sinä lähdit Pariisiin

sanoit olevasi onnellinen

Olen miettinyt miksi tykkään
niin paljon tämän bändin kappaleista.

haluan pudota kalliolta
löytyä elävänä käteni kipsiin
sairaalaan kukkia
joita en ole enää näkemässä

Varmasti ne on ne sanoitukset.

olen nähnyt, olen nähnyt
kuinka niiden iho muuttuu
tiedän kun ne rakastuu
ja kun ne suuttuu

Ja sävelmien rentous ja haikeus.

mitä tahansa minulta odotat
sitä en ole
mitä tahansa minusta haluat
et taida saada kuitenkaan

Viikon ne on soineet päässäni,
välillä rasittavastikin sama lause uudelleen ja uudelleen.

lopulta olemme kuitenkin yksin
minulle jää kertomus
joka muistuttaa elämääni
minulle jää ylleni satanut puiden pöly

Pääsin nauttimaan yhtyeestä elävänä, tauon jälkeen.

sata vuotta sitten muurari jätti
merkkinsä tiiliseinään
tästä sadan vuoden päästä
joku toinenkin huomaa sen
huomaa sen

Näytti että hekin nauttivat, palasivat lavalle kahdesti.

älä enää itke mies
illassa on lupaus kesästä
jossain valvoo toinenkin uneton
joka miettii samaa kuin sinä

Tykkään tosi paljon.

minne katosi päivät
joina et nähnyt mitään

Joskus ne saa palan kurkkuun.

muistatko miltä tuntuu
juopua kesäyönä
hölmöstä rakkaudesta
kastella jalat heinikossa
suudella poikaa aidan takana
siellä missä nokkoset lakastuu

Keväällä 2006 kuuntelin tätä silitellen vauvaa ihoni alla
ja itkin, en tiedä miksi.

kaikki vas. laidassa siteeratut tekstit Scandinavian Music Group

Viuhdikasta elämää

Kun on melkein 10 kuukautta vanha, on tosi tylsää kun ei ylety mihinkään vaikka varpaillaan seisoo ja venyttää ja venyttää. On tosi raivostuttavaa kun äiti aina kieltää sen jauhokaapin kaivelun ja sulkee ovia edestä. Hermostuttaa kun isi ei anna kokeilla sitä tallentavaa digiboksia ja siitä tulevaa kiinnostavaa johtoa. Eikä saa järjestellä jo valmiiksi sekaista dvd- ja cd-kaappia mielensä mukaan. Onneksi saa edes laskea montako kattilaa meillä on ja kuinka kova ääni niiden kansista lähtee. Mutta eihän sitä koko päivää jaksa tehdä. Aina ne sanoo EI SAA, VIUHTI!

Imuri on hurja kone. Sen kun äiti polkaisee käyntiin, pitää ihan kunnioituksesta murista mukana. Täysi imuteho on liian hurja. Uunikin on aika jännä ja epäilyttävä vekotin. Sinne tulee outo valosilmä kun sinne laitetaan jotain ruokaa. Taas täytyy murista ja kiljahdella ihmetyksestä.

Isoveikan kylpyhetkeen on pakko päästä mukaan. Vedellä loiskiminen on niin kivaa ja siinä on jotain outoa valkoista vaahtoa. Isoveli ampuu vesipyssyllä, se on hassua. Jos isoveikka (tai äitikin) joskus unohtaa vessan oven auki, sinne voi kontatahiipiä hiljaa kun kukaan ei huomaa ja vaikka vähän maistaa sitä harjaa huoneen nurkassa. Pöntön kansikin on metka rumpu.

Mihinkään ei ole kivaa jäädä yksin, siksi on tärkeää aina huudella kovasti perään jos kukaan ei ole samassa huoneessa kanssani. Jos äiti menee vessaan, mistä tietää tuleeko se ikinä takaisin?

Sitten on semmonen musta kone jossa on paljon nappuloita joita kuuluu painella. Niitä yritän koskea mutta äiti vaan hermostuu ja ottaa mut pois. Ne on kuulemma jotain delete- ja enterjuttuja.

Meillä on yhdessä kaapissa alhaalla tyhjiä ruukkuja, kerran huomasin. Nyt sen kaapin eteen on tylysti laitettu este! Kerran osasin kiivetä äidin ja isin sängylle. Kärrystä jalan alle apua ja oho, olinkin jo sängyllä. Onneksi eteisessä on semmoinen hauska liukuva peiliovi, sitä ne ei multa onnistu sulkemaan, ja sen takana on vaikka mitä maukkaita kenkiä.

Äiti yrittää salaa laittaa astioita koneeseen, mutta kun on tarpeeksi tarkka kuulo niin äkkiä voi kiirehtiä keittiöön kokeilemaan tahmeita haarukoita kun tiskikoneen narahdus kuuluu. Mitä pahaa siinä on että vähän maalailee lautasista valuneella puurolla seinää?

Suussa on jotain kovia juttuja. Niitä tulee uusia koko ajan ja se sattuu ja tuntuu kurjalta. Niitä voi kokeilla sormilla ja narskutella. Niillä saa mutusteltua leipää tai vaikka karviaismarjoja jotka on tosi herkkuja. Joskus purasen vaikka isoveikkaa varpaasta ja sitä naurattaa.

Isoveli on mun idoli. Osaisinpa jo juosta niinkuin Tiuhti ja olla yhtä iso ja taitava.

Laukku-unelmia

Kävin äidin kirjahyllyllä ja kangaslaatikoilla. Tässä kirjassa Clare Youngs: "Ihanat itsetehdyt laukut" olis vaikka mitä kivaa ommeltavaa. Olisko kätsy esimerkiksi ommella monta tuollaista kokoontaitettavaa kauppakassia? Tai käyttää jotain vanhaa huivia laukun sankana? Rantakassin ajattelin tehdä raitakankaasta. Marimekon vanhaa kangasta on niin pieni pala että täytyy vielä miettiä. Äiti on alunperin tehnyt kankaasta kantorepun kun olin vauva.

Epäsatunnaisia asioita - vessa

Ekopohdiskelua

Ekovuosi Manhattanilla on ollut hauskaa tekstiä lukea ja antaa samalla uusia näkökulmia. Kirjassa siis kolmihenkinen newyorkilaisperhe alkaa vuoden kestävän kokeilun - miten elää mahdollisimman päästöttömästi? Mutta miksi kirjassa pitää olla noita laatikoita tekstin seassa, miksi niitä kutsutaankin? Ne häiritsevät lukemistani, pomppaavat liikaa silmille ja tavallaan vähättelevät lukijan omaa kykyä poimia tekstistä punainen lanka.


En ole tullut ajatelleeksikaan miten älytöntä onkaan että melkein kaikki kertakäyttöinen tehdään kaikkein kestävimmästä materiaalista, muovista joka säilyy vuosikymmeniä. Kuulemma se moninkertaisesti Amerikan kokoinen muovilautta joka Atlantilla kelluu, muodostuu suurimmaksi osaksi muovipusseista ja -pulloista. Itse pyrin mahdollisimman usein ottamaan kauppaan mukaan kangaskassit, mutta kertoisiko joku fiksumpi millä roskat kiikutettaisiin ulos jos muovikasseja ei ostaisi lainkaan?

Ekoteko tai ei, olen päättänyt olla ostamatta yhtäkään uutta rättiä vaatekaappiin roikkumaan loppuvuonna. Lupasin näin miehelleni - vaikkei hän vaateostoksistani ole valittanutkaan - kun sain haaveilemani kalliin kamerani. Vaateboikotti liittyy siis enemmän huonoon omaantuntoon kaikista niistä turhista vaatteista kaapeissani ja rahansäästöön kuin ekologisuuteen. Lastenvaatteet eivät ole pannassa mutta pyrin niitäkin ostaessa käyttämään enemmän harkintaa.

Kirppisvaateostokset sen sijaan onkin vähän kinkkisempi juttu....mietin vielä. Kirppiksiltäkin tulee kyllä paljon ostettua turhaa koska ne on niin halpoja ja olevinaan sallitumpia kun ne on jo kierrätettyjä. Mutta kuinkahan paljon ihmiset nykyään ostaa jotain henneshelpiksia kertakäyttöön myydäkseen ne jollekin toiselle kirpulla? Ostopäätöksen tekeminen kirppiksellä ainakin itselläni on paljon helpompi kuin tavallisissa kaupoissa, en ikinä edes kokeile vaatteita ja usein ne eivät sitten istukaan päälleni. Sitten myyn ne taas jollekulle kirppiksellä, jos vielä kelpaavat.

Toinen ekotekoni (sekin päätös enemmän mukavuus- kuin ekosyistä) tällä viikolla liittyy yhteen kuppiin. Enempää en kerro kun ei tiedä kuka tätä lukee.

Onnistuiskohan jos päättäisi loppuvuoden tehdä joka viikko jonkun ekoteon?

Olen lukenut siis tuota jenkkiekoilukirjaa vasta alle puolet mutta siinä on tullut paljon vastaan ihan järkevää asiaa. Se kyseenalaistaa nykymaailmassa normeiksi muuttuneet hullutukset. Että on muka normaalimpaa ajaa pitkän työpäivän jälkeen autolla toiselle puolelle kaupunkia juoksemaan juoksumatolle kuin vaikka kävelisi tai pyöräilisi työmatkansa. Paljon kirjassa on myös asioita jotka liittyvät nimenomaan New Yorkiin tai USA:han, mutta eivät kuulu joka päivä ainakaan minun elämääni. Kirjan perhe ei esimerkiksi laita ruokaa vaan tilaa joka ilta ruoan kotiin, syö aamiaiset kahviloissa ja juo kahvinsa kertakäyttömukeista matkalla johonkin.

Kirjailija myös huomaa pian ekokuurinsa aloitettuaan miten turhan kiireiseksi me teemme itsemme. Miten elämä menee ohi oravanpyörässä tehdessä rahaa jotta saisimme paremman elämän uusilla tavaroilla. Tämä kohta piti ihan kirjoittaa ylös:

"Eräänä toisena päivänä suunnittelin vieväni Isabellan (tytär) puistoon. Hän taapersi vierelläni jalkakäytävällä. Emme olleet kulkeneet puoltakaan korttelia, kun hän pysähtyi leikkimään pienellä ketjulla, joka roikkui vesipostista.--- Yritin hoputtaa häntä, jotta pääsisimme puistoon.

Hän alkoi itkeä.

Annoi periksi ja hän palasi ketjun luo tökkien sitä kärsivällisesti ja katsellen sen heilumista edestakaisin, kunnes se pysähtyi, ja tökkien sitä jälleen. Halusin kiiruhtaa puistoon, jotta voisimme alkaa pitää hauskaa. Minulta vei ikuisuuden nähdä, että Isabellalla oli jo hauskaa.

Minkä ikäisenä aloin ajatella, että se, minne olin menossa, oli tärkeämpää kuin se, missä jo olin? Milloin aloin uskoa, että tärkein asia siinä, mitä olin tekemässä, oli saada se päätökseen? Osata elää ei ole jotain, mitä meidän on opetettava lapsille. Osata elää on jotain, mitä meidän pitää varoa ottamasta heiltä pois."

Ote kirjasta Colin Beavan: Ekovuosi Manhattanilla

PS Blogissani on tänä kesänä vaan kuvia jaloista. Pahoitteluni.

Helteessä

Nyt on meikäläisenkin helleraja tullut vastaan. Erityisen tukalaksi tunnelma on kiristynyt Tiuhtin sairastaessa kuumeisena, flunssaisena, silmä tulehtuneena. Tai ainakin äidillä on tukala tunnelma kun täytyy pysytellä sisätiloissa ja pienempi roikkuu nihkeänkiukkuisena vuorotellen jokaisen lahkeessa (tai oikeastaan ihossa kun lahkeita ei nyt ole). Ruoanlaitto ja siivous ei huvita. Miehen kanssa on vuoroteltu tänään, hän pääsi vilvottelemaan ruokakauppaan Viuhtin kanssa, itse istuskelin iltapäivällä pihalla kirjan kanssa ja totesin sisällä sittenkin olevan nyt viileämpi.

Illalla vilvotellaan Viuhtin kanssa vesivadin äärellä läiskytellen joko parvekkeella tai kylppärissä. Pikkuinen on nyt yhä useammin noussut seisomaan ilman tukea, ihan vahingossa kun on jotain jännää, kuten vesipalju tai imuri vieressä. Tänäänkin vettä loiskutellessa nousi kymmeniä kertoja alhaalta sammakkokyykystä suorin jaloin seisomaan. Tasapaino pysyy aika hyvin kunhan asento on leveä kuin hevikitaristilla. Ja äänet on myös kuin norjalaisella solistilla. Tiuhti ei muistaakseni näin noussut seisomaan. Kulki vain puita pitkin kunnes puoli vuotta siten liikuttuaan uskalsi irrottaa ja lähti kävelemään.

Viime vuonna aika näihin aikoihin istuin tuossa samassa mekossa pihalla kutomassa sukkaa. Pallomaha mekon alla. Nyt se pallero nukkuu vaunuissa samalla pihalla ja minä näytän edelleen raskaana olevalta mekossani.

Torimuija

Olin eilen Tammelan torilla kirppismyyjänä. Herätys 04.45, mukana kolme kassia sekalaista tavaraa, muun muassa nämä haarukat, veitset ja lusikat.

Vaikka päivän rahallinen saldo olikin melko naurettava minulla (äiti sen sijaan teki hyvän tilin vanhoilla astioillaan), sainpa hauskan kokemuksen. Hikistä hommaahan se on seistä kahdeksan tuntia 30 asteen helteessä torilla, mutta muistin juoda ja olla aurinkovarjon alla riittävästi. Pisteet muuten kotiin kaupungille torin uudesta vessasta joka oli myös kokemus sinänsä. Varmasti siistein ikinä näkemäni yleinen vessa, eikä edes maksanut mitään.

Torilla oli letkeä meininki jos ei nyt lasketa yhtä rutkuttavaa vakiojobbaria jonka mielestä myymämme astiat oli ihan törkeän kalliita ja joka halusi muutamaan kertaan asiasta meille tulla erikseen huomauttamaan. Naapurimyyjien kanssa tuli jutusteltua koko päivä ja tietty kauppojakin tehtyä. Viereisestä pöydästä ostin 80 sentillä Siri Hustvedtin Lumouksen ja parin rivin päästä kaksi paitaa 1,5 eurolla. Selailin naapurimyyjän hyvinvointiaiheista kirjaa, mutta päätin olla ostamatta enää mitään. Iltapäivällä myyjä kiikutti kirjan minulle "ole hyvä, se on sinun" kerätessään tavaroitaan pois.

Äiti sitä paitsi sai niistä "ökyhintaisista" Maija-kupeistaan ja Pekka-lautasistaan sen mitä pyysikin. Ja nuo kuvan kilkuttimet lähti 5 euron hintaan.