Sairaanhoitaja sanoi sinulla on pitkät ripset, onko ne omat?

Silmässäni on jotain. Jotain mikä sinne ei kuulu, sen syntysyytä tai käytöstä ei tunneta eikä siihen voida koskea. "Hoitomuoto tuntematon" lukee epikriisissä.

Kaikki alkoi kaiherruksesta silmässä. Entisen piilolinssiaddiktin rutiinitarkastuksessa. "Jokin painaa silmää silmän takana." sanoi ensimmäinen lääkäri ja esitteli oikein hienoja 3D-kuvia joista maallikkokin tajusi että toinen silmä sisältää (sillä hetkellä luumun kokoiselta näyttävän) omituisen värisen möykyn.

Taysin supercoolissa silmäkeskuksessa ravasin huoneesta toiseen ja ensimmäinen lääkäri sanoi: "Ei se ole silmän takana (aivoissa kuten maallikko luulisi koska eihän silmän takan muuta ole, onko?) vaan silmässä, mennäänpä spesialistille"

Spesialisti huokaili ja huokaili, pyysi toisenkin spesialistin viereensä huokailemaan, minä hieroin hikisiä käsiä sylissäni. Sitten spesialisti sanoi : "Täytyy mennä Helsinkiin, kysytään professorilta."

Helsingin hikisen ahtaalla poliklinikalla virolainen poikalääkäri totesi lakonisesti sen mitä ensimmäisessä kappaleessa tässä kirjoitin. "Nähdään puolen vuoden välein, kutsu tulee kotiin, Teidän ei tarvitse tehdä mitään."
Kysyin pitääkö tässä alkaa pelkäämään, tulenko sokeaksi. "Näkö voi vain heiketä, ei sokeutua kokonaan". Revin nyt sitten siitä lauseesta.

------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tänään kävin optikolla, uudet rillit on saatava tulen sokeaksi tai en. Optikko halusi ottaa silmämunistani kuvia, yritti peitellä innostuneisuuttaan: "....omasta kiinnostuksesta ihan". Minä siihen että eipä siinä mitään, ollaan sitten lääketieteen tai minkälie optikkotieteen koekaniinina. On noita silmiä muutenkin jo kuvattu. Oikein ylpeänä mielessäni kuvittelin optikkonaisen ajattelevan: "..kyllä huomaa että ennenkin on näitä silmänpohjia kuvattu kun yhtään ei ripsi räpsähdä..." Miten hölmöjä tuollaisessa tilanteessa tulee ajatelleeksi. Ajattelin myös että miksi optikoilla on valkoiset takit, sekoittuu pian lääkäreihin.

Ja mitään pahaa en nyt tällä halua optikkonaisesta sanoa, hyvää palvelua sain.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------

Nyt kirjoitin tämän tänne. Mietin että uskallanko, mutta sitten että miksen. En kovasti halua puhua tästä. Tulee olo että kuulija kokee ettei minulla nykypäivänä ole mitään positiivista sanottavaa. Eikö se nyt ikinä lakkaa valittamasta.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------
On päiviä kun ajattelen täytyy katsoa lapsia tarkasti, painaa hyvin mieleen miltä näyttävät jos en kohta heitä näe. Kaiken muun muistan mutta lapset kasvaa ja muuttuu. Mutta enemmän kuitenkin on päiviä kun en vaan halua ajatella, en halua tietää. Helvettiin 3D:t, silmänpohjakuvauskamerat, ultraäänet ja laajennustipat. Sitten kun ääneen ajattelen jonkun kanssa, totean onneksi ihmisellä on melkein kaikkea kaksi, muun muassa silmiä. Ja miten jollain on paljon pahemmin. Ja sitten on päiviä kun ajattelen aiheuttaneeni tämän itse kunen juo vettä tarpeeksi, kunolen ollut liian negatiivinen, kunolen luottanut liikaa elämään.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ripset on omat. Ja se oli mieshoitaja.

Kasvihuonemeditaatio

Kasvihuone on tähän aikaan kesästä puhdasta meditointitilaa. Siellä on helppo hengittää, kuuluu vain kasvien kasvun suhina ja mehiläisen pörinä. Kastelen 30-asteisella vedellä, kurkuille kannullinen per nokka. Kieputtelen nuo hassut kiemuraiset haitulat oikeaan suuntaan, ne on kuin korkkiruuvikiharoita, tosi vahvoja.

Aloitin kesäloman. Eilen satoi räntää.

Lomaksi olisi paljon rästitehtäviä, sellaisia mukavia joita ei ole ehtinyt tehdä mutta kun niille on aikaa, tulee hyvä mieli. Kuten uusien verhojen ripustaminen. Tai valokuvakansion täyttäminen.

Loman aluksi olen nyhtänyt, kitkenyt ja repinyt puutarhassa rikkaruohoja. Se ei ole suuremmin mieltä ylentävää, yhden kohdan kun saa puhtaaksi on sillä välin toiseen kohtaan kasvanut niitty. Toivottavasti osaan joskus puutarhassani katsoa sormien lävitse kaikkea rehottavaa ja tehtävää. Nyt vielä en osaa, näen vain tekemättömät työt.

Lomalla olisi mukava päästä myös matkustamaan. Sekin asia on vielä vaiheessa.

Kuvat on taas satunnaisia otoksia jotka löysin puhelimestani. Aika sekalainen ajatusten suma tämäkin kirjoitus.

Toukokuun kuvia. FMSphotoaday -haasteeseen otettuja.

8.5. Blue

Sininen on pilleri jonka otan joka aamu huhti-toukokuussa. Toivottavasti pian pääsen pilleristä eroon.

10.5. In the garden

Raparperi rakas

Se ei vaadi yhtikäs mitään.

21.5. Card

Kortti päiväkodin tädeille kevätjuhlaan mennessä.

22.5. Free

Varpaiden vapaus

23.5. Black + white

Koivu rakas (kun lakkaa pölyttämästä).

27.5. Meal

29.5.Negative space

Kasvihuoneessa on ruukuissa yrttejä. Mullassa pari paleltunutta (?) kurkkua ja kitukasvuista tomaattia. Tää ei ole nyt mennyt kuin haaveissa oli, mutta ehkä siellä jotain vielä kasvaa. Katossa siellä kiemurtelee jo valtava viiniköynnös. Se ainoastaan ei ole minun kasvattamani. Tein verhot kasvihuoneen paahteiselle puolelle harsokankaasta. Sekin vaati hyvin paljon ponnisteluja. 

Yritän nyt kuitenkin ajatella positiivisesti, yritän torjua päässäni pyörivät to do-pihatöiden luoman ahdistuksen ja keskittyä sellaisiin ajatuksiin kuin: "Minä olen onnekas, minulla on kasvihuone, ryytimaa ja oma piha."

30.5. Sideview

Minulle on vuosia sitten sanottu että minulla on voimakas nenä. En pitänyt siitä kommentista.

31.5. Sunset

klo 22.45

Tämä oli todella hauska kuvaushaaste, harkitsen huomiseen saakka jatkanko kesäkuussa, mutta vähemmän julkisesti kuin toukokuussa.

En ole mennyt pois. Olen miettinyt tämän blogin kohtaloa ja tullut siihen päätökseen että minulle itselleni tekee hyvää jatkaa taas tätä muistikuvien tallentamista. Kaiken tämän kiireen keskelläkin, ja varsinkin sen takia. Aloitan tällä tavalla helposti, kuvilla vain.

Otan toukokuun ajan joka päivä kuvan Fat Mum Slim -blogin Photo a Day -haasteen mukaisesti. Ehkäpä jaan täälläkin osan kuvista.

Toukokuu on niin lohdullinen. Kaikki herää talviunilta, viiniköynnöskin.

Keittiö valkeni

Olemme aloittaneet maltillisella remontilla. Sain tarpeekseni keittiön keltaisesta tapetista ja järkyttävästä paneelista, ja aloin repimään tapetteja pois. Koska tällä hetkellä ei ole tarkoitus remonteerata keittiötä suuremmin (jossain vaiheessa kyllä), sai tällainen seinien pikasilaus riittää. Vanhat tapetit lähtivät todella helposti irti mutta yllättävän iso homma maalaamisessa ja tapetoinnissa kuitenkin oli.

Mutta kyllä tuli hyvä mieli. Keittiö on valaistunut, näyttää jopa isommalta kuin ennen. Sain vihdoin verhonkin keittiöön, nyt kun seinät sopivat verhokankaaseen. Ja kaikkein eniten ihastelen tuota uutta lamppua:)

ennen

tapetin alta paljastuneita kerroksia

 nyt

On ollut kylmä. Mutta onneksi on villasukkia (kolmetkin kerralla jalassa), ihana puusauna, varapatteri olohuoneen nurkassa, autossa lohkolämmitin, teetä ja kaurapussi.

Nyt vihdoin, helmikuun ekana, tuli luntakin. Aloititmme lumityöt. Tämä piha on onneksi nopeasti kolattu, paljon noeammin kuin haravoitu.

 

En ole kirjoittanut koko tammikuussa. Vieläkin on ollut päiviä kun olen todella surullinen. Väsynyt. Purskahdan itkuun keskellä Aleksanterinkatua, siellä missä kesällä käveltiin isän kanssa. Kun löydän toiselta kameralta juhannuskuvia.

Helmikuu tuo aina toivoa. Kotiin töistä lähtiessä on jo valoa, kaupassa myydään tulppaaneja ja viherkasvit työntävät uutta vihreää. Vaikka se lumi vasta tuli.