Uskalsin vihdoin katsoa Säilöttyjä unelmia. Mies ei suostunut lähteä katsomaan leffaa teatteriin kun se siellä meni.

Mulla taitaakin olla ihan hyvä työ. Saan olla inhimillinen ja ihmisarvoinen. Voin työpäivän jälkeen mennä Stockalle syömään vuohenjuusto-mansikkasalaattia ja lukemaan lehdestä asioita maailman tilasta. Ostaa kalliit nahkakengät.

Millaisissa töissä ja olosuhteissa ihmiset elävät. Mitä eläimille tehdään. Miten paha ihminen on. Ja hyvä.

Naisia polttamassa sikojen ruhoista karvoja, puolalaisia miehiä yltäpäältä veressä teurastamassa lehmiä, brasilialaisia lapsia väistelemässä kaivinkoneen kauhaa polttavan auringon alla rautamalmikaivoksella taistellen elannostaan.

Ikinä aiemmin en ole hetkeksikään tullut ajatelleeksi mistä ne säilykepurkit tehdään. Kiltisti huuhtelen ja kierrätän tonnikalapurkkini mutta halaistua ajatustakaan en ole suonut sille mistä se metalli saadaan.

Toisaalta on hölmö olo: mitä sitten muka olin kuvitellut? Että jotkut onnelliset ihmiset annostelee ne ruoat niihin purnukoihin pikku liukuhihnojen laulaessa aurinkoisissa pikku tehtaissa? Ja että nämä purkittajat elävät hyvää elämää kun minä maksan siitä purkista alle euron?

Mutta millaista elämää he eläisivät jos ei olisi purkkeja mitä täyttää?

En tiä mitä tästä pitäis ajatella. Ei tämmöinen jeesustelukaan mitään auta.

Tiistaistakin muodostuu odotettua mukavampi...

....kun on luksuseväät töissä, eli pensasmustikoita. Ja iltapalaksi keittää kattilallisen sienirisottoa. Heittää reilusti sekaan voita, kermaa ja parmesaania.

Viikonlopusta muodostuu sitä parempi mitä vähemmän se on suunniteltu

Lauantaina lähdimme pihakirppis/tutkimusretkelle Siuroon (se on siellä Nokian takana). Järvimaisemia, peltoja, peltoja, pikkupispala, kauniita vanhoja taloja, osto- ja myyntiliikekin tuossa kyläkaupan vieressä, puukirkko mäen päällä, kuohuva koski, melukylä. Siurolaisilla oli myös paljon tarpeellista myytävää, huokeisiin hintoihin. Löytyi leluja, liikaakin. Paitoja pojalle, pusero isoäidille, Se Eemeli se Eemeli -kirja, palapeli, koru minulle. Pienen tytön tekemä kortti á 10cnt, oli pakko ostaa, myyntikoju oli niin liikkis.

Illalla mustikkaan ja mansikkaan. Kanttarelliinkin vähän.

Sunnuntaiaamuna siivosin raivona jotta koti näyttäisi houkuttelevalta mahdollisten ostajien silmissä. Sitten pakenimme pyöräillen asuntomessuille. Tiedän ainakin millaisesta kodista en haaveile. Ja hohhoh sitä väenpaljoutta. Mutta pyöräily oli mukavaa, tuplasti kivempaa kahden.

Vaahteramäki on oikeastaan minun unelmakotini. Eemeli meillä jo on.

Vesi ja tuli

Tiuhti on uinut lähes joka päivä, säällä kuin säällä. Vaikka taivaalta tulisi pieniä akkoja, sanoo hän: "huhhuh kun on hiki, kylläpä uinti virkistäisi". Ja taas pitää lähteä juoksemaan pyyhe ympärillä mäkeä alas rantaan. Enkä moiti, kadehdin vain, itselläni talviturkki vielä tiukasti päällä.

Viuhti kahlailee rantaviivassa, vähän innostuu loiskuttelemaan vettä käsilläkin. Viuhti on jo vähän rohkeampi veden suhteen, kerta kerralta näyttää nauttivan pikkuisen enemmän suihkussa käymisestä. Viimeksi jo nauroi kun suihkutin vettä masulle, aiemmin kaikki kylpemiset ja suihkuttelut on hoidettu kirkumisen säestyksellä. Jälkeenpäin kylpytakki suojanaan vakuuttelee olleensa rohkea käärmeinen jos itku on ollut vain vähäistä shampoohuuhtelun aikana.

Tiuhti on vettä ja Viuhti tulta. Vastakohdat.

Muistikortilta hajanaisia kuvia kesältä. Jotta jäisi muistiinkin kuvia.

Olen ottanut tänä kesänä paljon kuvia, mutta vähemmän sellaisista tilanteista kuin olisin halunnut.

 legopesula

juhannushampurilainen

eväshetki

 puisto

 nokialaiset 27, 33, 40

 mustikka-ahmatit

 brita uunissa

Hämeen linna