahdistusta. Ja jotain mistä Viuhti itsekään ei ota selvää.

Mitäs menit äiti Helsinkiin viikonloppuna yöksi ja olit kaupungilla eilisiltana yli kahdeksaan, en ehtinyt halia ja pusutella sinua ennen nukkumaanmenoa.

Huomenna päivä uus.

Positiivista oli kumminkin se että illansuussa ehdittiin Tiuhtin kanssa leipoa terveellisempää mustikkapiirakkaa. Vaikka leipoessa Tiuhti vastusti: "Ei leivota mitään terveellistä!", syödessä huomasi hän: "Täähän on tosi hyvää ja makeeta." Reseptin bongasin ruisjauhopussista. Kukoksi sitä siinä kutsuttiin.

Niin ja äiti laittoi meille lohkoperunoita ja kanaa. Lohturuokaa?



Mustikkakukko
125g voita
0,5 dl sokeria
1,5 dl ruisjauhoja
1 dl ohrajauhoja
1 tl leivinjauhetta

täyte:
0,5 litraa mustikoita
0,5 dl sokeria
1 rkl peruna- tai maissijauhoja

200 astetta puolisen tuntia

Ei jaksaisi enää raportoida näitä lasten sairasteluja, mutta se nyt vaan kuuluu tähän päiväkirjaan. Viuhti nyt kolmatta päivää kuumeessa, eilen aamulla oli 40,2. Tänään tuntuu vähän virkeämmältä, jaksaa jopa kävellä, vähän tanssia musiikin tahtiin. Ei kuitenkaan jaksa edes itkeä ja huutaa normaaliin tapaan, ensimmäinen kerta näin. Ei syö mitään, juo onneksi. Nukkuu tunnin pätkiä. Toivon näkeväni pian ihottumaa että kuumeelle tulisi selitys. Vauvarokkoa siis epäilen.

Ulkona yli 60 astetta viileämpää kuin mun lapseni iholla. Olen heitellyt vuodevaatteita, tyynyjä ja peittoja parvekkeelle. Pölypunkit veke. Isä vei Tiuhtin tänään kerhoon, rohkeasti lähtivät kävelemään pakkaseen.

Viikonloppuna tapasin rakkaan ystävän elämän tärkeimmän ihmisen. Suurisilmäisen tummatukkaisen tyttövauvan. Sain hoitaakin, vaihtaa vaipan ja silitellä pikkuisia jalkapohjia.

Ystävistä

Kerhossa oli askarreltu ystävänpäiväkortti äidille ja isälle. Oli myös juteltu ystävistä. Tiuhti oli nimennyt parhaaksi ystäväkseen isin, "koska isi leikkii aina kaikkee mitä mää haluan". Kysyin oliko kukaan muu lapsi sanonut parhaaksi kaverikseen isää tai äitiä. Ei kuulemma ollut. Tuli osittain surullinen olo, onko se nyt hyvä vai huono juttu että pian 5-vuotiaalla ei ole vielä parasta kaveria, siis toista lasta? Sitten mietin, jos lapsi itse ei ole asiasta ihmeissään tai surullinen, ei ole syytä huoleen.

Sitten, en tiedä miten liittyen ystävänpäivään, oli keskusteltu lempi- ja inhokkiruoista.
"Ajattele äiti, joku sanoi että pinaattikeitto on lempiruoka!"
Minä siihen: "Ajatteles, voi olla myös lapsia jotka ei tykkää yhtään maksalaatikosta"
"Sitten Eetu kuiskasi mulle että siitä tulee isona roska-autonkuljettaja, mä sanoin että musta tulee supersankari."
"Niin ja tänään olis ollut lelupäivä mutta vaan kahdella lapsella oli lelu, Rasmuksella oli taisteluhamsteri, semmonen susu"

Sitten Tiuhti keksi että nyt täytyy tehdä ystävänpäiväkortteja, viidelle valitulle kohteelle teimme ajatuksella piirustetut ja kirjoitetut tervehdykset.

"Kummitädin korttiin piirrän pikku-M:n tuttipullon, sängyn ja vauvahelistimen koska ne on parasta mitä pikku-M tietää. Niin ja kuiva vaippa."

"Isoäiti tykkää leipomisesta, piirrän siihen kakun ja muffinsseja!"

"Mistäs pappa tykkää...? No, musta ja ruoasta. Piirtäiskö maksalaatikkoa?"
Minä: "Öhöm...jos piirrät mieluummin vaikka papan ja varamummun ja kisun kuvan."
"Oho, tälle kissalle tuli melkein kynnet!"
Minä: "Tosi hieno, ensimmäisen kerran piirsit kissan"

"Mummi tykkää leivoksista ja serkkupoika hurjista legoista, piirrän siihen Star Wars -ukon ja valomiekan"

"Sitten kirjoitetaan tällainen rakkausruno: Sinä istut kukalla, olet ystäväni ja sukulaiseni."

Muistikuvia goes fashion

Päivän asu viikonlopulta. Hiihtämään lähdössä. Kyllä mun ehdottomasti kannattaa alkaa muodostaan tästä enemmän muoti- ja kauneuspainotteista blogia, sen verran se asia on kuitenkin lähellä sydäntä ja tykkään vaan pukeutua nätiks joka päivä. Laitan nyt heti tähän vaatteiden merkit kun kuitenkin kohta joku kysyy et hei mistä noi sun villahousut on ostettu.

laamavillapaita Seppälästä vuodelta 2000, villahousut vintagea isän kaapista (huom sepalus), villasukat äidin tekemät, alla tekninen alusasu merkkii en muista, takana näkyy Karhun vintagemonot ja pojan Mikki-reppu (sisällä kaakaota ja rusinoita) jonka kummitäti tuonut Shanghaista

JK Seuraan tosi vähän muotiblogeja, oikeastaan vain kahta sellaista jossa vaatteita esitellään muiden aiheiden ohella. Sinänsä muotiblogit on ihan ok, niillekin on maailmassa paikkansa, mutta mulle niistä tulee paha alemmuuskompleksi. Blondi minussa ihmetteli pitkään mikä oikein on muotiblogeissa esiintyvä käsite "päivänasu". Mietin että onko se joku sisäpiirin juttu jota en ymmärrä, muotibloggareiden keksimä sanonta ja miten ihmeessä siihen liittyy se Nalle Puhin pieni vaaleanpunainen kaveri, onko olemassa esimerkiksi myös iltanasu?? Kunnes ymmärsin että kyseessä on päivän_asu.

Kirahvi vai mikä se on

Tällainen hassu elukka matkasi vaaleansinisessä lahjakassissa tulevalle kummipojalle. Jääköön tämä uniikiksi minun lelutuotannossani. Ihan hauskahan siitä tuli mutta liian pientä nykertämistä (mun makuuni) oli varsinkin eläimen kokoaminen ja noiden pienten sarvien ym virkkaaminen. Ja ei tuo lopputulos ihan täysin miellytä, kaulasta tuli kauhean paksu ja vartalo on epämuodostuneen pullea.

Lelukirahvi

Malli: Avotakka-lehdestä

Lanka: Sandnes Garnin Mandarin Petit -puuvillalanka (keltainen) kaksinkertaisena, muut langat omista varastoista (valkoinen ja ruskea)

Koukku: 4

Tästä tuli mieleen yksi hauska juttu Tiuhtin suusta tässä eräänä päivänä: "Äiti tää hirpaveto on ihan kiltti oikeesti!" Mistähän eläimestä mahtoi olla kyse?

(Äh, ärsyttää kun tämä blogger on nyt alkanut väkisin työntää kuvat tuonne oikeaan reunaan. Tekstitkin hyppelee edelleen oudosti.)

TTÄÄ

Ttttää! Ttätä! Etttä! Ne on Viuhtin sanat. Kaksi ensimmäistä tarkoittaa kaikkea osoiteltavaa ja sitä mitä haluaa vaikka saada, viimeinen tarkoittaa vettä. Viuhti on kiinnostunut kirjoista. Hakee niitä hyllystä, oli ne sitten lasten lorukirjoja tai aikuisten pokkareita, tai vaikka sivistyssanakirja, peruuttaa jo kaukaa syliini ja sanoo: tää! Eläimet on ennen kaikkea kiinnostavia, kun joku eläin on näkyvissä, Viuhti alkaa mölistä, oli se sitten leijona tai kisu. Viuhti muiskauttaa huuliaan kun sanon "anna äidille pusu". Viuhti osaa jo syödä lusikalla.

Puoli vuotta jäljellä tätä kotielämää.