Isoveljistä

No nyt se vauva on jo niin iso että menee puita pitkin, ylemmäs ja ylemmäs yrittää. Viimeisen kahden viikon aikana kehitys on ollut aivan uskomaton. Vielä maaliskuun alussa hän vaan lattialla kölli ja vähän kieriskeli. Nyt vetää käsien varassa itseään lattiasta ilmaan. Joka päivä tulee lisää tasapainoa, vähän kolhujakin, mutta se ei yhtään tahtia hidasta.

Viime viikolla kuitenkin pieni malttoi ihan rauhassa katsella vieressä kun Tiuhti teki läksyjään lattialla. Ei yrittänytkään koskea koulukirjoihin. Ihan kuin olisi ymmärtänyt kun isoveli sanoi ylpeänä pehmeällä äänellä: "Näihin et saakaan koskea, nää on mun tärkeitä koulutavaroita, sää saat tälläsiä sitten kanssa kun oot iso poika".

Viikottain, ellei jopa päivittäin Tiuhtiin, 9-vuotta, iskee hellyydenkohtaus ja hän sanoo: "Onneksi meille syntyi Touho. Se on niin söpö ja pehmee. Kiva kun meille tuli vielä yksi lapsi."

Viuhti tuntuu nyt hieman olevan huolissaan omien tavaroidensa kohtalosta, hyvin nopeasti vetää omat legolehtensä ynnä muut turvaan kun konttaaja lähestyy. Olen sittenkin tainnut saada aika hyvin iskostettua hänelle että alakertaan ei enää tuoda pieniä tavaroita jotka voisivat mennä pienen suuhun.  Harvemmin niitä enää alas kulkeutuu, vaikka luulin että se on mahdotonta.

Eräänä iltana tässä luettiin iltasaduksi Viuhtin kanssa iki-ihana Sanna ja pikkuveli -kirja josta on tullut Viuhtin yksi suosikeista. Mä niin muistan miten itse olen lukenut kirjaa monen monta kertaa,kaikki kuvatkin on niin tuttuja että mun on täytynyt niitä tarkkaan katsoa.

Kirjassa päähenkilö Sanna on ajoittain vähän mustasukkainen uudesta perheenjäsenestä:
"Sanna ei pidä siitä että äiti syöttää pikkuveljeä. Silloin hän tahtoisi antaa pikkuveljen pois jollekin vieraalle tädille. 
Sanna haluaisi muuttua itse taas vauvaksi. Silloin äiti hoitaisi häntä eikä pikkuveljeä olisi olemassakaan."
Viuhti pohdiskeli: "Kyllä määkin haluaisin olla vielä vauva ja olla sun sylissä, mutta en mää haluais silti Touhoa menettää." Aika ihanasti sanottu.

Huijausta

Pitäisi olla juhannus, ei vaan joulu mutta on kuin juhannus. Nämä kuvat on huijausta mutta niitä katselemalla jos pääsisi joulutunnelmaan. Ne on marraskuulta jolloin lunta tuli hetkellisesti.

Ison männyn oksalle kävi huonosti

Kaunis katajamme halkesi

Tämä on kuudes blogikirjoitus tänä vuonna. Uudelle vuodelle annan lupauksen, tai muistutuksen; kirjoita useammin ettei nämä päivät unohdu, Se on tärkeää.

Joulun toiveeni on: kunpa ihmiset antaisivat toisilleen enemmän aikaa, olisivat vähemmän kiireisiä, vähemmän aikataulutettuja, enemmän spontaaneja,helpommin tavattavissa ja tavoitettavissa. Kunpa soittaisivat toisilleen, kiinnostuisivat, kuuntelisivat. Tulisivat kylään ja kutsuisivat luokseen. Soittaisivat yllätykseksi ovikelloa. Sekin on tärkeää.

Nyt en pysty vas käd yksisormijärjestelmällä kirj pidemmin. Nuhainen kuumeinen vauva kainalossa.

3.8. klo 11.04

Hän syntyi kolmas elokuuta. Kolmas poikani, Aamukahdeksalta lähdettiin sairaalaan, ja yhdentoista maissa kuului ensirääkäisy, uskomattoman helpon (ainakin näin jälkeenpäin ajateltuna) synnytyksen jälkeen.

Onneksi hän tuli jo kolmas päivä eikä vasta viidestoista kuten oli laskettu. Uskomatonta ajatella että tämä pienin antoi minun odottaa neljä viikkoa vähemmän kuin keskimmäinen joka venytti ja venytti syntymäänsä. Ja silti tämäkin on jo ihan valmis.

On tää taas jotain niin ainutlaatuisen ihanaa. Jo nyt ajattelen miten haikeaa että tämä alku, jolloin vastasyntynyt on niin omassa kuplassaan ja täysin tietämätön mistään, menee kuitenkin liian nopeaan. Tällä kertaa en kärsimättömänä odota ensimmäistä hymyä, ryömimään oppimista tai kiinteiden aloitusta. No, pidempiä yöunia kyllä.

Tekohengitystä blogille

Tämä kesä on ollut eriskummallinen, nyt heinäkuussa on kuin syksy jo vaikka eihän voi olla. Ihmiset rutisevat säästä vaikka on aurinkoakin ollut. Tuulta on piisannut myös. Tavallaan ei ihan hirveästi haittaa se että itselläni on nyt kesän hauskimmat jutut jääneet tekemättä, näkemättä ja kokematta. Kun ei niitä kelejä tehdä kivoja juttuja juuri ole ollutkaan.

Jospa elokuussa vielä ehtisin. Torille, rannalle, metsään, järvelle. Maata möyrimään.

Tänään tuli täyteen viisi viikkoa levossa, lääkärin määräyksestä. Jonkin aikaa pitää vielä malttaa jumittaa tässä komentokeskuksessani sohvalla ja jatkaa surffailua. Aurinkoisella säällä toki siirryn badenbadeniin pihalle. Huh mitä kaikkea sitä ihminen lähtee netistä lukemaankaan ja miten kauan voi aikaansa viettää tehden ei mitään, älyttömän hömpän, somen ja nettikirppisten parissa. Kirjaa edes voisi lukea mutta keskittymiskyky on nolla. Kutoa edes voisi mutta saamattomuus iskee. Jos alkaisin listaamaan googlettamiani asiaoita, paljastaisikohan se paljonkin sielunelämästäni?

todellinen näkökulma

 tosi ylä- ja etuviistoinen näkökulma

(Kauhea pohdinta) kodista

Huomaan jatkuvasti miettiväni mitä muutoksia (tai parannuksia) kodissamme seuraavaksi haluaisin tehdä.

Nyt kun kylppäri ja sauna on saatu onnellisesti valmiiksi, huomaankin makuuhuoneemme olevan aika kamala. Siis noin niinkun pintamateriaaleiltaan, muuten se on oikein hyvä, ottaen huomioon että se ajaa samalla myös huomaamattomasti miehen työpistettä kun saimme hänelle pöydän piiloon alkoviin.

Mutta eikös makuuhuoneen nimenomaan pitäisi olla tosi feng shui jotta siellä on hyvä nukkua? Toisaalta olen aina pitänyt olohuonetta ja keittiötä tärkeämpinä, niissä kuitenkin vietetään enemmän aikaa hereillä. Joka tapauksessa, makuuhuone on aika ankea. Ruskean kirjava muovimatto (joka kerää pölyä) ja beigesävyiset tapetit harmaalla(?!) boordilla. En ole yli vuoden asumisen jälkeenkään laittanut sinne verhoja ikkunaan tai tauluja seinille koska mikään vaan ei tunnu sopivan niihin tapetteihin. Ja kun olen ajatellut huoneen kuitenkin kokevan uudistuksen.

Se uudistus vaan ei tapahdu itsestään. Jotain tarttis tehdä. Ja tuo kodin toinen aikuinen ei ole järin kiinnostunut aloittamaan uutta remonttiprojektia vain esteettisistä syistä, jotta minulla olisi hyvä feng shui kun herään aamulla ja katson ympärilleni. Hän on tyytyväinen niin kauan kuin tila toimii siihnä mihin se on tarkoitettu.

Hieman saimme jo aikaiseksi. Mies leikkasi näkymättömästä nurkasta palan irti muovimattoa ja kaivoi pois muutamat kerrokset kova- ja lastulevyä selvittääksemme löytyisikö alta puulattia. Kävi ilmi että mitä todennäköisimmin siellä on pelkkä raakalaudoitus eli hionta ei riitä. Tarvitaan kokonaan uusi lattiamateriaali. Ja laminaatti ei ole minulle vaihtoehto.

*******************************************************************************

Makuuhuoneen uudistuksen lisäksi uudistettavana olisi sen viereinen huone, eli poikien huone. Yhdellä seinällä on ihan käsittämättömän kirjava viidakkomainen lehtitapetti. Lattiassa myös muovimatto.

Pohdin vähän väliä mitäköhän keksimme siinä vaiheessa kun veljekset eivät enää viihdy samassa huoneessa ja mitä kaikkia ratkaisuja joudumme huonejärjestelyjen suhteen tulevaisuudessa tekemään koska makuuhuoneita on nyt vain kaksi. Ihme kyllä, vaikka esikoinen on jo kahdeksan, ei oman huoneen saamisesta ole vielä ikinä keskusteltu. Kuopus (5v) sen sijaan on jo kaavaillut tarvitsevansa ihan erillisen huoneen rumpusettiänsä (jota hänellä ei vielä ole) varten. Lastenhuonehan on kyllä suuri, siitä riittäisi neliöitä kahdeksi erilliseksi huoneeksi mutta rikkonaiset seinät, alkovi, kolme ovea ja takka tekevät huoneesta hankalan jakaa.

Lisäksi tuntuu että lastenhuone alkaa olla murrosvaiheessa. Noin niinkuin tavaroiltaan ja huonekaluiltaan. Alkaa olla se vaihe kun lapsilla olisi huoneen suhteen vähän eri intressit. Isompi kaipaisi jo enemmän koululaisen huonetta jossa olisi omaa rauhaa ja lukunurkkaus kun taas kuopus leikkii edelleen esim duploilla ja pienellä leikkihellalla. En raaski laittaa pikkulasten leluja pois niin kauan kuin toinen niillä leikkii. Ihanaa kun leikkii!

No, asioilla on tapana järjestyä ja koti saa muuntautua perheen mukaan. Katsotaan mistä huoneesta ja kerroksesta meistä kukin itsensä jossain vaiheessa löytää. Sopu sijaa antaa, luovuutta peliin ja niin edelleen.

*********************************************************************************

Ja niin, se sauna. Sen lämmittäminen taitaa olla lempipuuhiani, jopa enemmän kuin itse löylyttely. Tuijotan tulta ja ihailen että kyllä tuli kiva. Pikku ikkunasta näkyy pihapensaan varjo. Löylyhuoneesta saa joko valoisan tai hämyisän. Ja suihkuhuone on ihanan valoisa.

Voisi kuvitella että tammikuu on se kuukausi kun ei tehdä puutarhatöitä. Väärin. Tammikuun kolmantena nimittäin sain vihdoin siivottua kasvihuoneen joka oli jotakin aivan kamalan näköistä. Leikkasin myös viiniköynnöksen, toivottavasti en tappanut sitä. Se olisi pitänyt leikata jo loppusyksystä mutta en missään välissä ole ehtinyt. Ja lähes aina on ollut pimeää kun olen ollut kotona.

Vähemmän viihtyisä kasvihuone.

Siivouksen jälkeen

Keväällä nähdään teinkö väärin kun häiriköin rypälettä kesken talven.

Joulu on taas....tai siis oli

Pari vuotta sitten 6-vuotias Tiuhti urakoi ja taiteili yhteensä 27 korttia.

Tänä vuonna urakka puolitettiin kun Viuhtikin osallistui joulutervehdysten luomiseen. Ostin nipun eri värisiä pahveja, annoin ne pojille ja sanoin "piirtäkää jouluun liittyviä juttuja".

Pienempi piirtäjä tuotti joulukuvia sellaiseen tahtiin ja intoa puhkuen että olisi varmasti saanut yksinään aikaiseksi vähintäänkin kolmekymmentä korttia. Ja osa aiheista oli mitä erikoisimpia, kuten "Kynttilä jota sytytetään sytkärillä" tai "Lumipallo. Pelkkä lumipallo."

Isommasta on tullut kovin kriittinen: "Voi ei, tää poro meni ihan pieleen". "No niin nyt tää ei näytä yhtään tontulta." Ja mökötystä päälle.

Ongelmalliseksi itselleni koitui jälleen se että en olisi raaskinut lähettää kortteja pois.